Varovaisia toiveita oikeudesta: Portugalissa syytetään 18 poliisia kidutuksesta, rasismista ja tietojen pimittämisestä

Reilut kaksi vuotta sitten poliisi hakkasi kuusi Cova da Mourassa Lissabonin laitamilla asuvaa miestä poliisiasemalla, jonne he olivat menneet kysymään pidätetyn ystävänsä perään. Miehiä syytettiin hyökkäämisestä poliisiasemalle.

Tapausta on seurattu blogissa alusta asti. Kirjoitin siitä myös Kansan Uutisiin. Valtamedia Suomessa ei ole tapauksesta kirjoittanut missään vaiheessa.

Sisäiset selvitykset eivät johtaneet mihinkään, vaan tapaus arkistoitiin. Kaksi poliisia sai pienen rangaistuksen. Kaikki palasi käytännössä ennalleen. Samat poliisit jatkoivat partioimista Cova da Mourassa.

Nyt tilanteeseen tuli käänne, historiallinen sellainen. Valtakunnansyyttäjä (Ministério Público) on nostanut Cova da Mouran viereisen Alfragiden poliisiaseman 18 poliisia vastaan syytteet kidutuksesta, sieppauksesta ja fyysisen koskemattomuuden loukkauksesta ja rasismista. Tutkimuksen suoritti Portugalin terrorisminvastainen yksikkö.

Tutkimusten tulokset tukevat uhrien kertomusta: poliisin väkivaltaista toimintaa motivoi rasismi. Pidätetyistä ensimmäinen joutui kohteeksi sattumanvaraisesti, ja toisin kuin rasistisia ilmauksia pidätyksen yhteydessä syytäneet poliisit itse raportoivat, hän ei vastustanut pidätystä. Poliisit pahoinpitelivät hänet jo Cova da Mourassa ennen pidätystä.

Poliisiasemalla pidätetyn perään kysymään tulleet miehet laitettiin käsirautoihin, maassa makaavia uhreja potkittiin ja hakattiin, yhtä ammuttiin jalkaan lähietäisyydeltä kumiluodeilla. Uhriksi joutui myös sattumalta lähistöllä ollut, lapsena aivoverenvuodon vuoksi osittain halvaantunut nuori. Tämän pyytäessä apua poliisit uhkasivat tappaa hänet.

Syyttäjän mukaan tänä aikana uhreja nöyryytettiin, he joutuivat valtavan fyysisen ja psykologisen väkivallan kohteiksi. Miehiä pidettiin pidätettyinä kaksi päivää.

Lisäksi tapahtumia yritettiin peitellä, ja asiakirjoja ja todistajien lausuntoja on väärennetty poliisien toimesta. Uhrit on vapautettu kaikista syytteistä.

Tapaus antaa myös vihjeitä siitä, miten rutiininomaista poliisin rasismi on. Poliisit ovat kokeneet voivansa toimia avoimen rasistisesti (etninen profilointi on täällä arkipäivää) ja väkivaltaisesti ilman seuraamuksia. Voi siis vain kuvitella, kuinka monia uhreja näillä viranomaisilla todellisuudessa on.

Jo pelkkä syytteiden nostaminen poliiseja vastaan on merkittävä juttu. Toisaalta aiemmissa tapauksissa syytteitäkin saaneet poliisit on lopulta niistä vapautettu. Siksi kyse ei ole vain yksittäisten poliisien tai yksittäisen poliisilaitoksen toiminnasta, vaan oikeusvaltiosta ja poliisista instituutiona, ja siitä, kenen ulottuvilla oikeus on.

Kyse on myös rasististen teorioiden ja kolonialismin jatkumoista, jotka ovat läsnä länsimaisten yhteiskuntien rakenteissa. Ne näkyvät paitsi poliisien toiminnassa, myös siinä miten media ensin toisti kritiikittä poliisin keksimää mielikuvituksellista tarinaa hyökkäyksestä poliisiasemalle. Sen menemistä läpi helpotti puolestaan vuosikausia jatkunut Cova da Mouran stigmatisointi ja ”vaarallisesta” naapurustosta puhuminen.

Tapahtumia seuranneiden parin vuoden aikana sekä Amnesty että YK ovat huomauttaneet rasismista Portugalille. Pian tapahtumien jälkeen järjestettiin rasistisen poliisiväkivallan vastainen mielenosoitus.

