”Poliisit löivät ja potkivat, ja nauttivat siitä”

Olin viime viikolla seuraamassa Portugalin rasistiseen poliisiväkivaltaan liittyvää oikeudenkäyntiä. Otsikko on lainaus Flávio Almadalta, väkivallan uhrilta, joka oli tuolloin kuultavana. Sisältövaroitus: väkivalta & rasismi.

Kyseessä on merkittävä oikeudenkäynti, joka liittyy vuoden 2015 tapahtumiin. Alla lainaus Kansan Uutisten jutusta. Taustoja voi lukea myös itse samaan julkaisuun kirjoittamastani artikkelista.

Lissabonilaisen poliisiaseman koko miehistö eli 18 poliisia [yksi heistä vapautettiin myöhemmin syytteistä] joutuu oikeuteen syytettynä kidutuksesta, laittomista vangitsemisista, valtuuksien ylittämisestä ja virkavelvollisuuksien rikkomisesta.

Poliisien epäillään rikkoneen lakeja rasististen motiivien takia, ja raskaita syytteitä pidetään ennakkotapauksena Portugalissa.

Valtakunnansyyttäjän virasto ilmoitti tiistaina, että syytteet liittyvät helmikuussa 2015 sattuneeseen tapaukseen, jossa poliisit pahoinpitelivät kuutta mustaihoista nuorta miestä.

Poliiseja on jo kuultu. Yksi esimerkiksi kertoi puolustuksekseen, että hänen veljensä puolisokin on ”värillinen”, joten hän ei mitenkään olisi kyennyt rasistiseen väkivaltaan. Toinen taas kertoi tykkäävänsä räpistä ja kuuntelevansa jopa yhtä pahoinpitelyjen uhria, joten eihän syytöksissä ole mitään perää.

***

Almadan kuulustelussa käytiin yksityiskohtaisesti läpi helmikuun tapahtumat. Miehiä pahoinpideltiin,  yhtä ammuttiin lähietäisyydeltä kumiluodilla reiteen. Sitten heidät oli määrätty lattialle vatsalleen käsiraudoissa, sen jälkeen poliisit olivat talloneet heitä. Almadan etuhammas katkesi, kun häntä potkaistiin kasvoihin hänen maatessaan lattialla. Poliisit vaikuttivat nauttivan tilanteesta, Almada kuvaili.

Miesten maatessa lattialla paikalle tuotiin vielä yksi pidätetty lisää. Poliisit yrittivät vääntää hänen käsiään selän taakse käsirautoihin, ja alkoivat sitten kysellä, mitä hänelle oli tapahtunut. Pidätetty kertoi saaneensa lapsena aivoinfarktin, joka vahingoitti pysyvästi hänen käsivarttaan ja jalkaansa. Poliisit nauroivat ja kertoivat vapaasti kääntäen jotain sen suuntaista, että kohtaus ei ollut riittänyt, ja he viimeistelisivät työn.

Almada kertoi oikeudessa tunnistaneensa läheisen ystävänsä äänen, mutta ei asentonsa vuoksi voinut edes kääntyä katsomaan saati auttaa. Almadan ääni sortui, kuuleminen keskeytettiin hetkeksi.

Tuntui pahalta katsoa ystävää, joka meihin selin istuen joutui käymään läpi kokemaansa. Osa Almadaa tukemaan saapuneesta yleisöstä poistui hetkeksi, osa istui vaiti ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan.

Almada joutuu vielä palaamaan oikeuteen poliisien asianajajien kuulusteltavaksi.

***

Tutustuin Almadaan vuonna 2011, jolloin muutin Cova da Mouraan. En noihin aikoihin oikein ymmärtänyt Cova da Mouran asukkaisiin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän mittakaavaa. Jos nyt ymmärrän enemmän rasismista ja poliisiväkivallasta, se johtuu siitä että olen viettänyt aikaa Almadaa ja muita täkäläisiä rodullistettuja aktivisteja kuunnellen.

Haastattelin Almadaa kirjaani varten, ja tuolloin hän sanoi ettei yllättynyt siitä, että joutui poliisin pahoinpitelemäksi. Niin monta kertaa hän oli nähnyt vastaavia tapahtumia ja yrittänyt myös auttaa poliisin käsissä kuolleiden nuorten mustien miesten perheitä. Vuoden 2015 tapahtumien jälkeen hän on jatkanut aktivismiaan, hän on Alfragiden tapauksen uhreista tunnetuin. Hänet tunnetaan myös räppärinä, vaikka hän ei enää musiikkia teekään.

Kun Almada toissa lauantain poliisiväkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Lissabonin keskustassa nousi lavalle ja puhui poliisiväkivaltaa vastaan omaa tapaustaan sivuten, oli vaikea olla ajattelematta kaikkia niitä antikolonialisteja ja aktivisteja, jotka ovat ennen häntä asettuneet etulinjaan. Se on ollut vaarallista ennen, ja se voi olla vaarallista edelleen.

Ja oikeudenkäynnissä oli vaikea olla ajattelematta valkoisten mustiin ihmisiin kohdistavan väkivallan jatkumoa, joka alkoi jo monta sataa vuotta sitten. Almada ikään kuin puhui kaikkien aiempienkin uhrien äänellä.

***

On hyvä, että tapauksesta yleensäkin seurasi oikeudenkäynti. Usein tapaukset eivät ole edenneet, eikä edes kuolemantapauksista ole koitunut poliiseille tuomioita. Nyt käynnissä olevan oikeudenkäynnin tuloksista on vaikea tässä vaiheessa sanoa tietenkään mitään.

Oikeudenkäyntiä voi kyllä tulkita jonkinlaisena edistysaskeleena portugalilaisessa yhteiskunnassa. Se nosti rasismin otsikoihin, ja sen myötä julkinen keskustelu muista rasismin muodoista on myös kasvanut.

Muutos ei kuitenkaan johdu siitä, että Portugalissa olisi yhtäkkiä havahduttu rasismin olemassaoloon ja alettu ottaa se vakavissaan. Tähän pisteeseen on päästy Almadan ja muiden rodullistettujen aktivistien ja heidän edeltäjiensä työn ansiosta.

manif
Lissabonissa järjestettiin 15.9. mielenosoitus rasistista poliisiväkivaltaa vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s