Koti Lissabonista?

Joskus mietin, miten eläisin jos olisinkin jäänyt Suomeen. Kuvittelen, että kävisin oikeissa töissä, pukeutuisin fiinimmin ja asuisin kauniissa kodissa. Sellaisessa, jossa pyykit kuivuvat talvellakin, johon ei tarvi ostaa kaasupulloja ja jossa olisi vain suoria kulmia.

Kuten edellisessäkin bloggauksessa kirjoitin, Suomessa tulee aina kovin tietoiseksi oman kotinsa erikoisuuksista, sisustuksen sattumanvaraisuudesta ja kaikenlaisesta yleisestä epämääräisyydestä. Miten Lissabonissa sitten asutaan, millaisia ne kodit ovat ja miten niitä voi löytää? Seuraa lista omakohtaisista kokemuksista. Jos haluat muutaman vinkin vuokrahuoneen tai kämpän etsimiseen, hyppää nostalgianhuuruisten kämppäkuvailujen yli!

Ennen Lissaboniin muuttoa ehdin asua kahdessa kämpässä Coimbrassa. Ensimmäisessä suoritin elämäni ensimmäisen (ja onneksi toistaiseksi viimeisen) sokeritoukkien massamurhan. Niitä oli joka paikassa ja ne olivat suuria ja pulskia. Toinen kämppä oli vanhan yliopistokaupungin keskustassa, ja siellä oli kamalan kylmä. Kylmä on kyllä ollut kaikissa Lissabonin kodeissakin. Vain yhdessä niistä on ollut seinäpatterit. Sähkö on kallista. Portviini lämmittää hyvin myös!

Ensimmäinen kimppakämppä

Kun muutin Lissaboniin opiskelemaan vuonna 2005, ensimmäisenä piti tietysti etsiä koti. Sain majailla ensin kaverin kaverin luona. Hän asui vanhempiensa kotona, ja vaikka vastaanotto oli erittäin ystävällinen, halusin nopeasti asettua omaan kotiin. Kyseeseen tuli vain kimppakämppä – täällä tuskin kukaan opiskelija asuu omassa kodissaan (paitsi ne, jotka asuvat vanhempiensa luona).

Menin siis tutkimaan tiedekuntani ilmoitustaulua. Kävin katsomassa monia kämppiä. Muistiin on painunut oikeastaan vain se, jossa vuokraemäntäänsä tympiintynyt saksalainen opiskelija oli laittanut kaikki kämpästä löytyneet torakat pakastimeen. Jatkoin etsimistä, mutta meistä tuli kyllä ystäviä saksalaisen kanssa.

Löysin sitten aivan Rossion viereiseltä pikkukadulta huoneen. Siinä oli pieni parveke ja suuret ikkunat. Jaoin kämpän neljän espanjalaisen kanssa. Minulle jäi jonkinlainen entinen palvelijan huone. Koska sisätiloihin vievien pariovien takana oli kahden tytön jakama huone, jouduin usein menemään kylppäriin ja keittiöön rappukäytävän kautta.

Hoputin remonttia tekevää omistajaa, ja pääsinkin muuttamaan kämppään ensimmäisenä. Koska en ollut ehtinyt hankkia peittoa enkä tyynyä, nukuin ensimmäisen yön ilman petivaatteita uudelta haisevalla patjalla ja palelin. Remontti oli myös siinä mielessä kesken, että kuumaa vettä ei tullut ensimmäiseen kahteen viikkoon. Lämmitin vuokraisännän meille lahjoittamalla kummallisella vedenlämmittimellä vettä ja peseydyin kämpän ”parvekkeella” sijaitsevassa hyisessä kylppärissä. Kävin välillä kaverin luona lämpimässä suihkussa. Söin lähinnä tonnikalaleipiä: liesikään ei tietenkään kaasutta toiminut. Ostin halvan cd-soittimen ja kuuntelin sillä M.I.A.:n Arular-levyä. Siitä tulee edelleen mieleen muutto Lissaboniin.

