Miksi etuoikeutettu enemmistö on saanut kaiken tilan?

”Valkoinen ei saa puhua mustista eikä mies feminismistä – saako kukaan sanoa enää mistään mitään?”, kysyttiin Helsingin Sanomissa. Toivoin, että otsikko olisi harhaanjohtava, mutta ei se ollut.

”Eteen on noussut kysymys: pitäisikö niin kutsutun enemmistön vaieta silloin, kun kyse ei ole heitä itseään koskevista asioista?”, Sonja Saarikoski kirjoittaa. Ongelman ei kuitenkaan pitäisi olla se, että enemmistö voi olla joskus hiljaa, vaan se, että miksi enemmistö on saanut (ja saa kyllä edelleen, vaikka jutun perusteella voisi muuta ajatella) aina sanoa viimeisen sanan kaikesta, puhua päälle ja puolesta.

Muuttaisin siis kysymyksenasettelua: ”Voisiko tehdä tilaa muille kuin enemmistön edustajille, etenkin silloin, kun kyseessä ovat asiat jotka eivät heitä koske?” Jutussa olisi voinut vaikka käydä läpi niitä mekanismeja, jotka pitävät keskustelusta pois muut kuin valtaapitävän enemmistön äänet ja miettiä sitä, miten tilannetta voisi muuttaa. Aloittaa voi vaikka vuonna 1988 julkaistun Gayatri Chakravorty Spivakin ”Can the Subaltern Speak?” -esseen lukemalla. (Voi toki olla, että Saarikoski viittaa häneenkin mainitessaan ”feministiteoreetikot”, ensin Habermasia nimen kera siteerattuaan.)

Voisi olla kiinnostavaa pohtia myös sitä, miten ensinnäkin on rakentunut tilanne, jossa etuoikeutet (valkoiset mies)henkilöt vaikuttavat neutraaleilta puhujilta. Juuri se on mahdollistanut tilanteen, jossa heidän on koettu pystyvän määrittelemään, mikä lopulta on rasismia tai syrjitäänkö naisia vai ei. Ehkä kyseessä ei olekaan heidän sysääminen syrjään, vaan pitkään kestäneen vahingon korjaaminen.

On myös tärkeää muistaa se, että tilannetta ovat ylläpitäneet rakenteet, joiden ansiosta valtaapitävät eivät ole joutuneet vastaamaan suoraan heille, joista he kirjoittavat tai joista he puhuvat. Se, että tekemisistään joutuu vastaamaan ei ole vaientamista. Lähinnä se on tilaisuus laajentaa tai korjata omaa näkökulmaansa ja ottaa opiksi.

Artikkelissa nostetaan myös esiin kommentti siitä, miten etuoikeutettujen on nyt vaikeampia puhua kuin aiemmin, kun aggressiiviset huomautukset termistöstä pelottavat. Mitä jos tässä olisikin huomioitu se, miten kauan sortavaa kieltä on meilläkin yliopistoissa jouduttu kuuntelemaan ilman, että sille on tehty mitään? Ja miten maailma on rakennettu niin, että se suojelee pääosin etuoikeutettua väkeä?

Termistön kyllä oppii, jos haluaa. Vielä parempi, jos oppii havaitsemaan ajatusmallit, jotka saavat meidät möläyttelemään loukkaavia ilmaisuja. Ajatusmallien hahmottaminen myös auttaa näkemään liittoutumisen ja turvalliset tilat mahdollisuutena purkaa hierarkioita sekä keskustella tasa-arvoisesti ilman altavastaajan asemaa, eikä uhkana. Niin kauan kun marginalisoivat mekanismit ja asenteet ovat olemassa, liittoutuminen ja turvallisten tilojen luominen on paitsi luonnollista, myös tarpeellista. Ja harvat meistä identifioituvat vain yhteen ryhmään, joten dialogiakaan liittoutuminen ei tukahduta.

