Jalkapallomenestyksen jälkimaininkeja

Riemu Portugalin jalkapallomenestyksestä alkaa pikkuhiljaa osoittaa laantumisen merkkejä. Menestystä on tulkittu osoituksena Portugalin onnistuneesta ”monikulttuurisuudesta”, mikä puolestaan poiki asennetta kritisoivan vetoomuksen. Siinä myös mainitaan blogissakin käsitelty löytöretkihekumointi.

Vetoomuksessa huomautetaan, miten presidentti vihjasi voittoa kommentoidessaan portugalilaisten siirtolaisten koviin kokemuksiin Ranskassa. Maassa asuu miljoona portugalilaista ja heidän jälkeläistään. Portugalista on lähdetty parempien mahdollisuuksien perään esimerkiksi Salazarin diktatuurin aikaan suurina joukkoina. Myös viime vuosien kriisi on ajanut monet ulkomaille.

Monet portugalilaiset ovat pärjänneet hyvin, mutta heihin liittyy myös negatiivisia stereotypioita. Ranskaan lähteneistä portugalilaissiirtolaisista kirjan kirjoittanut Joana Carvalho Fernandes kertoo, että haastatteluissa selvisi, miten portugalilaisiin suhtaudutaan Ranskassa edelleen portugalilaisina, ja Portugalissa taas siirtolaisina.

On selvää, että tässä portugalilaisiksi mielletään valkoiset portugalilaiset, vaikka maailmalle on Portugalista lähtenyt myös paljon mustia maan kansalaisia. Cova da Moura on kesälomien aikaan kosmopoliittinen paikka: meillä kesää viettävät lapset puhuvat brittienglantia paremmin kuin kreolia ja portugalia, naapurissa taas on lomaa viettämässä ranskalaisella aksentilla portugalia puhuva lapsi.

Vaikka siirtolaisuus ja sen haasteet ovat tuttuja monille valkoisille portugalilaisille, myös välillisesti, siitä ei ole seurannut solidaarisuutta niitä kohtaan, jotka ovat tulleet Portugaliin siirtolaisina tai ovat heidän jälkeläisiään.

Vetoomuksessa huomautetaan, että täällä asuvien siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä negatiiviset kokemukset vaietaan näkymättömiksi. Sitä sen kirjoittajat eivät hyväksy, vaan vaativat konkreettisia toimia rasismia vastaan. Niiksi listataan esimerkiksi koulumateriaalien siivoaminen negatiivisista stereotypioista, oikeus kansalaisuuteen maassa syntyneille siirtolaisten jälkeläisille, rasismin kriminalisoiminen (nyt se on raskauttava tekijä) sekä poliisin raskaasti aseistettujen iskujoukkojen Cova da Mouran kaltaisissa naapurustoissa tekemien ratsioiden lopettaminen.

Vetoomus otettiin vastaan laimeasti. Osa syystä lienee aluillaan oleva lomakausi, mutta sitä voi myös selittää haluttomuudella hyväksyä rakenteellisen rasismin olemassaolo, saati ryhtyä toimiin sen purkamiseksi. Se ei istu kertomukseen sympaattisesta ja suvaitsevaisesta Portugalista.

Mitä jalkapallotähdille sitten kuuluu? Ratkaisevan maalin tehnyt Éder aikoo julkaista jo tässä kuussa henkisen valmentajansa kanssa kirjan vaiheistaan. Siinä tullaan kertomaan jalkapalloilijan vaikeasta lapsuudesta ja tiestä menestykseen.

Renato Sanchesin hermoja testattiin pelien aikana ikäselkkauksella: hänen epäiltiin olevan ikäistään vanhempi. Syytöksissä oli rasistisia piirteitä ja Sanches haastoi oikeuteen häntä iän huijaamisesta syyttäneet Sportingin puheenjohtajan Bruno de Carvalhon ja ranskalaisen valmentajan Guy Rouxin. Kuten aikaisemmin kirjoitin, häneen on myös suhtauduttu pelien aikana rasistisesti.

Sanchesia ei ole sittemmin juuri julkisuudessa näkynyt. Viime viikolla kuitenkin julkaistiin covadamouralaisen kreoliksi räppäävän Timorin video, jolla Renato Sancheskin on mukana. Se kertoo lähiöissä kasvavista lahjakkaista nuorista, joiden taidot usein menevät hukkaan.