 

”Ainoa asia mitä toivoin, oli se, että joku tulisi väliin”

Olen asunut reilut 10 vuotta poissa Suomesta. Monet niistä asioista, joista on ennen voinut sanoa, että Suomessa tämä on paremmin, eivät enää niin ole. Tai vähintään suunta on huolestuttava. Tämä pätee poliisiinkin. Syitä voi lukea vaikka Veikka Lahtisen blogista. En toki tarkoita, että kyseessä olisi jonkinlainen yhdessä yössä tapahtunut muutos, ja keskustelu poliisin rasismista liittyy myös laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Näiden vuosien aikana Portugalissa on käynyt myös selväksi paikallisen poliisin rasistisuus ja sen vakavat seuraukset. Keskustelu Mustan Barbaarin eli James Nikanderin perheeseen kohdistuneista poliisitoimista noudattaa samaa kaavaa kuin keskustelu poliisin rasistisista otteista täällä. Oletetaan, että ratkaisu on poliisin totteleminen ja suhtaudutaan uhrien kertomuksiin lähtökohtaisesti epäillen. Ja lauotaan rasistisia kommentteja. Ja syytetään uhreja uhriutumisesta. Keskustelun äärimuotoihin voi tutustua Saku Timosen blogissa.

Viimeinen pisara oli kansanedustaja Leena Meren ”vitsailu”. Ei varmaan paljon naurata Meren vitsit niitä, jotka poliisin etnisen profiloinnin  ja voimankäytön kohteeksi ovat joutuneet. Eikä ole paljon naurattanut niinä hetkinä, kun puoliso on ollut myöhässä ja olen pelännyt, että hän on joutunut poliisien käsiin, eikä ole pystynyt nielemään epäoikeudenmukaista kohtelua. Silloinkaan ei yhtään naurattanut, kun kaverit tulivat oikeustalolta ulos poliisien pahoinpiteleminä viime vuoden helmikuussa. Ystävä ei pystynyt kävelemään ilman kainalosauvoja ja hammas oli poikki. Toista oli ammuttu kumiluodilla lähietäisyydeltä reiteen, tuli luuhun ulottuva haava. Eikä ole mitään huvittavaa siinäkään, että poliisin toimiin ei olla pystytty täällä puuttumaan.

Ensimmäisen kerran todistin poliisiin rasistisia otteita, kun olin vasta muuttanut Lissaboniin. Oltiin kavereiden kanssa Adamastor-näköalapaikalla. Sinne tehdään ajoittain ratsioita, ja niin oli tuolloinkin. Poliisi pyysi henkkarit ainoastaan seurueessa olevilta tummaihoisilta Portugalin kansalaisilta, ei valkoisilta ulkomaalaisilta.

Mitä kaverit tekivät? No näyttivät henkkarinsa. Mutta sekään ei estänyt kovia otteita ja haukkumista. On etuoiketetun harhaluulo olettaa, että tilanne sujuisi aina kauniisti ja yhteisymmärryksessä, jos tottelee poliisia. Poliisi täällä provosoi nuoria ja tuntuu suorastaan toivovan virheitä, jotta pääsisi käyttämään voimaa. Poliisit myös käyttävät surutta täysin asiatonta kieltä. Poliisin rasismi ei ole ohimenevä kurja tilanne, joka ratkeaa kiltillä käytöksellä ja auktoriteetin kunnioittamisella.

Puolisokin on joutunut poliisin kanssa tekemiseen lukemattomia kertoja näiden viiden vuoden aikana, jotka olemme olleet yhdessä. Hänet on pysäytetty aamulla matkalla juna-asemalle, sillä poliisit halusivat katsoa mitä hänellä oli urheilukassissaan. Siellä oli maalausvälineitä, hän oli matkalla työkeikalle. Hänet on pysäytetty juoksulenkillä ja kysytty miksi hän juoksee, ja lopuksi tarkistettu henkkarit. Poliisit saattoivat hänet kotiin koiramme kanssa, sillä hän oli unohtanut henkkarinsa lähtiessään ulkoiluttamaan koiraa.

