Poliisiväkivaltaa Portugalissa, taas

Maanantai-iltana vietettiin ystävän synttäreitä, mutta keskustelu kääntyi jatkuvasti rasistiseen poliisiväkivaltaan. Sunnuntaina sosiaalisessa mediassa oli alkanut kiertää video, jossa poliisi pahoinpitelee Bairro da Jamaica -naapuruston asukasta. Asukas on taustaltaan angolalainen.

Poliisit oli kutsuttu paikalle selvittämään riitaa aikaisin aamulla. Siinä näkyy miten isä (sinipaitainen) menee hakemaan poikaansa (valkopaitainen) ja yrittää saada hänet pois poliisien luota. Pojan lisäksi pahoinpidellään hänen äitiään ja isäänsä, jotka yrittävät puuttua tilanteeseen.

Maanantaina noin 200 henkilöä eri puolilta Lissabonia kokoontui keskustaan osoittamaan mieltä rasismia vastaan. Monet olivat alle 20-vuotiaita ja tulleet eri Lissabonin naapurustoista, kerrotaan. Kun joukko lähti mielenilmauksen jälkeen kulkemaan monille Lissabonissa vierailleille tuttua Avenida de Liberdade -bulevardia alas, poliisi alkoi juosta, ampua kumiluoteja ja syntyi kaaos.

Lehtijutussa haastateltaan yhtä nuorta, jota luoti on osunut kasvoihin, vaikka poliisi kertoo ampuneensa ilmaan. Poliisit pidättivät neljä mielenosoittajaa, joita syytettiin kivien heittämisestä. Pidätettyjen ystäville kerrottiin, että heidät vietäisiin Martim Monizin poliisiasemalle, mutta sieltä kerrotaan, ettei ketään ole tuotu paikalle. Myöhään maanantai-iltana kukaan ei tiennyt, minne pidätetyt oltiin viety.

Spontaanista, mutta rauhanomaisesta mielenilmauksesta uutisoidaan tavalla, joka ruokkii rasistisia mielikuvia arvaamattomista ja väkivaltaisista köyhien naapurustojen mustista asukkaista. Huhuja kivien heittämisestä poliiseja kohti toistetaan faktoina, ja epämääräiset myöhemmät uutiset poltetusta autosta ja roskiksista sekä poliisiasemalle heitetystä molotovin cocktailista tulkitaan tätä kontekstia vasten, vaikka poliisitkin ovat sanoneet, että asioilla ei vaikuta olevan yhteyttä toisiinsa.

Äärioikeisto ruokkii tätä kertomusta ja syyttää kahta henkilöä ”väkivallan lietsomisesta”. Toinen vihakampanjan kohteeksi joutuneista on Bloco de Esquerda -vasemmistopuolueen Mariana Mortágua, toinen SOS Racismo -järjestön Mamadou Ba, näkyvä hahmo Portugalin antirasismissa. Ba kertoo lehtijutussa saaneensa kymmeniä tappouhkauksia.

Vihaa lietsotaan esimerkiksi poliisien tukemiseen keskittyvillä FB-sivuilla. Tässä kohden on paikallaan muistuttaa, että täällä poliisilla on tutkitustikin tiiviitä yhteyksiä äärioikeistoon.

Äärioikeisto on puhuttanut tammikuussa muutenkin. Alkuvuodesta syntyi kohu, kun televisioon oltiin kutsuttu haastateltavaksi uusnatsi, useampaa järjestöä johtanut Mario Machado, joka oli mukana 90-luvun rasistisissa väkivaltaisuuksissa, joissa uusnatsit pahoinpitelivät kymmeniä mustia nuoria, joista yksi, Alcindo Monteiro, kuoli. Hän on saanut useita pitkiä vankeustuomioita äärioikeistolaisen toiminnan ja väkivaltarikosten vuoksi. Äärioikeisto myös puuhaa mielenosoitusta Salazar-teemalla. Salazar oli Portugalia ja sen siirtomaita johtanut diktaattori.

Poliisiväkivalta on ollut otsikoissa Portugalissa jo usean vuoden ajan, täälläkin olen kirjoittanut useaan otteeseen Cova da Mouran tapahtumista. Niihin liittyvä oikeudenkäynti, jossa syytettynä on 17 poliisia, on viimeisissä vaiheissaan. Muutenkin kaikkea tätä on syytä myös tulkita siitä näkökulmasta, että rasismista on keskusteltu viime aikoina entistä näkyvämmin, ja äänessä ovat olleet rodullistetut ihmiset. Se raivostuttaa monia.