Jutussa tehtiin myös näennäinen etuoikeuksien avaaminen: ”Olen valkoinen etuoikeutettu ihminen, joka kirjoittaa Suomen suurimpaan päivittäin ilmestyvään sanomalehteen. Minun pitää siis tunnistaa positioni eli asemani ja omat privilegioni eli etuoikeuteni”. Siinä myös viitataan toisen kollegan vastaavaan huomioon – ”meidän valkoisten täytyy ravistella ja kyseenalaistaa omaa ajatteluamme.”

Bloggasin tästä Oneiron-keskustelun aikaan: ”Mikä se valkoisen kirjailijan vastuu sitten on? No ihan sama, kuin vaikka valkoisen toimittajan, tutkijan tai poliitikon. Tiedostaa oma asemansa ja pyrkiä aktiivisesti purkamaan rakenteita, jotka sitä ylläpitävät – jos siis tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus kiinnostavat. ’Vaikka olen valkoinen ja cis-sukupuolinen’ -avaus ei sitä vielä ole, jos siihen ei sisälly aseman kerimistä auki.” Jos jutun lähtökohta on kauan odotettu, aluillaan oleva keskustelun monipuolistuminen enemmistön vaientamisen näkökulmasta, ei position tunnistamisesta ainakaan ole seurannut kovin pontevaa pyrkimystä sen purkamiseen.

Etuoikeuksien tiedostaminen ei ole mikään ”vähemmistöille” tehty myönnytys tai jalomielisyyden osoitus. Ainakaan minä en halua olla sellaisen median kuluttaja, jossa ääni on lähes poikkeuksetta etuoikeutetuilla. En halua olla sellaisen median kuluttaja, jossa muu kuin enemmistö esitetään useimmiten itseensä kohdistuvan syrjinnän asiantuntijoina, ripauksena ”erilaisuutta” tai näennäisen inklusiivisuuden edustajina. Se ei ravistele, se ei pura valtarakenteita eikä se auta mitenkään samastumaan ihmisiin, joilla on erilainen tausta kuin minulla. Oikeasti etuoikeutuksien havainnointi ja mielen dekolonisointi ovat tarpeen myös meille etuoikeutetuille itsellemme. Prosessi on jatkuva ja mokilta on vaikea välttyä. Mutta siitä ei tule mitään, jos siihen ei edes ryhdytä.

Laajemmalla tasolla muutos toki vaatii paljon muutakin kuin henkilökohtaista oman aseman tarkastelua. Se vaatii esimerkiksi sitä, että meillä olisi paljon enemmän rodullistettuja professoreita, toimittajia ja opettajia. Silloin totutaan siihen, että vakavasti otettava sana ja sille suotu tila eivät ole ainoastaan etuoikeutettujen auktoriteettien hallussa. Se puolestaan vaatii sitä, että puretaan rakenteita, jotka pitävät nämä asemat etuoikeutettujen hallussa.

14 thoughts on “Miksi etuoikeutettu enemmistö on saanut kaiken tilan?”

  1. Kerrankin oli sellainen avoimen feministinen artikkeli, mistä pidin! Selkeä, kehitysideoita tarjoava. Ennen kaikkea selkeä, ei päälle sylkevä vaan opetusotteella kirjoitettu. Hieno teksti!

    Tykkää

  2. Hei,

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Se mikä minua kummastuttaa todella paljon on, että kirjoituksessasi lokeroit ihmisiä ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Minä pyrin tietoisesti kohtaamaan ihmisen ihmisenä ja pidättäytymään ennakkoasenteista. Se vaatii harjoitusta, mutta avartaa maailmankuvaa ja tuo todella iloa elämään kun sen oppii. Kirjoitukseksi mukaan olen etuoikeutettu. On välillä hankalaa tuntea itseni etuoiketetuksi, kasvettuani henkisen ja fyysisen (enimmäkseen henkisen) väkivallan alla koko lapsuuteni ja tullessani käytännössä kaikkien siihen mennessä tuntemieni ihmisten hylkäämäksi, kun lopulta päätät puolustaa itseäsi. Varhaisnuoruus ilman minkäänlaisia turvaverkkoja on yllättävän raskasta aikaa. En toivo sitä kenellekään. Kaikin mokomin kuitenkin luokittele minutkin etuoikeutetuksi tuntematta minua. Ilmeisesti sinä olet ollut elämässä alakynnessä, koska olet syntynyt toiseen sukupuoleen?