Portugali, jalkapallo ja löytöretket

Edellisessä futisbloggauksessa kerroin, miten täällä on huviteltu rasististen jalkapallofanien kustannuksella. Kun eilisen pelin ratkaisi Guinea-Bissaussa syntynyt Éder, hupi jatkui. Materiaalia portugalilaisen kansallishengen ilmentymistä kiinnostuneille on myös tarjolla runsaasti. Seuraa siis pelin jälkipuintia tästä näkökulmasta.

Räppäri LBC vitsaili saaneensa puhelun Pariisista, jossa Éder kertoi hänelle omistavansa maalinsa kaikille rasisteille, nationalisti-xenofoobikoille, kansalaisuuden osalta Portugalissa syntyneiltä siirtolaisten lapsilta kieltävän lain säätäjille, nationalistipuolue PNR:lle, Marine Le Penille ja vielä kaikille Lissabonin lähiöiden mustia ja romaneja jahtaaville rasistisille poliiseille, unohtamatta rasismia levittävää, sensaationnälkäistä Correio da Manhã -sanomalehteä.

Facebookissa mietittiin myös, miten Éderin ansiosta kaikki kansalaisuutta vaille jääneet saattaisivat sen nyt saada. Lisäksi Éderille osoitettiin viesti, jossa sanottiin että nyt hän pääsee sisään ongelmitta klubille kuin klubille. Portugalissa syntyi pari vuotta sitten kohu, kun joukkoa mustia huippu-urheilijoita ei päästetty lissabonilaiselle klubille sisään.

Aldeias de Portugal -Facebook-sivulla voittoa taas juhlistettiin vertaamalla sitä reteästi (ja monitulkintaisesti) Lissabonin takaisinvalloitukseen muslimeilta vuonna 1147. Siinä kuvataan valloitusta johtanutta kuningas D. Afonso Henriquesia miekkoineen Portugalin väreissä jalkapallostadionilla. Kuvassa on päivämäärän lisäksi teksti ”Conquista de Paris” eli Pariisin valloitus.

Viimeksi jalkapallosta kirjoittaessa siteerasin kaveria, joka vertasi muutoin epätoivottujen henkilöiden panoksen hyväksymistä jalkapallossa kolonialismiin. No, presidentti kutsui jalkapallojoukkuetta hellästi nimellä Nação Valente, eli rohkea kansa. Se on lainaus kansallishymnistä Heróis do Mar, jossa kerrotaan pelottomasta ja jalosta väestä, joka ”antoi maailmalle uusia maailmoja” löytöretkiensä tuloksena.

Varsin avoimesti löytöretkeilyn ja futismenestyksen taas rinnasti graffititaiteilija GUEL. Maalauksessa Renato Sanches on ympäröity kaikenlaisilla löytöretkisymboleilla purjelaivasta lähtien. Vasemmassa ylälaidassa lainataan Luís de Camõesin runoilemaa, löytöretkistä kertovaa Lusiadit-kansalliseeposta. Siinä on puhe muun muassa rohkeasta tuntemattomilla merillä navigoimisesta, vaaroista ja sodista. Linnoitus symboloi muslimeilta D. Afonson johdolla valloitettuja kaupunkeja (ainakin Portugalin lipussa kuvattuna, joten niin on varmaan tässäkin).

Kuva tarjoaa myös sen tulkintamahdollisuuden, että loppujen lopuksi Portugalin eilinen jalkapallomenestyskin on tulosta maan urheasta löytöretkeilystä. Eihän Éderkään tosiaan välttämättä olisi päätynyt tänne, jos portugalilaiset eivät olisi ”löytäneet” hänen synnyinseutujaan…

Graffiti Renato Sanchesista. Lähde: Sport Lisboa & Benfican Facebook-sivu.
GUEL:in graffiti Renato Sanchesista. Lähde: Sport Lisboa & Benfican Facebook-sivu.

Portugalin futisfanit nielevät sammakoita

Portugalin viimeisimmän futismatsin jälkeen täällä on naurettu rasististen jalkapallofanien kustannuksella. Yhdessä meemissä on kaljupäinen irvistävä mies – muka paikallisen nationalistipuolueen edustaja juhlimassa Renato Sanchesin tekemää maalia. Toisen kuvassa on Quaresma, ja tekstissä kysytään, joko nielaisit kauppasi edessä olevan sammakon.