Lähdettiin synttärijuhlilta ajoissa kotiin. Kavereiden auto oli parkkeerattu pienen kapverdeläisen baarin eteen, se oli vielä auki ja sisällä näkyi pari asiakasta ja työntekijä. Baarin oven viereen oli maalattu iso hakaristi.

”Poliisit löivät ja potkivat, ja nauttivat siitä”

Olin viime viikolla seuraamassa Portugalin rasistiseen poliisiväkivaltaan liittyvää oikeudenkäyntiä. Otsikko on lainaus Flávio Almadalta, väkivallan uhrilta, joka oli tuolloin kuultavana. Sisältövaroitus: väkivalta & rasismi.

Kyseessä on merkittävä oikeudenkäynti, joka liittyy vuoden 2015 tapahtumiin. Alla lainaus Kansan Uutisten jutusta. Taustoja voi lukea myös itse samaan julkaisuun kirjoittamastani artikkelista.

Lissabonilaisen poliisiaseman koko miehistö eli 18 poliisia [yksi heistä vapautettiin myöhemmin syytteistä] joutuu oikeuteen syytettynä kidutuksesta, laittomista vangitsemisista, valtuuksien ylittämisestä ja virkavelvollisuuksien rikkomisesta.

Poliisien epäillään rikkoneen lakeja rasististen motiivien takia, ja raskaita syytteitä pidetään ennakkotapauksena Portugalissa.

Valtakunnansyyttäjän virasto ilmoitti tiistaina, että syytteet liittyvät helmikuussa 2015 sattuneeseen tapaukseen, jossa poliisit pahoinpitelivät kuutta mustaihoista nuorta miestä.

Poliiseja on jo kuultu. Yksi esimerkiksi kertoi puolustuksekseen, että hänen veljensä puolisokin on ”värillinen”, joten hän ei mitenkään olisi kyennyt rasistiseen väkivaltaan. Toinen taas kertoi tykkäävänsä räpistä ja kuuntelevansa jopa yhtä pahoinpitelyjen uhria, joten eihän syytöksissä ole mitään perää.

***

Almadan kuulustelussa käytiin yksityiskohtaisesti läpi helmikuun tapahtumat. Miehiä pahoinpideltiin,  yhtä ammuttiin lähietäisyydeltä kumiluodilla reiteen. Sitten heidät oli määrätty lattialle vatsalleen käsiraudoissa, sen jälkeen poliisit olivat talloneet heitä. Almadan etuhammas katkesi, kun häntä potkaistiin kasvoihin hänen maatessaan lattialla. Poliisit vaikuttivat nauttivan tilanteesta, Almada kuvaili.

Miesten maatessa lattialla paikalle tuotiin vielä yksi pidätetty lisää. Poliisit yrittivät vääntää hänen käsiään selän taakse käsirautoihin, ja alkoivat sitten kysellä, mitä hänelle oli tapahtunut. Pidätetty kertoi saaneensa lapsena aivoinfarktin, joka vahingoitti pysyvästi hänen käsivarttaan ja jalkaansa. Poliisit nauroivat ja kertoivat vapaasti kääntäen jotain sen suuntaista, että kohtaus ei ollut riittänyt, ja he viimeistelisivät työn.

Almada kertoi oikeudessa tunnistaneensa läheisen ystävänsä äänen, mutta ei asentonsa vuoksi voinut edes kääntyä katsomaan saati auttaa. Almadan ääni sortui, kuuleminen keskeytettiin hetkeksi.

Tuntui pahalta katsoa ystävää, joka meihin selin istuen joutui käymään läpi kokemaansa. Osa Almadaa tukemaan saapuneesta yleisöstä poistui hetkeksi, osa istui vaiti ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.

Almada joutuu vielä palaamaan oikeuteen poliisien asianajajien kuulusteltavaksi.