Meidät on pysäytetty myös niin, että hän on ollut seurueen ainoa ei-valkoinen (ja ainoa Portugalin kansalainen). Kaikki muut ovat olleet valkoisia ulkomaalaisia. Poliisit ovat katsoneet ainoastaan hänen henkilöllisyystodistuksensa. Henkkareita ei koskaan jätetä kotiin. Jokainen meillä käynyt tietää, että täällä varmistetaan aina ennen ulos lähtemistä, että kaikilla on henkkarit mukana. Niitä ei täälläkään tosin ole pakko kuljettaa mukana, eikä poliisi saa niitä noin vain myöskään pyytää. Mutta sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Jos poliisin lähestymistapaa yrittää jotenkin kyseenalaistaa, tiedossa on ongelmia. Niin myös kuvausyrityksistä. Aktivistit printtasivat pieniä vihkoja, joissa kerrottiin poliisin oikeuksista ja poliisin pysäyttämän henkilön oikeuksista. Kun poliisin pysäyttämältä nuorelta löytyi tällainen vihkonen, poliisi repi sen. Viesti ei voisi selvempi olla.

Itse en ole kuitenkaan kertaakaan joutunut näyttämään henkkareitani poliisille kadulla. Ainoa kerta, jolloin keskustelin poliisin kanssa, oli yhden ratsauksen jälkeen. Puoliso oli näyttänyt henkkarinsa, esitellyt auton takakontin sisällön ja vastaillut poliisien uteluihin siitä, ketä hänellä oli kyydissään ja miksi.  Hän jatkoi autolla lyhyen matkan kotiin kahden muun suomalaisen kaverin kanssa. Minä ja yksi vieraista päätettiin kävellä kotiin. Poliisi oli huolissaan meidän turvallisuudestamme ja kysyi, tiedänkö millaisessa paikassa olen.

Poliisin toiminnalla on mittavia yhteiskunnallisia seurauksia. Poliisiin ei luoteta, sillä täällä tiedetään, että jos vastakkain on valkoisen ja mustan sana, valkoisen sana on se, johon uskotaan. Poliisi on osoittanut puolueellisuutensa lukemattomia kertoja. Niinpä poliisin rasistisen toiminnan uhrit tietävät hukkaavansa aikaa tehdessään valituksia, yrittäessään osoittaa joutuneensa rasismin kohteiksi tai puolustaessaan oikeuksiaan. Poliisit myös tietävät sen. Ja niin tietävät valkoiset rasistitkin. Asetelma on demokratiaa ja ihmisoikeuksia ajatellen vakava. Toivon, että Suomessa tilanteeseen pystyttäisiin puuttumaan tehokkaammin.

Täällä poliisin rasismista ja voimankäytöstä ei ole syntynyt laajaa yhteiskunnallista keskustelua, huolimatta useista väkivaltatilanteista ja poliisien yhteyksistä äärioikeistoon, kuten edellisessä poliisibloggauksessa kirjoitin. Tilannetta ylläpitää etuoikeutetun enemmistön epäuskoisuus, mutta myös niin sanottu hyvien ihmisten hiljaisuus. Kirjoitin hiljattain kaverista, jonka kolme poliisia pahoinpiteli. ”Ainoa asia mitä toivoin, oli se, että joku tulisi väliin”, hän sanoi. Hän oli tuolloin 16-vuotias.

***
PS. Kannattaa perehtyä Uyi Osazeen kirjoittamaan tekstiin ”The Reality of Ethnic and Racial Profiling in Finland” Rasismista ja rajoista -blogissa. Osazee on The Stopped – Spaces, Meanings and Practices of Ethnic Profiling -hankkeen tutkija.

Kohtaamiset poliisin kanssa stressaavat ja nöyryyttävät

 

polracism
Graffiti Cova da Mourassa.

Olin kadulla ottamassa kuvia aiempaa bloggausta varten, kun samat siviilipoliisit ajoivat ohitse kahdesti. Heidät on helppo erottaa muista naapuruston autoilijoista: pieneen kotteroon on ahtautunut neljä isoa, valkoista miestä. He ajavat hitaasti ja katselevat tuimasti ympärilleen.

Se oli alkusoittoa suurelle ratsialle. Iltapäivän televisiouutisissa kerrottiin, että tällä kertaa operaatiota oli suunniteltu jo vuoden verran, ja tarkoituksena oli puuttua naapuruston huumekauppaan. Poliiseja tuli alueelle 150. Kiinni otettiin kuusi henkilöä. Lisäksi oli takavarikoitu heroiinia ja kokaiinia, kolme laitonta tuliasetta sekä huumekauppaan viittaavaa materiaalia, kuten vaakoja.

