Mistä yliopiston dekolonisaatiossa on kyse – ja mistä ei?

mg_4400

Kun Lontoossa alettiin vaatia yliopiston dekolonisaatiota, Daily Mail pamautti ”They Kant be Serious!” -otsikon ja väitti että opiskelijat haluavat pudottaa kantit ja platonit kurssimateriaaleista siksi, että he olivat valkoisia.

Daily Mailin kaltaiselta lehdeltä ei tietenkään juuri muuta voi odottaa, mutta muissa lehdissä lähtökohta oli suurin piirtein sama, maltillisemmin sanakääntein ilmaistuna. Asenne on erinomainen esimerkki siitä, miten keskustelu tukahdutetaan vääristelemällä argumentit älyttömän kuuloisiksi. Ja on tietenkin kuvaavaa, miten huomio kiinnittyy eurosentrismiin kohdistuvaan uhkaan, eikä esimerkiksi akatemian monipuolistamiseen.

Todellisuudessa opiskelijat peräänkuuluttavat kurssimateriaalien dekolonisointia ja eurosentriseen kaanoniin kuuluvien filosofien kriittistä, dekoloniaalista analysointia.

Näitä artikkeleita julkaistiin jo joku aika sitten, mutta kirjoitan niistä tänään siksi, että Público-sanomalehdessä ilmestyi laaja juttu dekolonisaatiosta Portugalin näkökulmasta. Siinäkin mainitaan lyhyesti yllä kuvailemani tilanne, ja siirrytään sitten kertomaan dekolonisaatiosta Portugalin näkökulmasta. Sen voi myös lukea jatkona aiheen käsittelylle mediassa.

Jutussa kerrotaan muun muassa Plataforma Guetosta, jonka yliopistoista kirjoitin Peruste-lehteen, haastatellaan Boaventura de Sousa Santosia ja Plataforma Gueton Flávio Almadaa, joita haastattelin Voima-lehden juttua varten, sekä Cristina Roldãota, joka kertoi rakenteellista rasismia Portugalin koululaitoksessa käsittelevästä tutkimuksestaan ELM-lehdeen kirjoittaamassani jutussa.

Dekolonisaatio-tägin alta löytyvät aihetta käsittelevät aiemmat kirjoitukset (kirjoitin väikkärini Boaventura de Sousa Santosin johtamassa Centro de Estudos Sociais -tutkimuskeskuksessa, ja se käsittelee sitä, miten kirjallisuus voi olla osa dekolonisaatioprosessia), mutta dekolonisaatio siis viittaa prosessiin, joka pyrkii purkamaan koloniaalisuutta, eli sitä miten länsimaiset yhteiskunnat ovat varsinaisen siirtomaavallan päätyttyäkin luonteeltaan kolonialismia tukeneiden ja sen oikeuttamiseksi luotujen ajatusmallien ja valtarakenteiden läpäisemiä.

”Se merkitsee sen kriittistä analysointia, miten kolonialismi on vaikuttanut siihen, miten eurooppalaiset näkivät Euroopan ulkopuolisen maailman, jonka luonnonresurssit he ahnaasti käyttivät hyödykseen”, sanoo Públicon artikkelissa Centro de Estudos Sociaisin Maria Paula Meneses.

Portugalissa kyseessä ei ole yhtenäinen liike, vaan useiden eri tahojen aktivismi. Toimittaja Joana Gorjão Henriques kokoaa jutussa yhteen aktivistien ja akateemisen väen (asemat eivät toki sulje toisiaan pois) kommentteja. Alla muutamia haastateltujen kertomia huomioita:

  • Koulussa Afrikan historiaa opetetaan eurosentrisestä näkökulmasta: mustia henkilöitä ei esitetä tiedon tuottajina, kuten filosofeina tai intellektuelleina. He näyttäytyvät uhreina tai roistoina.
  • Akatemia on ”valkoinen”, mikä osaltaan liittyy entisten siirtomaiden ja entisen metropolin suhteisiin. Valkoisuus kertoo myös olemassa olevista valtasuhteista.
  • Portugalin siirtomaahistoriaa opetetaan edelleen kritiikittä ja siirtomaavallan loppuvaiheen diskursseihin nojaten.
  • Yliopistossa opiskelijoita ei kannusteta retkeilemään kaanonin ulkopuolelle, eikä kurssimateriaalit sisällä dekoloniaalista tai postkoloniaalista teoriaa.
  • Eurosentrismi on myös marginalisoinut Euroopassa tuotettua, kolonialismiprojektia kyseenalaistavaa tietoa.
  • Euroopassa tuotettua tietoa on rakennettu muualla tuotetun tiedon pohjalta; joskus kyseessä on ollut suoranainen omiminen.
  • Kysymys dekolonisaatiosta ei ole uusi, vaan sitä on puitu esimerkiksi Afrikan yliopistoissa kauan.

Mitä dekolonisaatio Suomessa sitten voisi tarkoittaa? Ainakin saamelaisten historian pätevämpää opettamista ja Suomen oman roolin kriittisempää tarkastelua viattomuuden diskurssin ylläpitämisen sijaan. Ja toki samoja juttuja kuin Portugalissa ja Briteissä. Koska en itse ole asunut saati opiskellut Suomessa aikoihin, olisi kiinnostavaa kuulla (asiallisia) kommentteja tähän.

Boaventura de Sousa Santos muistuttaa, että oppilaitosten lisäksi mediankin dekolonisaatiolle on tarve, kuten bloggauksen alussa mainitut jutut osoittavat. Suomessa esimerkeiksi voisi nostaa ainakin hiljattain Suomen Kuvalehdessä julkaistun saamelaisia käsittelevän jutun (Petra Unnin vastine on täällä) ja tässäkin blogissa käsitellyn Hesarin ”Valkoinen ei saa puhua mustista eikä mies feminismistä – saako kukaan sanoa enää mistään mitään?” -jutun.

Kuten olen täällä aikaisemminkin kirjoittanut, dekolonisaatio ei ole mikään pienen ryhmän etuja palveleva projekti. Se tarkoittaa sitä, että tarjolla olisi enemmän ja monipuolisempaa tietoa maailmasta meille kaikille.

Lontoon SOAS:in (School of Oriental and African Studies) opiskelijoiden Decolonising SOAS -kampanjaa puolesta voi seurata Facebookissa Decolonising Our Minds Society -sivulla. Kannattaa katsoa alla oleva videokin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s