***

Tutustuin Almadaan vuonna 2011, jolloin muutin Cova da Mouraan. En noihin aikoihin oikein ymmärtänyt Cova da Mouran asukkaisiin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän mittakaavaa. Jos nyt ymmärrän enemmän rasismista ja poliisiväkivallasta, se johtuu siitä että olen viettänyt aikaa Almadaa ja muita täkäläisiä rodullistettuja aktivisteja kuunnellen.

Haastattelin Almadaa kirjaani varten, ja tuolloin hän sanoi ettei yllättynyt siitä, että joutui poliisin pahoinpitelemäksi. Niin monta kertaa hän oli nähnyt vastaavia tapahtumia ja yrittänyt myös auttaa poliisin käsissä kuolleiden nuorten mustien miesten perheitä. Vuoden 2015 tapahtumien jälkeen hän on jatkanut aktivismiaan, hän on Alfragiden tapauksen uhreista tunnetuin. Hänet tunnetaan myös räppärinä, vaikka hän ei enää musiikkia teekään.

Kun Almada toissa lauantain poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Lissabonin keskustassa nousi lavalle ja puhui poliisiväkivaltaa vastaan omaa tapaustaan sivuten, oli vaikea olla ajattelematta kaikkia niitä antikolonialisteja ja aktivisteja, jotka ovat ennen häntä asettuneet etulinjaan. Se on ollut vaarallista ennen, ja se voi olla vaarallista edelleen.

Ja oikeudenkäynnissä oli vaikea olla ajattelematta valkoisten mustiin ihmisiin kohdistavan väkivallan jatkumoa, joka alkoi jo monta sataa vuotta sitten. Almada ikään kuin puhui kaikkien aiempienkin uhrien äänellä.

***

On hyvä, että tapauksesta yleensäkin seurasi oikeudenkäynti. Usein tapaukset eivät ole edenneet, eikä edes kuolemantapauksista ole koitunut poliiseille tuomioita. Nyt käynnissä olevan oikeudenkäynnin tuloksista on vaikea tässä vaiheessa sanoa tietenkään mitään.

Oikeudenkäyntiä voi kyllä tulkita jonkinlaisena edistysaskeleena portugalilaisessa yhteiskunnassa. Se nosti rasismin otsikoihin, ja sen myötä julkinen keskustelu muista rasismin muodoista on myös kasvanut.

Muutos ei kuitenkaan johdu siitä, että Portugalissa olisi yhtäkkiä havahduttu rasismin olemassaoloon ja alettu ottaa se vakavissaan. Tähän pisteeseen on päästy Almadan ja muiden rodullistettujen aktivistien ja heidän edeltäjiensä työn ansiosta.

manif
Lissabonissa järjestettiin 15.9. mielenosoitus rasistista poliisiväkivaltaa vastaan.

Varovaisia toiveita oikeudesta: Portugalissa syytetään 18 poliisia kidutuksesta, rasismista ja tietojen pimittämisestä

Reilut kaksi vuotta sitten poliisi hakkasi kuusi Cova da Mourassa Lissabonin laitamilla asuvaa miestä poliisiasemalla, jonne he olivat menneet kysymään pidätetyn ystävänsä perään. Miehiä syytettiin hyökkäämisestä poliisiasemalle.

Tapausta on seurattu blogissa alusta asti. Kirjoitin siitä myös Kansan Uutisiin. Valtamedia Suomessa ei ole tapauksesta kirjoittanut missään vaiheessa.

Sisäiset selvitykset eivät johtaneet mihinkään, vaan tapaus arkistoitiin. Kaksi poliisia sai pienen rangaistuksen. Kaikki palasi käytännössä ennalleen. Samat poliisit jatkoivat partioimista Cova da Mourassa.

Nyt tilanteeseen tuli käänne, historiallinen sellainen. Valtakunnansyyttäjä (Ministério Público) on nostanut Cova da Mouran viereisen Alfragiden poliisiaseman 18 poliisia vastaan syytteet kidutuksesta, sieppauksesta ja fyysisen koskemattomuuden loukkauksesta ja rasismista. Tutkimuksen suoritti Portugalin terrorisminvastainen yksikkö.

Tutkimusten tulokset tukevat uhrien kertomusta: poliisin väkivaltaista toimintaa motivoi rasismi. Pidätetyistä ensimmäinen joutui kohteeksi sattumanvaraisesti, ja toisin kuin rasistisia ilmauksia pidätyksen yhteydessä syytäneet poliisit itse raportoivat, hän ei vastustanut pidätystä. Poliisit pahoinpitelivät hänet jo Cova da Mourassa ennen pidätystä.