Huumekaupan suitsiminen on ymmärrettävästi poliisin tehtävä. Sitä kannattaisi tietysti myös lähestyä sosioekonomisten syiden ja institutionaalisen rasismin näkökulmasta. Mutta se ei ole tämän jutun aihe.

Yleensä poliisia kuitenkin vältellään täällä viimeiseen asti, vaikka ei olisikaan tehnyt mitään rikollista. Miksi? Koska kohtaamiset poliisin kanssa ovat nöyryyttäviä ja stressaavia: ikinä ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Ja muuta syytä ratsaamiseen ei tarvita, kuin se, että asuu Cova da Mourassa. Erityisen korkea riski on täällä asuvilla nuorilla miehillä. Sanotaan, että he ovat syyllisiä, kunnes toisin todistetaan. Kohtelu on sen mukaista. Niinpä niinä päivinä, kun naapurustoa ratsataan, muutetaan suunnitelmia ja pysytellään kotona. Joskus kotiinpaluu taas viivästyy, kun mieluummin odottelee kaverin luona ratsian päätöstä kuin lähtee kävelemään kotiin ja kokeilemaan onneaan.

Uutisvideoilla poliisien otteet ovat hitaita ja rauhallisia. Olisi houkuttelevaa ajatella, että tässä nyt todistettaisiin uutta vaihetta. Cova da Mouran viereisen Alfragiden poliisiaseman väkeä kun laitettiin syrjään helmikuisen väkivaltaepisodin jälkeen. Helmikuun tapahtumien jälkeen tavallinenkin väki alkoi hahmottaa, miten johdonmukaisen väkivaltaisesti ja rasistisesti poliisit toimivat.

Kritiikki ei ole osunut ainoastaan poliisilaitokseen, vaan myös Amadoran kaupunkia johtavaan Partido Socialista -puolueeseen. Nimi johtaa harhaan – kyseessä ovat paikalliset sosiaalidemokraatit. Kaupunginjohtaja Carla Tavares toi ilmi näkemyksensä viimeistään osallistumalla pian helmikuisten tapahtumien jälkeen tilaisuuteen, jossa esiteltiin uusi poliisien kunniakkaalle työlle omistettu patsas.

Poliisin mainetta tahrasi entisestään seuraava video, jonka sisältö on yksiselitteinen, ja joka julkaistiin useiden lehtien nettisivuilla. Siinä näkyy, miten poliisi heittää kiviä ja nimittelee asukkaita. Videolla kuuluvat laukaukset ovat poliisin aseista. Kuvaamista myös yritään häiritä valoin.

Täällä ei siis ajatella, että kyseessä olisi jonkinlainen muutos. Pikemminkin kyseessä tuntuu olevan mediapeli. Olihan paikalle saapunut ainakin kolmen televisiokanavan reportterit. Ja vaalitkin on pian tulossa!

Asetelma, jossa Cova da Moura esitetään viheliäänä huumekaupan pesäkkeenä, jossa poliisit näyttävät tekevän ammattitaitoisesti ja rauhallisesti työtään, toistaa tuttua vanhaa kaavaa. Kun uutisissa kerrotaan, että operaatio sujui ilman välikohtauksia, se näyttäytyy kehaisuna poliisien rauhallisuudesta ja ammattitaidosta – ei kommenttina siitä, että covadamouralaiset suhtautuivat operaatioon tyynesti.

Ei uutisointi muutenkaan täältä katsottuna juuri herätä luottamusta. TVI-kanavan uutisvideolla näytetään, miten kaksi poliisia ratsaa nuorta miestä. Samaa pätkää näytetään myös muiden kanavien videoilla. Toisella poliiseista on päässään kasvot peittävä kommandopipo. Ensin näytetään, miten yksi poliisi tutkii miehen ja toinen penkoo hänen reppuansa. Lopuksi pätkässä näytetään miehen kasvot niin, että hän on täysin tunnistettavissa.

Mutta täkäläisten luottamuksella tai heidän yksityisyydensuojallaan ei niin olekaan väliä. Uutiset on suunnattu toisaalle.