Bazofo – vastuullisia vaatteita Cova da Mourasta

Bazofo. Malli: Joh.
Bazofo. Malli: Joh.

Cova da Mourassa on nyt vastuullinen ja kestävä Bazofo-niminen vaatemerkki. Mietittiin vaatemerkin merkitystä sen perustajan Vítor Sanchesin kanssa. (Läpinäkyvyyden nimissä mainittakoon, että juttu on kirjoitettu ja mietitty meidän yhteisen kodin ruokapöydän ääressä.)

”Ensisijaisesti Bazofossa kyse on yhteisön vahvistamisesta, identiteetistä ja kulttuurista. Bazofo myös työllistää covadamouralaisia”, Sanches sanoo. Cova da Moura on Portugalin entisisistä siirtomaista, etenkin Kap Verden saaristosta, tulleiden siirtolaisten rakentama 6000 asukkaan naapurusto Lissabonin lähistöllä.

Merkin nimi on Kap Verden kreolia ja tarkoittaa tyyppiä, jolla on asennetta ja hyvä tyyli. ”Sana on positiivinen, ja bazofoksi kehuminen saa tuntemaan olon hyväksi.”

Tyyliin satsaamisella on Cova da Mourassa pitkät perinteet. Ennen vanhaan tyylikkäästi pukeuduttiin sunnuntaisin kirkkoa varten. ”Naiset laittoivat tukan, miehille sunnuntai oli ainoa päivä, jolloin pidettiin mustia kenkiä. Naisilla oli polviin ulottuva hame ja hieno paita, miehet pukeutuivat klassiseen tyyliin. Tyttöjen hiukset letitettiin usein jo lauantai-iltapäivänä.”

Nuoret ovat perineet tyylikkyyden perinteen, vaikka sitä ilmaistaankin erilaisella tavalla. Bazofo on kunnianosoitus tätä perinnettä, covadamouralaista identiteettiä ja naapuruston historiaa kohtaan. Se kuuluu myös tuotteiden nimissä: ne on nimetty kreoliksi ja viittaavat erilaisiin Cova da Mouran kulttuurin piirteisiin.

Cabelo viimeisteli ensimmäiset Bazofo-paidat.
Cabelo viimeisteli ensimmäiset Bazofo-paidat.

Bazofo on yhteisön työn tulosta

Toistaiseksi merkin valikoimiin kuuluu t-paitoja. Malleista kaksi, Jon Roque ja Zito, on ommeltu luomupuuvillasta Cova da Mourassa. Paidat ompelee Sanchesin täti Alice ateljeessaan. Dona Sabú, joka ompelee laukkuja afrikkalaisista kankaista, on auttanut esimerkiksi merkkien kiinnittämisessä. Samoin Sanchesin äiti, Dona Maria. Mukana on ollut myös Cabelo-niminen räätäli, jonka puoleen kaikki Cova da Mourassa kääntyvät, jos on tarvetta farkkujen tuunaamiselle.

Printtipaidat ovat suomalaisen, kierrätysmateriaaleista paitoja valmistavan Pure Wasten työtä. Ne painetaan Lissabonin lähistöllä Odivelasissa Paulon muutaman hengen Seritime-yrityksessä.

Paikan päältä löytyi malliksi Joh, ja valokuvat ottaa jatkossa Cova da Mourassa kasvanut ja täällä asuva Roque G. Muusikko ja audiovisuaalisen alan opiskelija, Samba KF, on myös mukana promoamassa merkkiä. Samban musiikkia voi käydä kuuntelemassa Youtubessa.

Tarkoituksena ei ole hyödyntää heidän taitojaan vain Bazofon eduksi, vaan Sanches toivoo, että näkyvyys toisi heille muitakin mahdollisuuksia. ”He ovat nuoria lahjakkuuksia. Kun yksi meistä pääsee eteenpäin, me kaikki päästään eteenpäin.” Hän oli kertomassa merkistä hiljattain kahdella portugalilaisella tv-kanavalla Samban ja Roque G:n kanssa.