Poliisiasemalla pidätetyn perään kysymään tulleet miehet laitettiin käsirautoihin, maassa makaavia uhreja potkittiin ja hakattiin, yhtä ammuttiin jalkaan lähietäisyydeltä kumiluodeilla. Uhriksi joutui myös sattumalta lähistöllä ollut, lapsena aivoverenvuodon vuoksi osittain halvaantunut nuori. Tämän pyytäessä apua poliisit uhkasivat tappaa hänet.

Syyttäjän mukaan tänä aikana uhreja nöyryytettiin, he joutuivat valtavan fyysisen ja psykologisen väkivallan kohteiksi. Miehiä pidettiin pidätettyinä kaksi päivää.

Lisäksi tapahtumia yritettiin peitellä, ja asiakirjoja ja todistajien lausuntoja on väärennetty poliisien toimesta. Uhrit on vapautettu kaikista syytteistä.

Tapaus antaa myös vihjeitä siitä, miten rutiininomaista poliisin rasismi on. Poliisit ovat kokeneet voivansa toimia avoimen rasistisesti (etninen profilointi on täällä arkipäivää) ja väkivaltaisesti ilman seuraamuksia. Voi siis vain kuvitella, kuinka monia uhreja näillä viranomaisilla todellisuudessa on.

Jo pelkkä syytteiden nostaminen poliiseja vastaan on merkittävä juttu. Toisaalta aiemmissa tapauksissa syytteitäkin saaneet poliisit on lopulta niistä vapautettu. Siksi kyse ei ole vain yksittäisten poliisien tai yksittäisen poliisilaitoksen toiminnasta, vaan oikeusvaltiosta ja poliisista instituutiona, ja siitä, kenen ulottuvilla oikeus on.

Kyse on myös rasististen teorioiden ja kolonialismin jatkumoista, jotka ovat läsnä länsimaisten yhteiskuntien rakenteissa. Ne näkyvät paitsi poliisien toiminnassa, myös siinä miten media ensin toisti kritiikittä poliisin keksimää mielikuvituksellista tarinaa hyökkäyksestä poliisiasemalle. Sen menemistä läpi helpotti puolestaan vuosikausia jatkunut Cova da Mouran stigmatisointi ja ”vaarallisesta” naapurustosta puhuminen.

Tapahtumia seuranneiden parin vuoden aikana sekä Amnesty että YK ovat huomauttaneet rasismista Portugalille. Pian tapahtumien jälkeen järjestettiin rasistisen poliisiväkivallan vastainen mielenosoitus.

 

Mustan kuoleman spektaakkeli

Lissabonissa kuoli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi nuorta miestä. Molemmat olivat saman lähiön asukkaita. Lähiön asukkaista enemmistö on mustia. Mediassa alettiin heti puhua jengeistä, ja kehiteltiin teorioita siitä, miten molemmat miehet olisivat saman tyypin uhreja. Kertomusta höystettiin esimerkiksi vanhemman uhrin Facebook-profiilista kaivetuilla kuvilla ja ilmeisesti täysin keksityillä yksityiskohdilla.

Kun uutisissa kerrottiin, että ampuja (ja tuossa vaiheessa myös toisen nuoren tappajaksi esitetty) asui toisessa samankaltaisessa naapurustossa, hänetkin miellettiin mustaksi, vaikka häntä ei vielä oltu saatu kiinni.

Todellisuudessa nuorempi uhri kuoli onnettomuuden seurauksena. Toista ammuttiin aamulla riidan seurauksena. Tapauksilla ei ollut mitään yhteyttä toisiinsa, paitsi se, että molemmat kuolleet sattuivat asumaan samassa lähiössä. Jengejä täällä ei myöskään enää ole, ja poliisikin alleviivasi, että sellaisista ei tässä ollut kyse.

Kuolemien varjolla ehdittiin kuitenkin herättää mielikuvia vaarallisista ja väkivaltaisista jengeistä. Se leimaa entisestään mustien naapurustojen asukkaita. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun poliisi kohtelee asukkaita väkivalloin, heidän tekonsa nähdään oikeutettuna. Ja tietenkin se lisää myös jännitteitä arkiseen kanssakäymiseen.