Pelin sankari, 18-vuotias Sanches, kasvoi Lissabonin huonossa maineessa olevissa siirtolaislähiöissä. Hän on musta; vanhemmat ovat kotoisin Portugalin entisistä siirtomaista. Toinen ottelun tähti, Ricardo Quaresma, on romani, ja kuten aiemmin kirjoitin, Portugalissa on tapana laittaa kauppojen eteen sammakkopatsaita pitämään romanit poissa. Sammakko symboloi romaneille muun muassa huonoa onnea. Sammakoiden nieleminen, engolir sapos, taas tarkoittaa jonkin tekemistä tai sietämistä vastentahtoisesti.

Eivät tietenkään kaikki Portugalin kannustajat ole rasisteja, mutta tutkimusten mukaan esimerkiksi jopa 80 prosenttia täkäläisistä suhtautuu romaneihin negatiivisesti. Rastapäinen, kapverdeläistaustainen Renato Sanches puolestaan edustaa niitä portugalilaisia nuoria, joita poliisi ratsaa mielivaltaisesti ulkonäön perusteella, ja jotka saavat median syöttämillä ennakkoluuloilla itsensä ravinneet lissabonilaiset vaihtamaan kadun puolta ja takertumaan käsilaukkuihinsa. Yhdessä artikkelissa Sanches esittelee kampaamoa, jossa käy huoltamassa rastojaan – se sijaitsee Damaiassa, jonka kohtuuttomista häädöistä kirjoitin. Asukkaille ei ole esimerkiksi kerrottu häädön ajankohtaa ja koteja on purettu ilman että asukkaat ovat ehtineet edes siirtää tavaroitaan niistä ulos. Sanchesilla on perhettä siellä.

Nyt Sanchesista kuitenkin kirjoitetaan lempeästi rastapäisenä poikana, yksi entinen valmentaja kuvailee häntä ”mustaksi helmeksi”. Sanchesin etenemisestä Bayern Münchenin pelaajaksi kerrotaan samalla rääsyistä rikkauksiin -kaavalla kuin Eusébion, legendaarisen ”mustan pantterin”, tarinaa.

Se, miten sammakot futiksen yhteydessä niellään, tuli puheeksi kaverin kanssa, joka itse oli teini-ikäisenä parikymmentä vuotta sitten Cova da Mouran oman tiimin kapteeni. Hän vertasi asetelmaa kolonialismiin. Portugalia pidettiin mahtimaana, vaikka sen rikkaudet olivatkin muualta ja muiden (orja)työn tuloksena saavutettuja. Sanchesin ja Quaresman panos hyväksytään, sillä se sataa Portugalin laariin.

Renato Sanches on kuitenkin joutunut rasistisen möykkäämisen kohteeksi pelikentällä, Quaresma on puolestaan kertonut kokemastaan rasismista ja syrjinnästä TV-haastattelussa. Sanchesia on kehuttu hänen rauhallisesta luonteestaan ja hyvistä hermoista. ”Hän on kasvanut rasismin ympäröimänä. Jos hän ei hillitsisi itseään, hän ei olisi päässyt näin pitkälle”, kaveri kuittasi. Mustien nuorten miesten täytyy jatkuvasti todistaa ennakkoluulot vääriksi, eikä nuoruuden virheille ole sijaa, hän jatkoi. Hän on tyytyväinen Sanchesin menestyksestä, mutta ei yllättynyt. Portugalissa on kuulemma paljon loistavia nuoria mustia pelaajia, mutta heidän uransa katkeaa usein virheiden ja niiden kovien seurausten vuoksi.

Kaveri mietti, että jos hän olisi jatkanut pelaamista ja sattunut vielä pääsemään huipulle, hän ei olisi halunnut edustaa Portugalia maajoukkueessa ja voiton jälkeen laulaa käsi rinnalla Portugalin kansallishymniä. Hymnissä lauletaan ”merten sankareista”, joka tietenkin viittaa löytöretkeilijöihin. Jalkapallon pelaaminen jäi, kun mies oli vielä teini-ikäinen. Poliisit pidättivät ja pahoinpitelivät hänet poliisiasemalla kun hän oli tiukannut sattumanvaraisen ratsaamisen syytä. Oikeudenkäynnin jälkeen, poliisien saatua seuraamuksia, hän muutti ulkomaille.

Tapahtumat osoittivat, miten hän oli epätoivottu lapsi maassa, jossa oli syntynyt. ”Pelkäsin myös kostotoimenpiteitä, Lissabon on pieni kaupunki.”

Kuninkaamme Eusébio

Yleensä aurinkoisina sunnuntai-iltapäivinä Cova da Mourassa soi musiikki ja kaikki on kadulla. Eilen ei. Kadulla oli lähinnä lapsia ja vanhempia naisia. Musiikkiakaan ei kuulunut. Se johtui tietenkin futiksesta: Benfica pelasi Portugalin mestaruudesta.

