Muovipussin alta paljastui valvontakamera

Cova da Moura
Kotikatu.

Ennen joulua kotikadun alkupäähän kaivettiin syvä kuoppa. Sitten yhtenä aamuna kuoppaan oli ilmestynyt katuvalojen yläpuolelle asti ulottuva tolppa. Vähän ajan päästä tolpan huipulle ilmestyi sininen muovipussi. Nyt pussi on hävinnyt ja meitä valvotaan.

Ei se tosin ollut suuri yllätys. Kirjoitin lokakuussa jättimäisestä pinkillä tehostetusta kyltistä Cova da Mouran edustalla. Siinä komeili leveästi hymyilevä valkoinen perhe. Mainoksessa luvataan turvaa kaikille, ja kyltin alalaidan tekstistä selviää, että perheen onnen aihe on valvontakamerat. Lehdissä kerrottiin, että Amadorasta tulee maan tarkimmin valvottu kaupunki ja kaupunginjohtaja kertoi 2 miljoonan euron investoinneista turvakameroihin.

Ja jos kameroiden on määrä luoda turvallisuutta, totta kai niitä on nyt maan pahamaineisimman naapuruston sisäänkäyntien tuntumassa. Mietittiin sitten, mitä kameralle lähiöstä tallentuu.

Yöllä näkyy ennen kaikkea katukissoja ja varmaan muutama itsenäisesti ulkoileva koira roskisten tuntumassa. Ja isoja rottia. Aamulla ennen auringonnousua ilmestyvät ensimmäiset ihmiset. Yhdet jäävät odottamaan bussia aivan valvontakameran eteen, toiset kävelevät juna-asemalle vähän matkan päähän. Sitten on vielä niitä, jotka odottavat tien pielessä kyytiä rakennustyömaalle.

Kun aurinko nousee, muutaman vanhemman herran joukko kokoontuu kadun alkupään rappusille istuskelemaan ja nauttimaan lämmöstä (talot ovat näin talvisin kosteita ja hyisiä). Vähän myöhemmin kameralle tallentuvat meidän koirat ja me. Samoihin aikoihin kadulle ilmaantuu vanhempia, jotka vievät lapsia kouluun.

Parturi avaa ovensa puoli kymmenen tienoilla. Se on suosittu, joten kadulla on aina väkeä odottamassa vuoroaan. Rappusilla istuu usein muutama tyyppi pyyhe harteillaan odottamassa hiusvärin vaikutusta.

Sitten on naapurin iäkkään Herra Tuin vuoro. Hän kävelee keskellä tietä hyvin hitaasti kävelykepin kanssa ostamaan lottokupongin ja juomaan maitokahvin. Muutaman kerran viikossa kuvaan tulee kaikkien vastaantulevien kanssa suustaan kiinni jäävä, karvalakkia pitävä kadunlakaisija. Postimies ei koskaan tule maanantaisin, vaikka hänen pitäisi. Tiistaista perjantaihin hän tekee kierroksensa puolen päivän aikaan.

Vähän ennen lounasaikaa naapuriravintolaa pyörittävän perheen vanhin poika on saanut pestyä ravintolan lattian ja raahaa ison grillin ja hiilipussin kadunlaitaan ja alkaa viritellä tulta. Sitten aamuyöstä töihin lähteneet naiset palaavat töistä, usein muutaman naisen ryhmässä rupatellen. Lapset haetaan koulusta kotiin. Isommat lapset kantavat painavan näköisiä reppuja ja maleksivat mäkeä hitaasti ylös.

Poliisit ajavat mäkeä ylös joko uhittelevana joukkona suuressa sinisessä autossa tai sitten siviiliasuissa pienessä kotterossa. Portugalin kehutun huumepolitiikan toteutuksen puutteet tallentuvat myös: juna-asemalla yönsä viettävät päihderiippuvaiset kulkevat ohi kaupitellen mitä ovat myytäväksi sattuneet löytämään. Monet ovat käyneet vuosien mittaan tutuiksi, joten kuulumisiakin vaihdetaan. Jotkut tekevät pientä korvausta vastaan palveluksia Cova da Mouran iäkkäämmille asukkaille.

Aurinkoisina päivinä naiset kulkevat myymässä syötävää: kakkua, munkkeja, keitettyä maissia ja kalapasteijoita. Guineabissaulainen herra myy torakkamyrkkyä, sim-kortteja, alushousuja ja sukkahousuja. Iäkäs, salamyhkäinen nainen kulkee hitaasti ylös vetäen perässään laukkua. Laukussa on erinäisiä terveyttä kohentavia yrttejä ja suitsukkeita.

Alkuillasta rakennustyömailta palaavat kotiin miehet maalitahraisissa housuissaan. Osa on pysähtynyt ensin juomaan oluen bussipysäkin lähellä olevaan kahvilaan. Lapset ajavat mäkeä alas pyörällä pelottavan lujaa vauhtia autoja väistellen.

Viimeisenä kadulla kulkevat joko me koirien kanssa tai kylän suosituin lukkoseppä-putkimies-sähkömies, joka polkee mäkeä ylös yllään talvihaalari jonka selkään on kirjoitettu hänen nimensä: Best Of.

4 vastausta artikkeliin “Muovipussin alta paljastui valvontakamera”

  1. Tiedättekö, mitä valvontamateriaalille tapahtuu? Tallennetaanko se jonnekin, kuinka pitkäksi aikaa, kenellä on oikeus katsoa tallenteita?

    Myös täällä Berliinissä on painetta lisätä valvontaa, etenkin metroasemilla. Oletan, että kasvojentunnistusohjelma myös tallentaa jokaiset kasvot erilliseen tietopankkiin. Yritä siinä sitten säilyttää yksityisyytesi.

    Mites se sanonta menis suomeksi? ”The road to hell is paved with good intentions.” Olettaen, että edes jollain on hyvät mielessä valvontaa lisätessä.

    Tykkää

    1. Olennaisia kysymyksiä, en tiedä vastauksia… Mietittiin myös sitä, olisiko tästä asukkaille hyötyä niissä tilanteissa kun poliisit toimivat väärin. Mutta tuskin: suuri osa valituksista jää muutenkin käsittelemättä (muun muassa YK on tästä Portugalille huomauttanut). Asetelma on myös ongelmallinen sillä tavalla, että täällä asuvat leimataan kriminaaleiksi, joilta kunnon väkeä täytyy suojella. Näistä kameroista vastaava Amadoran kaupunki on samainen, joka on suorittanut vastarinnasta, virallisista huomautuksista ja YK:n paheksunnasta huolimatta kohtuuttomia purkutöitä, joten siinäkään mielessä luottamus ei ole kova.

      Tykkää

  2. Tuli akuutti tarve kaivaa Hyvien ihmisten juhla tai Torstai on toivoa täynnä nukahtamislukemiseksi.
    Ja kiitos blogista noin muuten!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s