Äidin ja tädin lisäksi mukana on pari Sanchesin perheen suomalaistakin. Itse autan missä osaan, ja graafikko, Hapate Designin Ea Söderberg auttoi homman käynnistämisessä monella tavalla, esimerkiksi suunnittelemalla ensimmäisten printtipaitojen logot ja visuaalista puolta muutenkin, etsimällä parhaan luomukankaan toimittajan ja tutustuttamalla Sanchesin Pure Wasteen.

Jon Roque ja Zito ovat unisex-malleja. Kuvassa Vítor Sanches siskonsa Fatinhan kanssa.
Jon Roque ja Zito ovat unisex-malleja. Kuvassa Vítor Sanches siskonsa Fatinhan kanssa.

Vastuullinen muoti ei ole kaikkien ulottuvilla

Ajatusmalli, jossa ostetaan vähemmän halpatuotantoa ja panostetaan eettiseen ja laadukkaaseen tuotantoon, on kiva. Mutta entä jos on varaa ostaa halpojakin vaatteita vain harvoin?

Kaikkien rahojen käyttäminen yhteen vaatekappaleeseen ei ole käytännöllistä, jos samalla summalla saa muualta housut, paidan ja kengät. ”Jos haluaa töitä, täytyy pukeutua yhteiskunnan odotusten mukaan. Täällä vaatteita lainaillaan, niitä ostetaan toreilta ja niitä voi myös ostaa tänne tulevilta katukauppiailta. Työnantajaa kiinnostaa se, onko vaatteet siistit, eikä se, onko ne valmistettu eettisesti.”

Laajempaa vaateteollisuuden (ja maailman) muutosta odotellessa Bazofo tuo keskustelun kuluttamisesta ja vaateteollisuuden ongelmista paikkoihin, joihin vastuullisen muodin tuottajat eivät ole juuri huomiota kiinnittäneet. Hinnat pyritään pitämään kohtuullisina; kalleimmat, käsin luomupuuvillasta paikan päällä ommellut mallit maksavat 29 euroa. Naapuruston asukkaat saavat myös alennuksen.

”Monet ovat olleet kiinnostuneita siitä, miten paljon kierrätyskangasta käyttämällä säästyy vettä. Samoin siitä, miten puuvillan viljelyn sijaan peltoja voitaisiin käyttää ruuan tuottamiseen.”

buraca

Cova da Mourassa tarvitaan töitä

Innostusta on herättänyt myös se, että Bazofo on konkreettinen tapa työllistää covadamouralaisia. Cova da Mouralla on huono maine, ja täällä asuvien on vaikea löytää töitä, etenkin kun niitä on Portugalissa nyt muutenkin vähän tarjolla. Tarjolla on lähinnä pimeitä töitä, jotka asettavat työntekijät haavoittuvaan asemaan. Maksamatta jääneitä palkkoja on vaikea periä, eikä eläkettä kerry.

Tulevaisuudessa Sanches toivoo Bazofon voivan työllistää paljon paikallisia: ”Täällä on paljon osaavia ihmisiä, joilla ei ole tilaisuuksia käyttää taitojaan.”

Bazofo on myös vaihtoehto Cova da Mouraan kohdistetuille projekteille, joissa pääosassa ovat hankkeiden muualta tulevat vetäjät. Niissä paikallisten rooli on usein olla avun kohde, kuvaus- tai haastattelumateriaalia. Bazofo tarjoaa positiivisemman ja pitkäjänteisemmän tavan vahvistaa marginalisoitua yhteisöä.

Nettisivut ja -kauppa ovat osoitteessa www.bazofo.com. Tilauksia toimitetaan maailman kaikkiin kolkkiin. Bazofoa voi seurata FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä.

somada

Hyviä uutisia Lissabonista

”Jos halutaan, että asiat muuttuu, ei kannata odottaa, että joku tulee auttamaan”, Cova da Mourassa sanotaan usein. Eikä niin ole tehtykään, vaan täällä on tartuttu toimiin. Tämä dynamiikka tuppaa kuitenkin jäämään näkymättömäksi ja kriittisen keskustelun jalkoihin, joten seuraa listaus joistain blogin aihepiiriin liittyvistä positiivisista teoista ja toimintatavoista.

