Köyhyys kiinnostaa, kun se osuu valkoiseen mieheen?

Maailmalle Portugali on näyttäytynyt kilttinä oppilaana, joten talouskriisin ja säästötoimien dramaattisista vaikutuksista ei ole juuri puhuttu, sanoi elokuvaohjaaja Marco Martins näytöksen jälkeisessä keskustelussa.

Hänen ohjaamansa São Jorge (Saint George) näyttää pohjattoman toivottomuuden, johon tilanne on monet heittänyt. Elämästä tulee pelkkää selviytymistä, millekään muulle ei jää tilaa. Se myös näyttää, miten hallituksen toimenpiteet ruumiillistuvat köyhyyden ja henkisen kärsimyksen lisäksi fyysisenä väkivaltana.

Elokuvan päähenkilö, nyrkkeilyä harrastava, kolme-nelikymppinen Jorge asuu vanhempiensa ja kanssa ja yrittää epätoivoisesti saada haalittua jostain rahaa. Hän haluaisi vuokrata asunnon itselleen, tyttöystävälleen ja heidän yhteiselle lapselleen.

Jorgen kautta käsitellään yhtä talouskriisin raadollista puolta: velkomista. Perintäyritykset ovat ostaneet hankalaan tilanteeseen joutuneiden velkoja ja perivät niitä. Ohjaajan mukaan vain Portugalissa ja Espanjassa on sallittua periä velkoja velalliselta suoraan kasvotusten. Käytännössä se tarkottaa ahdistelua, uhkailua ja fyysistäkin väkivaltaa. Lukuisista viranomaisille suunnatuista valituksista huolimatta menetelmä on edelleen laillinen.

***

Elokuvan päähenkilö on valkoinen, mutta hänen lapsensa äiti on musta brasilialainen. Elokuvaa on myös kuvattu kahdessa ”bairrossa”, köyhässä naapurustossa, joista ainakin toisessa asuu ennen kaikkea väkeä, joiden juuret ovat entisissä Portugalin siirtomaissa. Siinä on siis selvästi pyritty tuomaan esiin se, että bairroissa ei suinkaan asu ainoastaan valkoisia, ja että köyhyys koskettaa muitakin. Osa elokuvassa esiintyvästä väestä ei ole näyttelijöitä, vaan paikallisia asukkaita, ja osa kohtauksista on myös annetun aiheen pohjalta käytyä improvisoitua keskustelua.

Tarina kerrotaan valkoisen miehen näkökulmasta, ja katsoja samastuu hänen tuskaansa. Kun lapsen äiti sanoo haluavansa lähteä Brasiliaan (jonne monet palasivat, kun siellä tilanne näytti paremmalta, ohjaaja kertoi) pojan kanssa, katsoja on pahoillaan Jorgen puolesta, eikä hyvillään siitä, että ainakin pojalla ja äidillä on mahdollisuus päästä tilanteesta pois.

Sekin, että nainen asuu toisen miehen kanssa, ja Jorge suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti, alleviivaa Jorgen kärsivällisyyttä. Lapsi ja lapsen äiti näyttäytyvät siis päähenkilön kautta, hänen tilanteensa ja mielenmaisemansa kautta.

On myös mielenkiintoista, miten Jorgen tarinassa nostetaan esiin moraalikysymykset. Hänet kuvataan hyväsydämisenä, joskin itsensä kovettaneena, epätoivoisena miehenä. Hän yrittää pitää kiinni kunniallisuudestaan ja oikeamielisyydestään.

Valkoisten köyhyyttä tarkastellaan muutenkin intiimisti: Jorgen perhettä kuvataan kotonaan keskustelemassa. Romantisoinnista ei tosin ole kyse, vaan Jorgen isän rasistiset puheet nousevat esiin sekä hänen itsensä kautta että Jorgen kumppanin mainitsemina.

Screen Shot 2017-03-16 at 18.31.36
Kuvakaappaus elokuvan trailerista.

***

Päähenkilön elämän dramaattinen käänne tapahtuu kuitenkin juhlissa karuissa puitteissa, joissa soi kuduro ja kizomba, ja mustat asukkaat (eivät näyttelijät) tanssivat. Loppukohtauksessa soi kapverdeläinen morna. Asetelman voi jopa ajatella vahvistavan stereotypioita, mutta ainakin bairrot ja niiden mustat asukkaat jäävät ennen kaikkea kulisseiksi.

Kun kriisistä puhuu Lissabonin mustien lähiöiden asukkaiden kanssa, se ei näyttäydykään enää niin dramaattisena. Köyhyyden ajatellaan usein jatkuneen kauan – ensin siirtomaissa ja sitten metropolissa. Helpommaksi se ei sitä tietenkään tee.

Jos taas elokuvan velkojatkin ovat valkoisia, niin ovat velallisetkin. Elokuvassa kerrotaan esimerkiksi tehtaanomistajasta, fiinin ravintolan omistajasta ja kahvilanpitäjästä. He ovat pudonneet keskiluokasta ja joutuneet velkojien uhreiksi. Jorge on menettänyt työnsä tehtaalla.

Talouskriisiä käsitteleviä kulttuurintutkimuksen alan väitöskirjaansa tutkiva ystävä mainitsi, että monet niistä käsittelevät yhteiskunnallista muutosta nimenomaan valkoisen miehen näkökulmasta ja tämän kriisinä. São Jorgessakin tilanteen rajuutta alleviivaa muutos ja aseman menetys.

São Jorge on kiinnostanut kovasti portugalilaista yleisöä ja siitä tuli ensi-iltaviikonloppuna vuoden toistaiseksi katsotuin portugalilainen elokuva. Elokuvan pääroolin näyttelevä Nuno Lopes sai Venetsian elokuvajuhlilla parhaan näyttelijän palkinnon.

***

Elokuvan maailma haihtui nopeasti, kun tyylikkäästi pukeutunut näyttelijä Lopes ja ohjaaja Martins astelivat lavalle valkoisen yleisön eteen. Ohjaaja naureskeli, miten häntä luultiin huumeiden ostajaksi, kun hän ensimmäistä kertaa lähestyi kuvauspaikkana käytettyä Jamaica-nimistä korttelia. Näyttelijä kertoi, miten roolista oli vaikea irrottautua, ja miten hän edelleen joskus miettii, mitä Jorgelle kuuluu.

On tietenkin hyvä, että ohjaajat tarttuvat vaikeisiin aiheisiin ja tuovat esiin näkökulmia, jotka valtavirrasta vielä puuttuvat. Ja elokuva havahdutti varmasti muutkin katsojat tietoisiksi omasta etuoikeutusta asemastaan. Muillekin näkökulmille olisi kuitenkin tilaa. Tai paremminkin tarvetta. Mutta elokuvan tekeminen vaatii ainakin rahaa, aikaa, välineitä ja koulutettua väkeä.

Samaan aikaan kun elokuvateatterissa puitiin näyttelijän ja ohjaajan haasteita, näyttämöinä toimineissa naapurustoissa meno jatkuu entisellään. Jos bairroihin nyt mennäänkin kuvaamaan, niiden asukkailla ei ole mahdollisuuksia itse kuvata itseään ja kertoa tarinaansa omilla ehdoillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s