    Tykkää

    1. Hei!

      Etuoikeutettu voi olla joissain suhteissa, mutta ei välttämättä kaikissa. Käytän esimerkkinä itseäni, kun en sinua tunne. Olen siis etuoikeutettu esimerkiksi siinä mielessä, että olen valkoinen (se poistaa monia esteitä, joita ei-valkoisilla esimerkiksi Suomessa on), ja esimerkiksi siinä mielessä, että olen voinut opiskella. Suhteessa miehiin tai taloudellisessa mielessä en taas sitä ole. Ymmärrän myös, mitä tarkoitat – etuoikeutettuja suhteessa sinuun voisivat esimerkiksi olla ne, joita on tuettu ja joilla on toimivat turvaverkostot. Lokeroinnista: ne, jotka eivät edusta valtaväestöä tulevat usein kuitenkin lokeroiduiksi, myös laajemmalla kuin yksilön tasolla ja toisten yksilöiden toimesta. Siksi se on tässä huomioitu. Mutta henkilökohtaiset suhteet ovat toki eri asia, ja olen samaa mieltä siitä että ennakkoasenteiden purkaminen on avartavaa.

      Tykkää

  3. Olisin kaivannut enemmän konkretiaa siitä, miten tarkkaan ottaen rodullistettuja estetään opiskelemasta toimittajaksi tai opettajaksi, mikä olisi ensi askel professoriksi etenemiseksi (näillä aloilla). (Sen uskon selittämättäkin, että uralla etenemistä voi vaikeuttaa rasistiset asenteet.)

    Sitten toisaalta, eikö meillä nyt ole jonkun verran kuitenkin annettu tilaa muillekin kuin valkoisille mediassa, siis ohjelmien tekijöinä myös? Ainakin yleä seuratessa tällainen tulee mieleen. Toisaalta, ei esim. hesarin toimittajaksi pääse, jos ei ensin opiskele ja ole hyvä siinä. Jos siellä koulussa ei ole rodullistettuja kuin vähän, miten voidaan odottaa, että yht’äkkiä puolet mediasta olisi muita kuin valkoisia?

    Ja miten tarkkaan ottaen valkoinen toimittaja tai tutkija tekee sen, että hän purkaa niitä rakenteita, jotka ylläpitävät hänen asemaansa? Eroaa työstään?

    Eli kirjoituksesi oli hyvä ja olen suurimmasta osasta samaa mieltä, mutta tämänkaltaisissa asioissa jäin miettimään konkretiaa.

    Tykkää

    1. Joo, hyviä pointteja. Ensimmäisessä kohdassa viittasin esimerkiksi siihen, miten rodullistettuja kannustetaan ammattikoulutukseen akateemisen sijaan (siis siinä mielessä, että ei uskota kykyihin). Muistan lukeneeni jutun tästä Suomessa, mutta en nyt sitä löydä. Portugalissa, jossa asun, julkaistiin hiljattain tutkimus siitä, että 80 % rodullistetuista opiskelijoista ohjataan suorittamaan ammattitutkintoa, ja luokalle jäämisen prosentit heidän kohdallaan ovat huomattavasti valkoisia lapsia suuremmat (täällä luokalle tosin jätetään muutenkin herkemmin kuin Suomessa). Toinen näkökulma voisi olla myös koulun eurosentrisyys, esimerkiksi historiaa opetetaan eurosentrisestä näkökulmasta, ja toisaalta myös oppimateriaaleissa ”päähenkilöt” tuppaavat olemaan valkoisia, millä on marginalisoiva vaikutus. Yliopistossa myös noudatellaan länsimaista kaanonia, ja (tämä nyt on ihan vaan kavereilta kuultua) aina ei ole kaikissa laitoksissa suhtauduttu hyvällä siihen, että ollaan etsitty muita lähteitä.