Remontti jäi myös siinä mielessä kesken, että kun syyssateet alkoivat, myös huoneessani kirjaimellisesti satoi. Nukuin muutaman yön kahden tytön huoneessa. Vuoto korjattiin, mutta sitten huoneeni seinään kasvoi sieni.

Toinen kimppakämppä

Aloin etsiä salaa uutta kotia, sillä sieniasian lisäksi kämppisten meininki oli vähän hassua. Maksoin epäkäytännöllisestä kopperostani saman verran, kuin suuressa sisäpihan puolen huoneessa asuva tyyppi sillä perusteella, että huoneeni oli aurinkoisempi. Ja toivoin vähän boheemimpaa menoa.

Muutto oli hyvä veto: löysin maailman ihanimman kodin Rossion viereltä. Senkin ilmoitus oli tiedekunnan ilmoitustaululla. Kun menin katsomaan kämppää, siellä juotiin punaviiniä, syötiin kakkua ja kuunneltiin vinyylejä, eikä minulle selvinnyt ketkä kaikki asuivat siellä ja ketkä olivat kylässä. Ikkunattoman vapaan huoneen ja toisen huoneen välissä oli kullalla koristellut tummuneet peiliovet. Olohuone oli suuri, siellä oli mahtavasti natisevat puulattiat, hienot seinäkaakelit ja ikkunasyvennyksissä kiviset penkit. Asunto oli kuulemma selvinnyt vuoden 1755 maanjäristyksestä. Joku asukas oli piirtänyt olohuoneen kivisiin ovenkarmeihin kukkaköynnökset, keittiön kivisen liesituulettimen olivat koristelleet aiemmat asukkaat.

Sain muutaman päivän päästä puhelun, että kaikista halukkaista minä saisin vuokrata huoneen. Pakkasin rinkan onnessani ja heitin hyvästit espanjalaisille. Edes se ei hälventänyt riemua, että sänkyni oli kolmen runkopatjan pino, ja pinon alta löytyi kuollut torakka. Täällä luettiin runoja, syötiin kasvisruokaa ja käytiin pitkiä keskusteluita. Ostokset tehtiin yhdessä ja laskut tasattiin kuun lopussa. Kinaa ei tullut mistään, kertaakaan.

Ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat minä, läheiseksi ystäväksi jäänyt paikallinen Bruno ja italialainen sekä galicialainen opiskelija. Sittemmin muut kämppikset vaihtuivat, minä ja Bruno pysyimme. Sitten selvisi, että kämppää vuokrattiin laittomasti ja tuli lähtö. Asunto rempattiin ja jäljet meistä ja muista seiniä koristelleista asukkaista maalattiin piiloon.

Minikoti

Alkoi kuumeinen kodin etsiminen. Hyökkäsin lähikahvilaan heti aamusta lukemaan kämppäilmoituksia sanomalehdestä. Nettiä ei kotona ollut. Kävin katsomassa muun muassa asuntoa, jossa kylpyhuoneen oven virkaa toimitti suihkuverho ja makuutiloissa (kylppärin vieressä) oli vierekkäin kolme punkkaa. Edelliset asukkaat olivat olleet vanhuksia, vuokraisäntä kertoi.

Sitten löytyi lehti-ilmoitus pienestä ja halvasta asunnosta aivan edellisen kodin läheltä. Kämppä maksoi 325 euroa kuussa. Saatiin se silloisen poikaystävän kanssa, toisin kuin muut ohi suun paikallisille menneet asunnot.

Kylppäri oli rakennettu sisäpihalle ja sen katon virkaa toimitti kovasta aaltoilevasta muovista rakenneltu viritys. Katolla kävelivät kissat ja sateella meteli oli kova. Vettä myös tuli katon läpi, mutta eihän se sinänsä haitannut. Ikkuna olohuoneesta avautui puolestaan kadulle, niin että ikkunasta näkyivät ohikulkijoiden sääret. Vaatekaapille ei ollut tilaa, joten vaatteet säilytettiin kerrossängyn yläpetissä.

