Rasistisen poliisiväkivallan uhrit vailla oikeutta

Kaksi vuotta sitten odotettiin oikeustalolla uutisia rasistisen poliisiväkivallan uhreiksi joutuneista covadamouralaisista miehistä. Heitä syytettiin hyökkäämisestä poliisiasemalle, vaikka he menivät pyytämään tietoja aiemmin pidätetystä ystävästä. Poliisit pahoinpitelivät heidät niin, että ennen pidätystä miehet piti viedä sairaalaan.

Kirjoitin tapahtumista Kansan Uutisiin. Niitä on myös käsitelty BBC:n uutisissa.

Uhrit päästettiin vapaaksi parin päivän jälkeen. Pahoinpitelyn jäljet olivat näkyviä: mustelmia, katkenneita hampaita ja luuhun asti ulottuva haava lähietäisyydeltä ammutusta kumiluodista. Kaksi miestä ei pystynyt kävelemään ilman kainalosauvoja. Tapauksesta uutisoitiin näyttävästi. Ennen väkivaltaepisodia poliisiasemalla poliisit olivat ampuneet Cova da Mourassa kumiluoteja ”ilmaan”, niin että parvekkeellaan ollut nainen sai usean osuman. Episodista seurasi myös rasisminvastainen mielenosoitus.

Yksi pahoinpidellyistä, Flávio Almada eli LBC, aktivisti, opiskelija ja järjestötyöntekijä, kertoi eilen julkaistussa haastattelussa siitä, miten päällimmäisenä väkivallasta jäi mieleen poliisin silmitön viha ja suhtautuminen mustiin rikollisina. Poliisien käsissä he eivät olleet ihmisiä, hän kuvailee. Yksi poliiseista oli sanonut tappavansa kaikki afrikkalaiset jos vain voisi.

Tapahtumien jälkeen vaikutti hetken siltä, että ne otettaisiin ainakin jollain tasolla vakavasti viranomaisten ja instituutioiden taholta. Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Poliiseja vastaan nostettiin syytteet kidutuksesta sekä rasismista ja osa heistä laitettiin syrjään, mutta nyt he kaikki ovat palanneet töihin, samalle asemalle Cova da Mouran läheisyyteen. Uhkaava toiminta ja väkivaltaiset otteet ovat jatkuneet, samoin etninen profilointi ja mielivaltaiset ratsiat. Almada sanoo haastattelussa olevansa huolissaan turvallisuudestaan.

Näyttö poliiseja vastaan (niin vammojen laatu kuin uhrien kertomukset) oli luonteeltaan sellaista, että tapauksen tutkiminen siirrettiin terrorisminvastaiselle yksikölle. Tutkinta on kuitenkin edelleen meneillään, eikä tietoa sen valmistumisesta ole. 18 kuukauden aikaraja tutkinnan valmistumiselle on ylitetty. Poliisivoimien johtaja ei ole missään vaiheessa suostunut kommentoimaan tapausta. Myöskään luvattuja toimenpiteitä, kuten poliisin ja asukkaiden lähempää yhteistyötä ja painopisteen siirtämistä rikosten ehkäisyyn, ei ole toteutettu.

Mitään ei siis ole tapahtunut, huolimatta YK:n ja Amnesty Internationalin painostuksesta ja huolimatta siitä, että sisäministeriön tutkimuksessa selvisi, että poliisilla on yhteyksiä äärioikeistoon. Viime vuoden lopulla uutisoitiin myös Portugalin äärioikeiston uudesta järjestäytymisestä. Mukana on väkeä, joka on tuomittu osallisuudesta Alcindo Monteiron murhaan, josta täälläkin on kirjoitettu.

Taustatietoa

Ajan kysymys

Luin joku aika sitten pitkän artikkelin, jossa kerrottiin Alcindo Monteiron elämäntarina. Muistan, miten mietin voisiko Suomessa tapahtua samanlaista. Ajatus ei tuntunut mahdottomalta.

Kap Verdellä syntynyt 27-vuotias Monteiro oli ollut palaamassa kotiin Lissabonin baarikortteli Bairro Altosta, kun hän joutui uusnatsien hyökkäyksen kohteeksi. Samana yönä uusnatsit olivat pahoinpidelleet muitakin mustia: sairaalaan oltiin tuotu ennen Monteiroa 10 muuta väkivallan uhria.

Monteiro oli löytynyt kadulta tajuttomana, ja hän kuoli vammoihinsa. Tekijöitä oli yhdeksän, kahdella heistä oli yhteyksiä Portugalin asevoimiin. Heistä toinen, Mário Machado, johti muutaman vuoden tuomion kärsittyään kahta portugalilaista äärioikeistojärjestöä.

Monteiro murhattiin vuonna 1995. Vuonna 1989 oli kuollut José Carvalho, joka oli sosialistivallankumouksellisen puolueen johtajia. Välikohtaus alkoi, kun skinejä ei päästetty puolueen tiloissa järjestettyyn konserttiin. 18-vuotias skini puukotti Carvalhoa.