      Mun mielestä suunta on Suomessa median suhteen positiivisempi kuin täällä, eikä sitä ole tarkoitus vähätelläkään. Mutta tärkeää on myös se, että puretaan ja tiedostetaan niitä potentiaalisia esteitä.

      En tietty kannata joukkoeroja, vaan etuoikeuden purkaminen voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sen miettimistä, että onko pätevin kirjoittamaan jostain tietystä aiheesta ja mistä näkökulmasta sen tekee, tai vaikka minkälaisin perustein haastateltavia valitsee. Tai että näkeekö esimerkiksi kielen kanssa skarppaamisen esteenä vai uhkana. Ja että puhuuko jonkun ryhmän puolesta sen sijaan että päästäisi heidät itsensä ääneen. Ja kirjoittaako esimerkiksi niin, että oletettu lukija ja median kuluttaja on ainoastaan ns. kantasuomalainen.

      Tutkijana homma menisi aika samalla tavalla, ja kannattaa tarkastella myös tietoa, joka on tuotettu länsimaisen kaanonin ulkopuolella ja miettiä omaa positiotaan suhteessa siihen (olen itse opiskellut laitoksessa, jossa tämä oli lähtökohta; voisin palata aiheeseen myöhemmin). Oma vastuunsa on toki työnantajilla ja seminaarien järjestäjillä jne.

      Kiitos kommentista! Tällaiset on hyviä, kun laittavat avaamaan ajatuksia.

      Tykkää

      1. Kiitos vastauksesta. Se avasi ajattelua itselleni hyvin lisää.

        Olen kans lukenut tuosta, kuinka rodullistettuja ohjataan juuri ammatinvalinnassa ei-akateemisille aloille, ja uskon sen kyl täysin. Eli tuonkaltaisia ohjaavia mekanismeja ja myös muunlaista rasismia on, mutta silti on edelleen mahdollista ottaa kirja käteen ja lukea. En tarkoita, etteivätkö nuo ohjaavat mekanismit olis todellisia tai suurimerkityksisiä, vaan työstän vain tätä asiaa omassa ajattelussani selkeämmäksi, siis siihen, missä varsinainen ongelma piilee ja missä se puolestaan ei piile.

        Noista seuraavistakin lisäyksistäsi oon samaa mieltä.

        Tykkää

  4. Minä olen europidimies. Mitä ne sellaiset etuoikeudet ovat? Kiinnostaisi nimittäin.

    Saanko minä parempaa palkkaa kuin työpaikassani olevat naiset tai ei-europidit? En saa. Olenko esimiesasemassa? En ole. Onko minulla poliittista valtaa? Ei ole.

    Minulle tulee suoraan sanoen sellainen olo, että sinä ja jotkut muut olette ulkonäköni perusteella rodullistaneet minut sellaiseen asemaan, jossa minulle annetaan vähemmän oikeutta valittaa (oletetusta tai todellisesta) syrjinnästä kuin vähän erinäköisillä ihmisillä on.

    Tykkää

    1. Kuten nyt aiemminkin olen kommentteihin vastannut: etuoikeudet risteävät ja limittyvät, joten et ole välttämättä taloudellisesti etuoikeutettu, mutta sukupuolen ja valkoisuuden suhteen kyllä. Etuoikeudet eivät aina näy konkreettisesti ja etuoikeuksiin tottuneen voi olla vaikea niitä havaita.

      Minulla ainakaan ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kenenkään oikeuksiin puuttua. Ja kannatan kyllä omien oikeuksien puolustamista, kunhan se ei perustu haluun ylläpitää epätasa-arvoa ja muiden tasa-arvopyrkimysten väheksymiseen.

      Tykkää

  5. ”tohtori jälkikoloniaalisen tutkimuksen alalta”

    Ja tässä se ongelma onkin. Sun ideologia ei kuulu länsimaiseen liberaaliin demokratiaan jossa kaikilla on yhtälaiset poliittiset oikeudet. Kaikki muut vaihtoehdot on jo todettu huonommiksi

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s