Jo aamupäivällä yläkerran naapuri oli laittanut soimaan Benfican kannatusmusiikkia (kyllä, sitä on levytetty). En katso jalkapalloa tai kuuntele pelejä radiosta, mutta tiedän, milloin Benfica tekee maalin. Koko naapurusto tuntuu yhtyvän kollektiiviseen ”golo!”-huutoon. Ja jos Benfica voittaa, autot alkavat töötätä.

Eilinen kävelyretki hiljaisessa Cova da Mourassa päättyi Coqueiro-baariin, jossa muusikotkin soittivat matsia telkkarista katsoen. Monilla oli kaulassa vähintään Benfica-liina, useilla ainakin punainen paita ja joillain, kuten baarimikolla, kauttaaltaan punaiset vaatteet. Kun peli loppui ja Benfica voitti Portugalin mestaruuden kolmatta kertaa peräkkäin, alkoi hillitön halailu, kippistely ja tanssahtelu.

Cova da Moura kannattaa Benficaa. Lissabonin toisen joukkueen, Sportingin, kannattajia on vähän. Sitten on vielä muutama Porton kannattaja. Homma on niin vakavaa, että benfiquistat eivät mielellään pukeudu Sportingin vihreään, ja sininenkin nähdään värin sijaan viittauksena Portoon. Sporting mielletään yläluokkaisten joukkueeksi, Benfica taas kansan joukkueeksi. Erimielisyydet eivät kuitenkaan äidy väkivaltaisiksi. Sportinguistat saivat ihan rauhassa juoda oluensa tai grogunsa eilen, kunhan vain sietivät vähän irvailua.

Jalkapallo otetaan vakavasti koko Portugalissa, eikä vain Cova da Mourassa. Sillä on pitkät perinteet. Jalkapallo oli yksi Salazarin diktatuurin (1933-1974) peruspilareista, kolmesta f-kirjaimesta. Kaksi muutaa f-kirjainta viittaavat fadomusiikkiin ja pyhiinvaelluspaikka Fátimaan, jossa Neitsyt Maria ilmestyi kolmelle paimenelle vuonna 1917. Niiden oli määrä pitää kansan mieli kiireisenä, jotta ei syntyisi diktatuuria kritisoivia näkemyksiä.

Salazar ei kuulemma itse jalkapallosta juuri perustanut, mutta diktatuurin loppupuolella sitäkin käytettiin siirtomaavallan perusteluun. Siinä erityisen hyödyllinen oli Benfican legendaarisin pelaaja, vuonna 1942 Mosambikissa syntynyt Eusébio eli musta pantteri. Siirtomaavaltaa perusteltiin nimittäin sen loppuvaiheessa sillä, että portugalilaiset olisivat erityisen hyväsydämisiä ”merentakaisten provinssien” hallitsijoita, jotka kohtelivat kansoja tasapuolisesti ja reilusti. Musta, köyhissä oloissa kasvanut futistähti sopi myytin tukemiseen erinomaisesti.

Kun tähti vuonna 2014 kuoli, Portugalissa julistettiin kolmen päivän suruaika. Jalkapalloilijan viimeinen leposija on Panteão Nacional. Panteonissa hänellä on seuranaan muun muassa fadolaulaja Amália Rodrigues sekä portugalilaisia presidenttejä ja kirjailijoita. Siellä on toki myös muistomerkit tärkeille löytöretkeilijöille. Hautajaisseremoniassa olivat paikalla sekä presidentti että pääministeri.

Eusébio on tietenkin suuri sankari myös Cova da Mourassa. Kylän jokaisen kuppilan seinään on teipattu hänen kuolemansa aikaan jonkun lehden välissä ollut juliste nuoresta Eusébiosta pelaamassa. Täällä on myös jättimäinen Eusébio-graffiti, mutta siitä kaikki eivät ole kovin innoissaan. Eusébio ei koskaan hiiskahtanutkaan rasismista tai siirtomaavallasta, edes jälkikäteen. Monet tulkitsevat, että hänet kelpuutetaan kansallissankariksi juuri siksi. Graffitissa Eusébion takana näkyvät paitsi Benfican tunnusmerkit, myös Portugalin lipun keskiosasta tuttu kuvio löytöretkiviittauksineen – vaakunan taustalla on armillaari, koje jonka avulla löytöretkeilijät navigoivat. Graffitin kylkeen on vielä kirjoitettu ”És o nosso Rei”, olet kuninkaamme.