Mutta asialla on toinenkin puoli. Median retostelu vie sijaa siltä, mitä kuoleman käsittely vaatisi: uhrin ja tämän perheen kunnioitusta. Heidän kuolemastaan tulee spektaakkeli.

Aloin miettiä tapahtumien käsittelyä uudestaan, kun luin Dana Schutzin, valkoisen taiteilijan, Emmett Tillistä maalaaman taulun herättämästä kritiikistä. Taulu kuvaa kuollutta poikaa avoimessa arkussa, ja se on esillä newyorkilaisessa museossa.

Emmett Tillin tapaus oli esillä hiljattain uudelleen siksi, että hänen silmittömän raakaan lynkkaamiseensa vuonna 1955 johtaneen syytöksen esittänyt nainen kertoi julkisesti valehdelleensa. Hän syytti Tilliä häneen itseensä kohdistuneesta flirttailuyrityksestä. Till oli kuollessaan 14-vuotias.

Taitelija Hannah Black kritisoi taulua ja sen nostamista The Whitneyn biennaaliin avoimessa kirjeessä. Hän sivuaa kulttuurista omimista, jossa valkoiset hyödyntävät mustaa kulttuuria, ja sitä, miten se liittyy mustien yhteisöjen sortoon, ja laajemmin historialliseenkin mustien ihmisten elämien ja kehojen kapitalistiseen hyväksikäyttöön.

Keskustelu liittyy myös siihen, miten pääosin ei-musta media hanakasti jakaa kuvia ja videota kärsivistä mustista ihmisistä, jopa heidän kuolemastaan. Black yhdistää toiminnan siihen, miten valkoiset amerikkalaiset aikoinaan kokoontuivat seuraamaan lynkkauksia.

Blackin mukaan taulun ei pitäisi olla hyväksyttävä kenenkään mielestä, joka välittää mustista ihmisistä, sillä ei ole hyväksyttävää, että kukaan valkoinen käyttää mustien kärsimystä omaksi hyödykseen tai huvikseen, vaikka käytäntö onkin ollut yleinen jo kauan.

(Kaksi viimeistä kappaletta ovat osittain vapaata käännöstä Blackin kirjeestä; sen voi lukea kokonaisuudessaan esim. täällä.)

Rasistisen poliisiväkivallan uhrit vailla oikeutta

Kaksi vuotta sitten odotettiin oikeustalolla uutisia rasistisen poliisiväkivallan uhreiksi joutuneista covadamouralaisista miehistä. Heitä syytettiin hyökkäämisestä poliisiasemalle, vaikka he menivät pyytämään tietoja aiemmin pidätetystä ystävästä. Poliisit pahoinpitelivät heidät niin, että ennen pidätystä miehet piti viedä sairaalaan.

Kirjoitin tapahtumista Kansan Uutisiin. Niitä on myös käsitelty BBC:n uutisissa.

Uhrit päästettiin vapaaksi parin päivän jälkeen. Pahoinpitelyn jäljet olivat näkyviä: mustelmia, katkenneita hampaita ja luuhun asti ulottuva haava lähietäisyydeltä ammutusta kumiluodista. Kaksi miestä ei pystynyt kävelemään ilman kainalosauvoja. Tapauksesta uutisoitiin näyttävästi. Ennen väkivaltaepisodia poliisiasemalla poliisit olivat ampuneet Cova da Mourassa kumiluoteja ”ilmaan”, niin että parvekkeellaan ollut nainen sai usean osuman. Episodista seurasi myös rasisminvastainen mielenosoitus.

Yksi pahoinpidellyistä, Flávio Almada eli LBC, aktivisti, opiskelija ja järjestötyöntekijä, kertoi eilen julkaistussa haastattelussa siitä, miten päällimmäisenä väkivallasta jäi mieleen poliisin silmitön viha ja suhtautuminen mustiin rikollisina. Poliisien käsissä he eivät olleet ihmisiä, hän kuvailee. Yksi poliiseista oli sanonut tappavansa kaikki afrikkalaiset jos vain voisi.