Metelikoti

Sitten muutimme nyt kovassa nousussa olevalle Intendenten alueelle. Silloin sitä ei vielä oltu siistitty turistie makuun. Koti oli kaunis, pieni ja siisti. Kosteusongelmia ei ollut, vuokraisäntä (tai no, iäkkään omistajan edustaja) osti meille uudet kalusteet ja vieläpä antoi lahjaksi nätit tyynyt ja viltin. Tämä oli ensimmäinen Lissabonin koti, jossa oli netti. Ja ensimmäinen koti, josta tehtiin vuokrasopimus.

Äänieristys oli kuitenkin toivottoman surkea. Alakerran naapurista kuului asukkaan kuorsaus (korvatulpista huolimatta!) ja rasistiset kommentit (tuolloin alueelle alkoi muuttaa paljon bangladeshilaisia, kiinalaisia siellä oli jo ennestään). Yläkerrasta kuuluivat askeleet. Vuokraisäntä toi puolestaan meille kuulokkeet, sillä kuuntelimme musiikkia liian kovalla. Sinniteltiin vuosi kämpässä kaikesta huolimatta: sopimuksen mukaan olisimme lähtiessämmekin joutuneet maksamaan kokonaisen vuoden vuokrat.

Luksuskoti

Täältä muutimme ystävän meille vuokraamaan tilavaan ja kauniiseen kotiin Avenida de Liberdaden tuntumaan. Sen parveke oli iso ja kattojen yllä. Silkkaa luksusta! Asuin tässä kämpässä myös jonkin aikaa kaksin kanin kanssa, mutta sitten alkoi tulla yksinäinen olo. Oli aika muuttaa taas kimppakämppään, Pupu-kanin ja suomalaisen ystävän kanssa!

Paratiisikatu

Asuimme ihan oikeasti Rua do Paraísolla. Päädyimme sinne, kun toisen omasta kodista kimppakämppään muuttavan ystävä asui siellä jo. Kämppiksiä oli kolme (plus Pupu), kylppäreitä kaksi, mutta yhteisinä tiloina ainoastaan keittiö. Täälläkin juotiin usein viiniä ja käytiin pitkiä keskusteluja ja syötiin hyvin. Ikkunasta näkyi Tejo-joki ja isot risteilijät. Vuokrasopimus oli yhteinen, joten olimme vastuussa siitä, että kämpässä olisi aina tarpeeksi väkeä – tonnin vuokra täytyi maksaa, oli mikä oli.

Muistan, miten kimppakämppään muuttamista ennen juttelin päätöksestä joidenkin kavereiden kanssa. Monet pitivät päätöstä outona: miksi jättää luksuskoti ja ryhtyä taas jakamaan keittiö ja kylppäri ja asumaan huoneessa? Yksikin sanoi, että ei voisi ikinä asua kimppa-asunnossa, koska sitten ei voisi kulkea kotona alasti. Mutta jos näistä kommuuneista jotain oppi, niin sen, että on mahtavaa että kotona on aina seuraa. Paitsi juttuseuraa, myös seuraa kauppareissuille, tai joku kenen kanssa tehdä yhdessä lounasta. Tai murehtia tai jakaa ilot!

Toki kimppakämpissä voi tulla ongelmiakin, eikä ensimmäinen kokemukseni ollut erityisen hyvä. Mutta olen tosi tyytyväinen, että olen jakanut kodin niin monen mahtavan tyypin kanssa. Suosittelen kimppa-asumista lämpimästi ihan jokaiselle – ja etenkin niille, jotka sitä vierastavat. En itsekään Suomessa asuessani oikein lämmennyt ajatukselle kimppa-asumisesta, mutta se johtui vääristä käsityksistä ja oudosta yksityisyyskäsityksestä. Kyllä kimppakämpässäkin voi olla ihan omissa oloissaan. Ei tarvi kuin laittaa oman huoneen ovi kiinni.