Monet Suomessakin saattavat muistaa Stephen Lawrencen tapauksen. 18-vuotias opiskelija kuoli puukotuksesta saamiinsa vammoihin Lontoossa vuonna 1993. Hyökkäyksellä oli rasistinen motiivi ja se herätti mittavan keskustelun poliisin toimista ja institutionaalisesta rasismista. Tapahtumaa selviteltiin aivan viime vuosiin asti.

Tapaukset eivät rajoitu 80- ja 90-luvuille. Vuonna 2013 Ateenassa puukotettiin kuoliaaksi aktivisti ja räppäri Pavlos Fyssas. Puukottaja oli äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto -puolueen jäsen.

Muutama kuukausi sitten 36-vuotias nigerialainen Emmanuel Chidi Namdi tapettiin Fermossa Italiassa. Turvapaikanhakija oli puuttunut äärioikeistolaisten hänen vaimoonsa kohdistamaan rasistiseen nimittelyyn. Hänet pahoinpideltiin katukyltin tolpalla, hän kuoli seuraavana päivänä sairaalassa. Yksikään ohikulkija ei puuttunut tapahtumiin.

Yllä luetellut henkilöt eivät ole Euroopan uusnatsien ainoita uhreja, ja nyt niiden joukossa on nimi Suomesta. Jimi Karttusen kuolema on jatkumoa Suomen viime vuosien tapahtumille. Se asettuu myös jatkoksi äärioikeiston toiminnan seurauksille Euroopassa. Se ei ole satunnainen väkivallanteko, ja jos siihen sellaisena suhtaudutaan, se on tapahtuneen vähättelyä.

Kun poliisi on uhka

Graffiti Cova da Mourassa.
Graffiti Cova da Mourassa.

Se tapahtui taas: tiistaina poliisi ampui mustan miehen, Alton Sterlingin, Yhdysvalloissa. Ja nyt netissä leviää video toisen mustan miehen, Philando Castilen, eilisestä kuolemasta poliisin luoteihin. Sitä olisi toivonut, että aiemmat videot mustien miesten kuolemista poliisien käsissä olisivat johtaneet jo todellisiin muutoksiin.

Mutta poliisin rasistisella väkivallalla on myös pitkät juuret ja siitä ei perinteisesti ole myöskään joutunut vastuuseen. Se ei ole ainoastaan sarja yksittäisten poliisien virheitä, vaan laajempi ilmiö. Ja institutionaalisen rasismin raaka ilmentymä.

Suuri osa niistä ihmisistä, jotka eivät itse rasismia koe, tuomitsee arkipäivän rasismin, kuten huutelun ja nimittelyn. Sen olemassaoloon uskotaan ja samalla sitä pidetään ”niiden toisten”, pahojen ihmisten tekoina. Se ikään kuin ulkoistetaan. Mutta kun puheeksi tulee institutionaalinen rasismi, tunnelma usein muuttuu. Keskustelua rasistisesta poliisiväkivallasta on vaikea käydä. Ei covadamouralaisten kokemuksia poliisin rasistisesta toiminnasta yleensä suoraan kyseenalaisteta, mutta eivät ne myöskään juuri herätä reaktioita. Arvelen, että se johtuu ainakin osittain siitä, että kertomuksia ei oteta vakavasti.

Fusionin videolla käsitellään juuri sitä, miten institutionaaliseen rasismiin on vaikea puuttua, kun osa ihmisestä ei edes usko sen olemassaoloon. Esimerkiksi kolmasosa yhdysvaltalaisista valkoisista ajattelee, että rasismi on jo ratkaistu ongelma, mustista 88 prosenttia sanoo, että on tehtävä enemmän. 84 prosenttia mustista kokee, että poliisi kohtelee heitä epäreilusti, puolet valkoisista on samaa mieltä.

Kyse on esimerkiksi siitä, kuka otetaan vakavasti ja keneen luotetaan. Poliisiväkivallasta puhuvaan suhtaudutaan varauksella. Kun Cova da Mouran asukkaisiin kohdistuneesta rasistisesta poliisiväkivallasta julkaistiin lopulta laaja juttu BBC:n sivuilla, helpotuin. Juuri sellainen auktoriteetti tarvitaan, että tapahtumat ja poliisin rasistisuus ja väkivaltaisuus otetaan vakavasti. Ongelma on se, että olemme tottuneet pitämään vakavasti otettavina tahoja, jotka eivät itse poliisin hampaisiin joudu.

Ja jos ei itsellä ole huonoja kokemuksia, on helppo tuudittautua ajattelemaan, että se johtuu siitä että on käyttäytynyt kuin kunnon kansalainen. Siitä on lyhyt matka puimaan uhrin toimintaa. Ajatellaan, että jotain väärää uhrin on täytynyt tehdä tullakseen poliisin hakkaamaksi tai tappamaksi. Että koko tarinaa ei nyt tässä kerrota. Mutta ei se mene niin, kuten Yhdysvaltojen tapahtumat osoittavat. Siihen, miten tilanteet etenevät, vaikuttaa esimerkiksi myös ihonväri, luokka ja sukupuoli. Epäillen suhtaudutaan mielenosoituksissa poliisiväkivallan kohteiksi joutuneiden valkoistenkin kertomuksiin. Lähtökohta edesauttaa sitä, että poliisit eivät välttämättä joudu vastuuseen teoistaan.