Toimintaa on ollut tietenkin aiemmin, mutta ehkä sen lisääntymiseen ja näkyvyyteen vaikuttaa se, että niin sanotut toisen polven siirtolaiset (termi on hassu, lissabonilaisistahan tässä on kyse) ovat ottaneet jatkuvasti enemmän tilaa haltuun. Siitäkin on juteltu, miten ikäistemme (suurin piirtein kolmekymppisten) vanhemmat, se ensimmäinen sukupolvi, vastasivat olosuhteiden pakostakin nöyremmin odotuksiin kiitollisuudesta, pyrkivät sopeutumaan ja ihan vain välttämään ongelmia.

Nuorempi sukupolvi ei peilaa läsnäoloaan valkoisten portugalilaisten kautta, vaan on kotimaassaan ja -kaupungissaan, vaikka muut eivät sitä aina hyväksyisikään. Ja siinä missä siirtomaiden itsenäistyttyä tänne tulleet raatoivat rakentaakseen kotinsa ja saadakseen lapsensa kouluun, täällä koulunsa käyneillä on paitsi omakohtaista kokemusta maan rakenteellisesta rasismista, myös rohkeutta puuttua siihen.

Vaikka toiminnassa on taustalla ”by us, for us” -asenne, sillä on myös toissijainen vaikutus. On ollut kiinnostavaa huomata, miten viimeisen vuoden aikana mediassa on alettu tuoda esiin uusia näkökulmia Lissabonin ongelmalähiöihin ja julkaistu juttuja esimerkiksi koulujärjestelmän rakenteellisesta rasismista ja mustan feministijärjestön perustamisesta.

Huomio ei tietenkään ole täysin ongelmatonta ja sitä voi tulkita esimerkiksi edellisen bloggauksen näkökulmasta. Sillä saattaa olla ongelmia vähättelevä ja toiminnan poliittista ulottuvuutta vaimentava vaikutus. Mutta sanan leviämisestä (josta ei ole vastuussa ainoastaan valtamedia) on myös seurannut sitä, että aiemmin omina pieninä yksikköinä toimineet ryhmät ja yksittäiset ihmiset ovat löytäneet laajemman yhteisön. Monet, jotka ovat kuvitelleet tulleensa katsomaan elokuvan ovatkin lupautuneet runoillan esiintyjiksi, luennon pitäjiksi tai päätyneet feministiryhmän jäseniksi.

Positiivinen huomio on myös strategisesti tärkeää, sillä jos valtaväestön kuva esimerkiksi Cova da Mourasta ja sen asukkaista normalisoituu ja stereotypiat haihtuvat, siitä on hyötyä myös negatiivisissa tilanteissa.

Kova M -festivaali

Viime viikolla Cova da Mourassa järjestettiin viidennet Kova M -festarit. Viikolla ohjelmassa oli kaikenlaisia työpajoja, pienet afrikkalaisen kirjallisuuden messut ja jalkapalloa, perjantaina ja lauantaina naapuruston urheilukentällä katseltiin tanssiesityksiä ja kuunneltiin räppiä, reggaeta, funanaa ja kuduroa. Esiintyjistä suurin osa oli Cova da Mourasta, loput muista ”ongelmalähiöistä”.

Esille täällä pääsevät erityisesti sellaiset artistit, jotka pysyvät suosiosta huolimatta marginaalissa. Tosin jonkinlaista murrosta voi siinäkin aistia. Heistä – Lissabonin lähiöiden tähdistä, joiden videoita on katsottu Youtubessa jopa satoja tuhansia kertoja – kirjoitettiin joku aika sitten valtamediaa edustavassa Público-sanomalehdessä. Suuri osa musiikista on laulettu kreoliksi, mikä kielii paitsi identiteettikysymyksistä, myös kohdeyleisöstä.

