Miehinen katse ja naisten ”säädytön” tanssi

Cova da Mourassa vietettiin lauantaina Kolá San Jon -juhlaa eli juhannusta kapverdeläisittäin. San Jon viittaa Johannes Kastajaan, kolá tarkoittaa juhlakulkueen tanssia, jossa lantiot osuvat yhteen. Juhlintaan kuuluu myös rummutus, pillit, Kap Verden historiaan viittaavat laivat ja tekokukkameressä kuljetettava Jeesus-patsas.

Juhlassa yhdistyvät siis orjien ja eurooppalaisten siirtomaaherrojen perinteet. Kap Verden saaristo oli Portugalin siirtomaa, joka oli asumaton kunnes portugalilaiset alkoivat käyttää sitä orjasaarina. Sinne tuotiin orjia mantereelta, ja sieltä heitä lähetettiin muun muassa meren taakse Brasiliaan.

Uskonnollisesta ulottuvuudesta huolimatta Kolá San Jon oli ainakin siirtomaavallan loppuvaiheessa kielletty. Perinteen iloluontoisuutta ja etenkin siihen kuuluvaa kolá-tanssia pidettiin säädyttömänä. Saman kohtalon kokivat funaná-musiikki ja batuque, naisten harjoittama rummutuksesta, laulusta ja tanssista koostuva perinne. Niitäkin tanssitaan tavalla, joka aiheutti pahennusta katolisten siirtomaaherrojen ja kirkkoväen keskuudessa. Tanssiin ja musiikkiin yhdistyi usein kolonialismia kritisoivat lyriikat, joten tanssi on myös osa vastarinnan perinnettä.

kolas

Siveyteen ja moraaliin vetoaminen oli tietenkin kaksinaismoralistista. Siirtomaihin takertumista perusteltiin vielä 70-luvulla portugalilaisten toverillisella, sivistystyöhön tähtäävällä suhtautumisella hallitsemiensa maiden asukkaisiin. Todisteena avarakatseisuudesta pidettiin mustien naisten ja valkoisten miesten lapsia. Tosiasiassa kyseessä olivat usein raiskaukset, joita ei rasismin ja mustiin naisiin liittyvien käsitysten vuoksi juuri kyseenalaistettu.

Nyt kapverdeläisiä perinteitä ei enää paheksuta, vaan niistä on tullut arvostettua kulttuuripääomaa. Cova da Mourassa perinne siirtyy myös sukupolville, jotka eivät ole Kap Verdellä välttämättä edes koskaan käyneet. Cova da Mouran Kolá San Jon -kulkue on jopa listattu Portugalin aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Listaus on myös vahvistanut pahamaineisena pidetyn, purku-uhan alla olevan naapuruston asemaa. Se tarkoittaa sitä, että juhlakulkuetta tullaan katsomaan naapuruston ulkopuoleltakin. Kulkueen päätyttyä kylän urheilukentällä on vielä batuque-esitys ja muita tanssiesityksiä.

Jäin viikonlopun jäljiltä miettimään, onko tilanne juuri muuttunut siirtomaa-ajoista muutoin kuin sen suhteen, että tanssia ei enää pidetä primitiivisenä ja vaarallisena. Niin sanotun miehisen katseen kohteena tanssi näyttäytyy kuitenkin edelleen lähinnä eroottisena. Enää sitä ei vain (avoimesti) paheksuta, mutta toisaalta sen muut ulottuvuudet myös vaiennetaan.

Erityisesti batuque on kuitenkin ollut nimenomaan naisten kesken harjoitettu perinne. Sen ydin on rummutus, arjen haasteista kertovat, usein improvisoidut lyriikat ja tanssiminen piirin keskellä. Se on esimerkiksi tapa käsitellä sortoa, jonka kohteeksi naiset joutuivat siirtomaavallan aikaan ja joutuvat yhä Portugalissa matalapalkkaisissa töissä raataessaan. Siinä tanssi ei ole läsnä ensisijaisesti muiden katseille, vaan sillä on vapauttava ja tutkitustikin terapeuttinen ulottuvuus. Kolánkin kohdalla tanssia ja ilonpitoa voi lähestyä tästä näkökulmasta, vaikka tanssiin osallistuvat myös miehet (sekä nuorisoa ja lapsia).