Portugalissa on muutaman vuoden sisällä nähty, miten poliisi on käyttänyt kohtuutonta voimaa säästötoimenpiteitä vastustaneissa mielenosoituksissa, ja miten poliisi on hakannut poikansa ja isänsä kanssa jalkapalloa katsomassa olleen miehen. Cova da Mouran tapahtumista kirjoitettiin ulkomaita myöten ja niitä seurasi myös rasistisen poliisiväkivallan ja institutionaalisen rasismin vastainen mielenosoitus. Amnesty on ilmaissut huolensa niin mielenosoituksissa käytetystä väkivallasta sekä rasistisesta poliisiväkivallasta. Bloggasin poliisien toiminnasta Refugees welcome -mielenosoituksessa. Poliisien selkien takaa kaikessa rauhassa huuteleva ja natsitervehdyksiä huitova pieni äärioikeistolaisryhmä tuli taas mieleen, kun katsoin kuvia Itäkeskuksen eilisistä tapahtumista.

Yllämainitut tapahtumat edustavat pientä osaa poliisiväkivallasta. Mielenosoituksen väkivalta videoitiin, samoin jalkapallotapaus. Cova da Mouran pahoinpidellyt ovat hyvin verkostoituneita aktivisteja ja muusikkoja. Siksi ne on huomioitu mediassa. Mutta kuten videoihin turtumisesta huolestunut Roxane Gay kirjoitti New York Timesissa, video Sterlingin kuolemasta mahdollistaa sen, että näemme mitä on tapahtunut, mutta se ei vielä tarkoita oikeuden tapahtumista. Täällä yksittäiset poliisit ovat saaneet lieviä seuraamuksia, mutta mitään laajempaa keskustelua ei ole syntynyt, huolimatta siitä, että sisäministeriökin on osoittanut, että poliiseilla on yhteyksiä äärioikeistoon.

***
Videon ohessa mainittu luku on peräisin Guardianin The Counted -sivulta. Sillä listataan poliisin käsissä Yhdysvalloissa kuolleet ihmiset, kerrotaan tilanne sekä perustiedot uhrista, sekä se, oliko tämä aseistettu. Myös ihonväri/etninen tausta kerrotaan.

Lissabonissa toivotettiin pakolaiset tervetulleiksi – äärioikeistosaattueessa

Lissabonissakin järjestettiin Refugees Welcome -mielenilmaus. Tunnelma oli kireä, sillä äärioikeistopuolue PNR (Partido Nacional Renovador) järjesti samaan aikaan ja paikkaan oman, pakolaisten vastaanottoa vastustavan kokoontumisen.

Tulin paikalle, kun pakolaiset tervetulleeksi toivottava ryhmä oli jo lähtenyt Marquês de Pombalilta kohti Lissabonin ydinkeskustaa ja Praça do Comérciota. Alusta asti mukana ollut ystävä varoitti meitä jäämästä jälkeen, koska ”ne” olivat lähellä. Ensimmäisen ryhmän perässä kulki Portugalin lippuja liehutteleva muutaman kymmenen hengen PNR-ryhmä. Etäisyyttä pitivät yllä poliisit.

Matka eteni Avenida de Liberdade -bulevardia. Ensin ohitse ajoi skootterilla tyttö, joka näytti keskaria ja toivotti kaikki helvettiin. Sitten poliisit alkoivat tiivistää rivejään: osa äärioikeistolaisista oli matkan varrella huutelemassa ja provosoimassa.

Kun oltiin saavuttu Praça do Comércio -aukiolle, väkeä pakolaisia puolustavaan ryhmään oli kerääntynyt muutamia satoja. Aukiolla ehdittiin olla tovi, ennen kuin huomattiin, että PNR:n ryhmä oli saapumassa samalle paikalle. Heidät otettiin vastaan fascista! -huudoin ja vihellyksin. Poliisit asettuivat suojaamaan pienempää ryhmää. Puolen tunnin huutelun jälkeen PNR häipyi paikalta. Mielenilmaus kuitenkin vain vaikutti päättyneen.

En nähnyt, miten tilanne kehittyi, mutta aukion patsaalle oli ilmaantunut sama aiemmin pakolaisten vastaanottamista puoltavia provosoinut ryhmä. Poliisit muodostivat alle kymmenen hengen joukon ympärille ringin. Yhdellä heillä oli Refugees NOT welcome -paita, toisella taas Bullet38-bändipaita. Bändin sanoituksissa on Público-sanomalehden mukaan suoria viittauksia natsismiin.

Virnuilevat tyypit saivat kaikessa rauhassa poliisien selkien takaa huudella rasistisia sloganeja ja tehdä natsitervehdyksiä. Näiden päätteeksi yksi vielä laski housunsa kinttuihin ja näytti takapuoltaan. Lopulta tilanne raukesi: natsit marssivat pois poliisit rinnallaan.