Tapahtumien jälkeen vaikutti hetken siltä, että ne otettaisiin ainakin jollain tasolla vakavasti viranomaisten ja instituutioiden taholta. Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Poliiseja vastaan nostettiin syytteet kidutuksesta sekä rasismista ja osa heistä laitettiin syrjään, mutta nyt he kaikki ovat palanneet töihin, samalle asemalle Cova da Mouran läheisyyteen. Uhkaava toiminta ja väkivaltaiset otteet ovat jatkuneet, samoin etninen profilointi ja mielivaltaiset ratsiat. Almada sanoo haastattelussa olevansa huolissaan turvallisuudestaan.

Näyttö poliiseja vastaan (niin vammojen laatu kuin uhrien kertomukset) oli luonteeltaan sellaista, että tapauksen tutkiminen siirrettiin terrorisminvastaiselle yksikölle. Tutkinta on kuitenkin edelleen meneillään, eikä tietoa sen valmistumisesta ole. 18 kuukauden aikaraja tutkinnan valmistumiselle on ylitetty. Poliisivoimien johtaja ei ole missään vaiheessa suostunut kommentoimaan tapausta. Myöskään luvattuja toimenpiteitä, kuten poliisin ja asukkaiden lähempää yhteistyötä ja painopisteen siirtämistä rikosten ehkäisyyn, ei ole toteutettu.

Mitään ei siis ole tapahtunut, huolimatta YK:n ja Amnesty Internationalin painostuksesta ja huolimatta siitä, että sisäministeriön tutkimuksessa selvisi, että poliisilla on yhteyksiä äärioikeistoon. Viime vuoden lopulla uutisoitiin myös Portugalin äärioikeiston uudesta järjestäytymisestä. Mukana on väkeä, joka on tuomittu osallisuudesta Alcindo Monteiron murhaan, josta täälläkin on kirjoitettu.

Taustatietoa

Kun poliisi on uhka

Graffiti Cova da Mourassa.
Graffiti Cova da Mourassa.

Se tapahtui taas: tiistaina poliisi ampui mustan miehen, Alton Sterlingin, Yhdysvalloissa. Ja nyt netissä leviää video toisen mustan miehen, Philando Castilen, eilisestä kuolemasta poliisin luoteihin. Sitä olisi toivonut, että aiemmat videot mustien miesten kuolemista poliisien käsissä olisivat johtaneet jo todellisiin muutoksiin.

Mutta poliisin rasistisella väkivallalla on myös pitkät juuret ja siitä ei perinteisesti ole myöskään joutunut vastuuseen. Se ei ole ainoastaan sarja yksittäisten poliisien virheitä, vaan laajempi ilmiö. Ja institutionaalisen rasismin raaka ilmentymä.

Suuri osa niistä ihmisistä, jotka eivät itse rasismia koe, tuomitsee arkipäivän rasismin, kuten huutelun ja nimittelyn. Sen olemassaoloon uskotaan ja samalla sitä pidetään ”niiden toisten”, pahojen ihmisten tekoina. Se ikään kuin ulkoistetaan. Mutta kun puheeksi tulee institutionaalinen rasismi, tunnelma usein muuttuu. Keskustelua rasistisesta poliisiväkivallasta on vaikea käydä. Ei covadamouralaisten kokemuksia poliisin rasistisesta toiminnasta yleensä suoraan kyseenalaisteta, mutta eivät ne myöskään juuri herätä reaktioita. Arvelen, että se johtuu ainakin osittain siitä, että kertomuksia ei oteta vakavasti.

Fusionin videolla käsitellään juuri sitä, miten institutionaaliseen rasismiin on vaikea puuttua, kun osa ihmisestä ei edes usko sen olemassaoloon. Esimerkiksi kolmasosa yhdysvaltalaisista valkoisista ajattelee, että rasismi on jo ratkaistu ongelma, mustista 88 prosenttia sanoo, että on tehtävä enemmän. 84 prosenttia mustista kokee, että poliisi kohtelee heitä epäreilusti, puolet valkoisista on samaa mieltä.

Kyse on esimerkiksi siitä, kuka otetaan vakavasti ja keneen luotetaan. Poliisiväkivallasta puhuvaan suhtaudutaan varauksella. Kun Cova da Mouran asukkaisiin kohdistuneesta rasistisesta poliisiväkivallasta julkaistiin lopulta laaja juttu BBC:n sivuilla, helpotuin. Juuri sellainen auktoriteetti tarvitaan, että tapahtumat ja poliisin rasistisuus ja väkivaltaisuus otetaan vakavasti. Ongelma on se, että olemme tottuneet pitämään vakavasti otettavina tahoja, jotka eivät itse poliisin hampaisiin joudu.