En tietenkään tarkoita sitä, etteivät tanssijat itse tiedostaisi sitä, miten heitä katsotaan, tai että tanssilla ei sensuaalisia ulottuuvuksia voisi olla – tietysti on. Sen sijaan mietin asetelmaa, jossa yleisö katsoo heille vierasta kulttuuria edustavia esityksiä, ymmärtämättä kreolinkielistä laulua. Muistan, miten nuorten tyttöjen funaná-tanssiesitys hämmensi, kun näin sellaisen ensimmäistä kertaa. Ja takapuoliin keskittyvät funaná-musiikkivideotkin tuntuivat liiotelluilta. Se kertoo ehkä kuitenkin enemmän tavasta katsoa niitä, kuin siitä mitä ne todellisuudessa edustavat.

Kun tanssi tulkitaan ainoastaan seksuaaliseksi ja naiskehoa esineellistäväksi, paljastuu miten siirtomaavallan aikaiset aatteet säädyllisyydestä ja naisten kehosta ovat edelleen läsnä. Niissä vaikuttavat kristityt arvot ja niiden tukahduttava ja kontrolloiva suhde naisen kehoon. Samalla jää huomiotta se, että mikä länsimaisesta näkökulmasta näyttäytyy eroottisena tai jopa pornografisena ei sitä aina yksioikoisesti ole. Asenne on myös paternalistinen, jos naisiin suhtaudutaan automaattisesti tahdottomina esineellistämisen uhreina. Samasta näkökulmasta voi myös tulkita twerkkausta, jota valkoisen feminismin edustajat eivät ole juuri arvostaneet.

Se, että tanssin vapauttavaa, voimauttavaa tai kapinallista ulottuvuutta ei (haluta) huomata, heijastaa myös sitä, miten naisten kehoja on totuttu katsomaan miesnäkökulmasta. Miehisen katseen ohittamista ja kehon valtaamista siltä takaisin voi ajatella dekolonisaation näkökulmasta. Se myös nostaa näkyviin niitä mekanismeja, joilla naisia kontrolloidaan. Ja kolonialismin patriarkaalisen luonteen.

***

Psst! Luet muuten yhtä Kaskas Median valitsemasta seitsemästä kiinnostavimmasta tiedeblogista!

Kuvat ovat vuoden 2015 Kolá-kulkueesta, © Anna Pöysä. Lisää Kolá San Jonista voi lukea viime vuonna ilmestyneestä Maailman Kuvalehden jutusta.

3 vastausta artikkeliin “Miehinen katse ja naisten ”säädytön” tanssi”

  1. Anna Pöysä katsoo tanssia edelleen kristillisin silmälasein eli (naisen) seksuaalisuutta ja ”itsensä tyrkyttämistä” paheksuen. Niinhän se on vuosituhasia miehisissä kulttureissa ollut, ettei nainen saa osoittaa himoa ja halua.

    Tykkää

    1. Tähän olisin mielelläni vastannut, jos olisit avannut tulkintaasi vähän enemmän. Tässähän oli kyse siitä, miten ollaan totuttu kristillisestä näkökulmasta tällaista katsomaan, ja Suomessa kasvaneena (vaikka en kristittyä kasvatusta olekaan saanut) näkökulmat ovat läsnä. Niitä pyrin analysoimaan ja purkamaan. Mutta se, että kerron tanssilla olevan muitakin ulottuvuuksia kuin seksuaalisuuden tai himon ilmaiseminen tai ”tyrkyttäminen” – nämä kaikki siis sinun ilmauksiasi – ei kuitenkaan tarkoita paheksumista. Kun viittasin siihen, että tanssin ulottuvuus ei ole yksiselitteisen seksuaalinen, ajattelin esimerkiksi sellaisia tilanteita, jossa äiti tanssii lapsensa kanssa tätä opettaen, tai sisarukset tanssivat keskenänsä.

      Tykkää

      1. Lapset leikkivät lääkäriä ja siinä on aina seksuaalinen mielenkiinto takana. Eikä sekään ole kummallista, että äiti opettaisi lapselleen viettelyrituaalina käytettyä tanssia nimenomaan seksuaalisena. Kirjoitus (ja vastauksesi) on sen verran täynnä kristillisyyteen pohjautuvia ennakkoasenteita seksuaalisuutta kohtaan, että ei pitäisi ryhtyä analysoimaan, koska vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on liikaa, eikä sinulla (tai minulla) ole hajuakaan, mitkä niistä ovat oikein. Sen sijaan omia asenteellisuuksiaan voi oppia varomaan ja tunnistamaan, vaikkei niistä koskaan kokonaan eroon pääsekään.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s