”Meidän kehot on julkista omaisuutta”

patriarcado

”Onko sulla lapsia?”, kysyi brasilialainen kaveri. Vastasin, että ei.

”Haluatko lapsia?”, hän kysyi. Vastasin, että en.

”No hyvä. Pysyy tasapaino. Mulla on kaksi, ja haluan vielä kolme lisää”, hän vastasi ja nauroi.

Oltiin lissabonilaisen keikkapaikan yhteisökeittiössä. Pöydällä oli muovipusseittain kasviksia pilkottavaksi. Niistä oli määrä tehdä papupataa ja keittoa illan tapahtumaan. Aloitettiin sipuleista. Krapulainen, kalpea anarkistikokki penkoi kaapeista isoja kattiloita.

”Sopiiko sun puolisolle se, että et halua lapsia?” Vastasin, että joo. Juteltiin kuitenkin hetki kommenteista, joita lapsettomat naiset saavat kuulla. Sipulit olivat niin väkeviä, että niitä pilkottiin silmät vuotaen ja posket märkinä.

Kokin otsalla helmeili hiki ja hän alkoi kuullottaa sipuleita pahoinvoivan näköisenä. Kaveri tarttui kaaliin, aloin kuoria muhkuraisia perunoita.

”Mutta ei lasten saamistakaan aina katsota hyvällä.” Kaveri kertoi saaneensa ensimmäisen lapsensa teini-ikäisenä. Sitten hän halusi vielä toisenkin lapsen.

Kokki istui alas ja joi hiljaisena lasillisen kylmää mehua. ”Oikeastaan nainen voi saada lapsen ilman minkäänlaista paheksuntaa vain, jos hän on parisuhteessa, eikä ole liian nuori tai vanha”, sanoi kaveri. Kokki sanoi, että se on ihan totta.

Saatiin perunat ja kaali pilkottua. Mehun virvoittama kokki avasi meille kaikille oluet, mutta muisti sitten tarvitsevansa pikaisesti useamman valkosipulin kynnet kuorittuina. Palattiin leikkuulautojen ääreen. Kokkikin tarttui veitseen.

”Meidän kehot on julkista omaisuutta. Aborttikin on Brasiliassa rikos. Siis silloin, kun sen tekee se, jolla on kohtu”, kaveri jatkoi. Kokki näytti hämmentyneeltä. ”Isäthän voivat päättää olla ryhtymättä lapsensa vanhemmaksi ja hylätä lapsensa ilman seuraamuksia.”*

*Brasiliassa feministit ovat oikeutta turvalliseen ja lailliseen aborttiin vaatiessaan käyttäneet termiä aborto masculino kiinnittääkseen huomion patriarkaalisen yhteiskunnan kaksoisstandardeihin. Tarkoitus ei siis ole rinnastaa lasta ja sikiötä, tai väittää että lapsen hylkääminen ja abortti olisivat täsmälleen sama asia. Ja tietenkään kaikki lapset eivät synny cis-heterosuhteissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s