Ja jos ei itsellä ole huonoja kokemuksia, on helppo tuudittautua ajattelemaan, että se johtuu siitä että on käyttäytynyt kuin kunnon kansalainen. Siitä on lyhyt matka puimaan uhrin toimintaa. Ajatellaan, että jotain väärää uhrin on täytynyt tehdä tullakseen poliisin hakkaamaksi tai tappamaksi. Että koko tarinaa ei nyt tässä kerrota. Mutta ei se mene niin, kuten Yhdysvaltojen tapahtumat osoittavat. Siihen, miten tilanteet etenevät, vaikuttaa esimerkiksi myös ihonväri, luokka ja sukupuoli. Epäillen suhtaudutaan mielenosoituksissa poliisiväkivallan kohteiksi joutuneiden valkoistenkin kertomuksiin. Lähtökohta edesauttaa sitä, että poliisit eivät välttämättä joudu vastuuseen teoistaan.

Portugalissa on muutaman vuoden sisällä nähty, miten poliisi on käyttänyt kohtuutonta voimaa säästötoimenpiteitä vastustaneissa mielenosoituksissa, ja miten poliisi on hakannut poikansa ja isänsä kanssa jalkapalloa katsomassa olleen miehen. Cova da Mouran tapahtumista kirjoitettiin ulkomaita myöten ja niitä seurasi myös rasistisen poliisiväkivallan ja institutionaalisen rasismin vastainen mielenosoitus. Amnesty on ilmaissut huolensa niin mielenosoituksissa käytetystä väkivallasta sekä rasistisesta poliisiväkivallasta. Bloggasin poliisien toiminnasta Refugees welcome -mielenosoituksessa. Poliisien selkien takaa kaikessa rauhassa huuteleva ja natsitervehdyksiä huitova pieni äärioikeistolaisryhmä tuli taas mieleen, kun katsoin kuvia Itäkeskuksen eilisistä tapahtumista.

Yllämainitut tapahtumat edustavat pientä osaa poliisiväkivallasta. Mielenosoituksen väkivalta videoitiin, samoin jalkapallotapaus. Cova da Mouran pahoinpidellyt ovat hyvin verkostoituneita aktivisteja ja muusikkoja. Siksi ne on huomioitu mediassa. Mutta kuten videoihin turtumisesta huolestunut Roxane Gay kirjoitti New York Timesissa, video Sterlingin kuolemasta mahdollistaa sen, että näemme mitä on tapahtunut, mutta se ei vielä tarkoita oikeuden tapahtumista. Täällä yksittäiset poliisit ovat saaneet lieviä seuraamuksia, mutta mitään laajempaa keskustelua ei ole syntynyt, huolimatta siitä, että sisäministeriökin on osoittanut, että poliiseilla on yhteyksiä äärioikeistoon.

***
Videon ohessa mainittu luku on peräisin Guardianin The Counted -sivulta. Sillä listataan poliisin käsissä Yhdysvalloissa kuolleet ihmiset, kerrotaan tilanne sekä perustiedot uhrista, sekä se, oliko tämä aseistettu. Myös ihonväri/etninen tausta kerrotaan.

Kohtaamiset poliisin kanssa stressaavat ja nöyryyttävät

 

polracism
Graffiti Cova da Mourassa.

Olin kadulla ottamassa kuvia aiempaa bloggausta varten, kun samat siviilipoliisit ajoivat ohitse kahdesti. Heidät on helppo erottaa muista naapuruston autoilijoista: pieneen kotteroon on ahtautunut neljä isoa, valkoista miestä. He ajavat hitaasti ja katselevat tuimasti ympärilleen.

Se oli alkusoittoa suurelle ratsialle. Iltapäivän televisiouutisissa kerrottiin, että tällä kertaa operaatiota oli suunniteltu jo vuoden verran, ja tarkoituksena oli puuttua naapuruston huumekauppaan. Poliiseja tuli alueelle 150. Kiinni otettiin kuusi henkilöä. Lisäksi oli takavarikoitu heroiinia ja kokaiinia, kolme laitonta tuliasetta sekä huumekauppaan viittaavaa materiaalia, kuten vaakoja.