Ehkä parasta antia oli Cova da Mouran Samba KF. Fidjo Matcho kertoo siirtolaisuudesta ja siitä, millaista on elää ”valkoisessa maassa”, ikävöidä kotiin ja yrittää vastata ulkomaille lähteneisiin kohdistuviin odotuksiin.

Entä mitä tapahtuu, kun maan pahamaineisimman naapuruston urheilukentälle kokoontuu suuri määrä sieltä ja muista pahamaineisista lähiöstä tulevia nuoria? Suurin uhka oli sokerihumalassa pitkin kenttää juoksevat lapset.

Tänä vuonna Cova da Mourassa järjestettiin myös kansainvälinen, Afrikkaan ja sen diasporiin keskittyvä elokuvafestari. Sen päätteeksi pidettiin vielä työpaja, jonka lopputuloksena syntyi covadamouralaisesta nuorten naisten tanssiryhmästä kertova lyhytelokuva.

Elokuvia katsottiin Tabacaria Tropicalissa ja improvisoidussa ulkoilmateatterissa. Keskustelut venyivät yömyöhään. Festarin järjesti kolme mustaa naista – yksi Portugalista, yksi Kap Verdeltä ja yksi Brasiliasta. Miksi se pitää mainita? Siksi, että yleensä tällaiset tapahtumat järjestetään Lissabonin keskustassa valkoisen kulttuurieliitin toimesta. Ja keskustelu on sen mukaista.

Sisäänpääsy festareille ja elokuvanäytöksiin oli ilmainen. Juhlista vastaa covadamouralainen Moinho da Juventude -yhdistys, varoja on viime vuosina hankittu muun muassa joukkorahoituksella. Festareilla on myös joitain sponsoreita.

Runoja, queer-feminismiä ja muotia

Elokuvaohjelman järjestäneet naiset kävivät puhumassa elokuvafestivaalista televisiossakin ja siitä oli juttu Público-lehdessä. Mutta siitä kerrottiin myös Rádio AfroLis -audioblogissa, joka keskittyy Lissabonin afrikkalaistaustaista väkeä koskeviin asioihin ja yleensäkin siihen, mitä on olla musta lissabonilainen. Blogi kuuluu myös itsessään hyvien ”uutisten” joukkoon, vaikka se onkin jo perustettu vuonna 2014.

Samaan hyvien, joskaan ei aivan tuoreiden uutisten joukkoon kuuluu näistäkin tapahtumista sanaa levittänyt queer-feministinen Queering Style -sivusto, joka keskittyy kulttuuriin, tyyliin ja aktivismiin.

Molempien sivustojen perustajat olivat hiljattain myös esillä mediassa Lissabonin mustista runoilijasta kertovassa lehtijutussa. AfroLis-blogin aloitteesta syntynyt Djidiu-niminen ryhmä kokoontuu lausumaan runoja ja muutoinkin jakamaan illan edeltä päätettyyn teemaan liittyviä kokemuksiaan.

jonroque-small
Cova da Mourassa ommeltu luomupuuvillainen Bazofo-merkin paita.

Tyylikysymyksissä on myös tartuttu toimiin. Kova M -festareilla nähtiin Kahumbi-merkin muotinäytös. Afrowear-merkki tekee mittatilaustöitä afrikkalaisista kankaista.

Uusin (ja bloggaajalle läheisin…) tulokas on pari viikkoa sitten lanseerattu Cova da Mouran Bazofo, jonka tuotteita myydään Tabacaria Tropicalissa, eli kirjaimellisesti kotikulmilla. Se on Portugalissa edelläkävijä siinäkin mielessä, että paidat ovat mahdollisemman kestävästi ja eettisesti tuotettuja. Osa ommellaan Cova da Mourassa. Bazofosta kirjoitan myöhemmin enemmän!

Kahumbi ja Bazofo eivät kumpikaan edusta pelkkää muotia, vaan ne tuovat myös esiin identiteettikysymyksiä ja nostavat arvoon ilmiöitä, joilla ei sellaista aiemmin ole juuri nähty olevan.