Monet ajattelevat kriittisesti, että jalkapallon rooli kansan oopiumina ei ole juuri muuttunut. Se kuitenkin kuulostaa lähinnä elitistiseltä ”kansan” aliarvioimiselta. Ne samat ihmiset, jotka pitävät jalkapallosta ja ihailevat Eusébion taitoja, voivat kritisoida hänen asemaansa siirtomaavallan maskottina ja esimerkiksi sitä, että siinä missä täällä syntyneet kapverdeläisten vanhempien lapset eivät saa kansalaisuutta kuin vasta täysi-ikäisenä, maksua ja puhdasta rikosrekisteriä vastaan, taitavat jalkapalloilijat saavat kansalaisuuden hetkessä.

Sitä paitsi jalkapallo on ihan pätevä tapa päästä hetkeksi ajattelemasta arjen murheita. Ja kaikki syyt ilonpitoon tietenkin kannattaa käyttää. Kun ottelu eilen loppui, tuntui kuin olisi ollut Suomessa vappuna. Baarimikko tarjosi juomat Benfican kunniaksi, yksi kaveri pysähtyi kertomaan heränneensä tosi onnellisena, ja kun Benfica voitti, tuli päivästä paras ikinä.

Rasismista, banaaneista ja apinoista*

”Dani Alves söi rasismin”, portugalilainen sanomalehti otsikoi. Rasismin olomuoto oli kentälle jalkapalloilijan eteen heitetty banaani. Tapahtunutta puitiin niin antaumuksella, että jalkapalloa intohimoisesti seuraava ystävä jätti futisuutiset lukematta usean päivän ajan. Hän muisteli lämmöllä viime vuoden peliä, jossa koko AC Milanin joukkue marssi kentältä kesken pelin rasistisen huutelun vuoksi.

Siinä vaiheessa pinna alkoi kiristyä monella muullakin, kun tapahtuneesta syntyi kampanja. #somostodosmacacos-kampanjasta oli vastuussa toinen brasilialainen pelaaja, Neymar. Kampanjan viesti oli – tai on – siis se, että olemme kaikki apinoita. ”Osallistujat” poseerasivat kuvissa banaanien kanssa. T-paitojakin alettiin pikaisesti valmistaa. Myöhemmin selvisi, että kampanja oli mainostoimiston laatima.

Apinakampanjaa vastaan tietysti reagoitiin nopeasti. Ei ihme. Viestistä huolimatta siinä toistetaan rasistista kuvastoa. Kampanjasta myös seurasi outoja kuvia. Miten banaanin kanssa poseerataan uskottavasti vakavaa asiaa vastaan taistellen, vallankumouksellisesti banaania puristaen vai vetoavasti kameraan tuijottaen? Portugalilainen kolmiloikkaaja ja pituushyppääjä Nelson Évora esiintyi hedelmän kanssa lähinnä lannistuneen näköisenä.

Évoran poseeraus liittyi tilanteeseen, jossa hänen ja hänen ystäviensä – joista myös suuri osa oli huippu-urheilijoita – pääsy lissabonilaiselle klubille oli estetty siksi, että ovimiehen mukaan ryhmässä oli liikaa mustia. Alves ja Neymar ovat vielä tunnetumpia, varakkaita julkkiksia.

Rasismia vastaan täytyy tietysti taistella kaikilla tavoin ja kaikissa sen muodoissa eikä Évoran tai Alvesin kokemaa pidä väheksyä. On kuitenkin kuvaavaa, että apinakampanja sai niin paljon huomiota.

Samaan aikaan Brasiliassa valmistaudutaan jalkapallon mm-kilpailuihin. Toimenpiteisiin kuuluu muun muassa ihmisten häätäminen kovin ottein epävirallisista asumuksista sekä faveloitten ”rauhoittaminen”. Kepan uutisissa puolestaan kerrotaan siitä, miten suuret urheilutapahtumat lisäävät orjatyön käyttämistä Brasiliassa, jossa se on jo ennestään suuri ongelma. Neymarin kampanja häivyttää rasismiin liittyvät monimutkaiset yhteiskunnalliset ulottuvuudet kuten luokkakysymyksen.

Ehkä kampanjan hyödyksi voi kuitenkin laskea sen, että se osoitti, miten ja miksi banaanin kanssa poseeraaminen ja apinaviittaukset eivät ole loppuun asti mietittyjä keinoja rasismia vastaan taistelemisessa.

*Teksti julkaistu alun perin Voima-lehden Fifi-verkkosivuilla.