Huumekaupan suitsiminen on ymmärrettävästi poliisin tehtävä. Sitä kannattaisi tietysti myös lähestyä sosioekonomisten syiden ja institutionaalisen rasismin näkökulmasta. Mutta se ei ole tämän jutun aihe.

Yleensä poliisia kuitenkin vältellään täällä viimeiseen asti, vaikka ei olisikaan tehnyt mitään rikollista. Miksi? Koska kohtaamiset poliisin kanssa ovat nöyryyttäviä ja stressaavia: ikinä ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Ja muuta syytä ratsaamiseen ei tarvita, kuin se, että asuu Cova da Mourassa. Erityisen korkea riski on täällä asuvilla nuorilla miehillä. Sanotaan, että he ovat syyllisiä, kunnes toisin todistetaan. Kohtelu on sen mukaista. Niinpä niinä päivinä, kun naapurustoa ratsataan, muutetaan suunnitelmia ja pysytellään kotona. Joskus kotiinpaluu taas viivästyy, kun mieluummin odottelee kaverin luona ratsian päätöstä kuin lähtee kävelemään kotiin ja kokeilemaan onneaan.

Uutisvideoilla poliisien otteet ovat hitaita ja rauhallisia. Olisi houkuttelevaa ajatella, että tässä nyt todistettaisiin uutta vaihetta. Cova da Mouran viereisen Alfragiden poliisiaseman väkeä kun laitettiin syrjään helmikuisen väkivaltaepisodin jälkeen. Helmikuun tapahtumien jälkeen tavallinenkin väki alkoi hahmottaa, miten johdonmukaisen väkivaltaisesti ja rasistisesti poliisit toimivat.

Kritiikki ei ole osunut ainoastaan poliisilaitokseen, vaan myös Amadoran kaupunkia johtavaan Partido Socialista -puolueeseen. Nimi johtaa harhaan – kyseessä ovat paikalliset sosiaalidemokraatit. Kaupunginjohtaja Carla Tavares toi ilmi näkemyksensä viimeistään osallistumalla pian helmikuisten tapahtumien jälkeen tilaisuuteen, jossa esiteltiin uusi poliisien kunniakkaalle työlle omistettu patsas.

Poliisin mainetta tahrasi entisestään seuraava video, jonka sisältö on yksiselitteinen, ja joka julkaistiin useiden lehtien nettisivuilla. Siinä näkyy, miten poliisi heittää kiviä ja nimittelee asukkaita. Videolla kuuluvat laukaukset ovat poliisin aseista. Kuvaamista myös yritään häiritä valoin.

Täällä ei siis ajatella, että kyseessä olisi jonkinlainen muutos. Pikemminkin kyseessä tuntuu olevan mediapeli. Olihan paikalle saapunut ainakin kolmen televisiokanavan reportterit. Ja vaalitkin on pian tulossa!

Asetelma, jossa Cova da Moura esitetään viheliäänä huumekaupan pesäkkeenä, jossa poliisit näyttävät tekevän ammattitaitoisesti ja rauhallisesti työtään, toistaa tuttua vanhaa kaavaa. Kun uutisissa kerrotaan, että operaatio sujui ilman välikohtauksia, se näyttäytyy kehaisuna poliisien rauhallisuudesta ja ammattitaidosta – ei kommenttina siitä, että covadamouralaiset suhtautuivat operaatioon tyynesti.

Ei uutisointi muutenkaan täältä katsottuna juuri herätä luottamusta. TVI-kanavan uutisvideolla näytetään, miten kaksi poliisia ratsaa nuorta miestä. Samaa pätkää näytetään myös muiden kanavien videoilla. Toisella poliiseista on päässään kasvot peittävä kommandopipo. Ensin näytetään, miten yksi poliisi tutkii miehen ja toinen penkoo hänen reppuansa. Lopuksi pätkässä näytetään miehen kasvot niin, että hän on täysin tunnistettavissa.

Mutta täkäläisten luottamuksella tai heidän yksityisyydensuojallaan ei niin olekaan väliä. Uutiset on suunnattu toisaalle.