Taide ja yhteiskunta: Eri mieltä Kiasmassa

2305-suop-isak-mahtte Isak-Mahtte, 2014 © Suohpanterror

Kiasmassa on meneillään vielä muutaman päivän ajan Eri mieltä – Nykytaiteen toisinajattelijoita -näyttely. Kannattaa käydä, jos on vielä käymättä! Näyttelyssä ei kiistellä makuasioista, vaan se esittelee poliittisia kannanottoja ja yhteiskuntakritiikkiä taiteen muodossa. Näyttelyn lähtökohta on tiivistetty Kiasman sivuilla:

Taiteella voi ottaa kantaa. Sillä voi tehdä vastarintaa ja ilmaista suuttumusta. Taide voi antaa äänen osattomille ja näkymättömille. Näyttely valottaa taiteen ja yhteiskunnan suhteita 19 kansainvälisen nykytaiteilijan tai taiteilijaryhmän teosten kautta. Tekijät tuovat esiin ja tulkitsevat niitä kipukohtia ja kiistoja, joita liittyy yhteiskuntaan ja yhdessä elämiseen.

Lisäisin yhtälöön vielä taiteen vaikutuksen katsojaan: taide voi omalla erityisellä tavallaan auttaa hahmottamaan yhteiskuntaa ja sen tapahtumia sekä motivoida toimintaan tai tarkistamaan omia näkökulmia. Taidetta voi ajatella myös osana yhteiskunnallista muutosta tai sen moottorina, eikä ainoastaan yhteiskunnan heijastajana tai tulkitsijana.

Taiteen ja yhteiskunnan suhteeseen liittyy monenlaisia perinteisiä kysymyksiä, joihin näyttelyssä voi etsiä vastausta. Voiko taide muuttaa maailmaa? Entä sopiiko tai pitääkö taiteen olla kantaaottavaa? Näyttelyssä ainakin käy hyvin ilmi se, että keinot ovat monet. Yhteiskuntaa voi kommentoida selkein kannanotoin ja monitulkintaisin teoksin, propagandajulisteilla ja hämmentävillä videoinstallaatioilla.

Toisaalta kantaaottavuutta voi myös laimentaa se, että ”taiteellisuutta” painotetaan. Mitä tapahtuu propagandajulisteille, kun ne tuodaan Kiasmaan?

2463-151008-16741
Tom Molloyn Protest (2012) on pikkuruisista käsin leikatuista, erilaisista mielenilmauksista otetuista valokuvista koottu teos.

Suohpanterror, Melilla ja Puristus

Näyttely on monipuolinen ja runsas. Kaikki kiinnosti, osa nauratti, osa mietitytti. Ehkä voimakkaimmin jäivät mieleen Suohpanterrorin julisteet, Tanja Boukalin siirtolaisuutta käsittelevä Melilla-projekti (2014) ja Mika Rottenbergin Puristus-videoteos (2010).

Juuri Suohpanterrorin julisteiden kohdalla käy ilmi, miten taide pystyy ilmaisemaan asioita tavalla, joka muin keinoin ei olisi mahdollista. Tai no, ainakin se olisi monimutkaisempaa ja luultavasti tehottomampaa. Propagandajulisteet asettavat ”saamelaiskysymyksen” kertaheitolla laajempaan kolonialismin, kapitalismin ja globalisaation kontekstiin. Toisaalta ne myös tuovat propagandajulisteisiin nykyaikaisen ulottuvuuden ja päivittävät niiden perinnettä.

Melilla-projekti taas asettaa vastakkain Euroopan Unionin ylevät periaatteet ja siirtolaisuuden paljastaman todellisuuden. Installaatiossa on monia osia. Yksi niistä on nimeltään Oodi ilolle. Siinä siirtolaiset ovat kääriytyneet taiteilijan kashmirista virkkaamaan liinaan. Liinassa on saksalaisen runoilijan Schillerin 1700-luvulla kirjoittaman ystävyyttä, iloa ja tasa-arvoa ylistävän oodin säkeitä. Runolta on lainattu nimi Beethovenin 9. sinfonialle, joka taas on Euroopan Unionin tunnushymni.

Rottenbergin Puristus (Squeeze) taas oli häiritsevä, vastenmielinenkin kokemus. Värikkäällä videolla naiset tekevät erilaisia asioita hämmentävän tuotantoketjun osana. Äänimaailma natisevine kojeineen on voimakas. Teos on myös monitulkintaisempi kuin Melilla ja Suohpanterrorin julisteet. Sen voi varmaan nähdä kommentoivan globalisaatiota ja kapitalismia naisten näkökulmasta. Tai sitten se toistaa kuvaa naisista tahdottomina, passiivisina objekteina.

anonyma-syria-006tanjaboukal
Melilla Project / Ode to Joy 2014 -teokseen kuuluva valokuva. Kuva: Tanja Boukal

Eri mieltä mistä?

Kenen kanssa ja mistä Kiasmassa sitten ollaan eri mieltä? Kaikki teokset kommentoivat enemmän tai vähemmän monitulkintaisesti uusliberaaliin globalisaatioon liittyviä ongelmia. Niistä muodostuu monipuolinen kuva nykymaailman ongelmista. Mutta pääosassa ei ehkä kuitenkaan varsinaisesti ole se, minkä kanssa teokset ovat eri mieltä ja mistä taiteilijat ajattelevat toisin.

Näyttely tuntuu pureutuvan ennen kaikkea eri mieltä olemisen muotoihin ja tapoihin, joilla taide voi kantaa ottaa: ”Näyttelyn taustalla on ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren ajatus, että politiikka ja demokratia ovat perusluonteeltaan tasa-arvoon perustuvaa kiistelyä – erimielisyyttä.”

Lähestymistapaa tukevat teoksia avaavat neutraalit selostukset, joilta paikoin olisi toivonut runsaampaa taustoitusta. Ymmärrän, miksi ne ovat neutraaleja, enkä tiedä mitä muutakaan ne voisivat olla, jollei niitä sitten korvattaisi vaikka taiteilijoiden omilla selostuksilla (he kyllä kertovat näkemyksiään näyttelyssä videoilla). Eikä niiden tarvitse antaa vaikuttaa kokemukseen. Mutta tekstit tuntuivat ohjaavan tulkintaa etäännytettyyn suuntaan, jossa taideteoksia katsellaan kaukaa ja pohditaan viileästi. Eikä niinkään eläytyen tai epäkohdista tulistuen. Se tuntuu kantaaottavan taiteen kohdalla ristiriitaiselta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s