Cova da Mouran ensimmäinen koti

Paratiisikadulta lähdin Cova da Mouraan. Ensimmäinen koti oli puolison siskon. Hän ei siellä enää asunut, joten pikkuveli oli talonvahtina. Piilotimme oikean, koriste-esineen virkaa toimittaneen kilpikonnan raadon takkaan. Viimeistään täällä kävi selväksi, että koti voi olla jonkun muunkin sisustama, eikä se ole niin vakavaa. Kun on välttämättömimmät huonekalut, mahdollisuus tehdä ruokaa ja ehkä vielä musiikinsoittovälineet ja kynttilöitä, kaikki on tosi hyvin. On oikeastaan aika rentouttavaa, kun ei tarvitse sisustaa ja miettiä kalusteita. Ehkä se kielii jostain, että portugalin sana casa viittaa sekä kotiin että taloon.

Yksityisyyden sai tässä kämpässä kyllä unohtaa. Opin, että on paras heti ylös päästyään pukeutua sillä tavalla, että ei nolota jos tulee vieraita. Niitä nimittäin kävi ovella jatkuvasti, kun sijainti oli niin keskeinen (ja puolisolla kamalan paljon kavereita). Ja teinipojat juoksivat asuntoa ympäröivälle partsille poliisia piiloon. Heille sitten keitettiin teetä ja istuttiin, kunnes tilanne rauhoittui. (Miksi? Lue vaikka tästä bloggauksesta.)

Täältä käsin käytiin asumassa Maputossa ja tästä kämpästä muutettiin Lontooseen. Niistä kämpistä ehkä joskus toiste (no, Lontoon kodista kirjoitin Fifin bloggauksessa).

Koti

Lontoosta palattiin puolison lapsuudenkotiin. Epätoivo meinasi iskeä, kun hän esitteli sen minulle ensimmäistä kertaa. Seinät olivat törkyiset, keittiö pimeä ja kämpässä haisi oudolle. Puolison isän rakentama talo oli ollut vuokralla vuosikymmeniä. Keskityin kämpän edustalla kasvavaan hienoon inkivääripuskaan ja olohuoneen valoisuuteen. Vítor väitti, että kaikki muuttuisi, kun hän saisi seinät maalattua. Tunnustan, että en meinannut uskoa, mutta oikeassa hän tietysti oli.

Tämä on ensimmäinen koti aikoihin, jossa olen asunut yhtäjatkoisesti lähes kaksi vuotta, ja johon haluan asettua. Nyt on kirjat hyllyssä ja kaikki omaisuus saman katon alla. Juurista muistuttavat Fiskarsin sakset, isoisoäidin kutoma ryijy ja isän lapsuudenkodista tuotu lampunvarjostin. Ja Erik Bruunin julisteet, jollaisia tuntuu olevan aika monen muunkin ulkosuomalaisen kotona.

Täällä fiksaillaan kaikkea pikkuhiljaa, eikä työlle näy loppua. Sitä on niin paljon, että on vaikea päättää, mihin vähiä rahoja kannattaisi satsata: kosteusongelmien ratkomiseen, sähköviritysten uusimiseen (pistorasioita on naurettavan niukasti), kylppärin järkevämmäksi remppaamiseen vai kotikutoisen keittiötason ja tiskialtaan uusimiseen… Asiat ovat kuitenkin hyvällä mallilla: Vítor muistaa miten hän sisaruksineen joutui hakemaan vedet yhteisestä kaivosta pitkälle 80-luvulle.

Haluatko muuttaa Lissaboniin?

Jos mielit kotia Portugalista, tarvitset aikaa ja kärsivällisyyttä (paciência!). Paitsi jos olet varakas! Täältä nimittäin löytyy kyllä kauniisti remontoituja ja moitteettomia koteja, joissa on kiinteät patterit, hienot kalusteet ja toimivat kodinkoneet. Sellaiset ovat yleensä kuitenkin luksusta, johon tavallisella väellä ei ole varaa. Modernimmat rakennukset taas sijaitsevat pääosin tylsissä kaupunginosissa kauempana keskustasta.

Vanhoja asuntoja voi myös hankkia edullisesti, jos remontoiminen ei haittaa. Mutta kannattaa varautua mitä ihmeellisimpiin virityksiin ja hurjan alkeellisiin lähtökohtiin. Vanhusten kurjat olot paljastuvat juuri kämppiä katsellessa: kaikissa asunnoissa ei edes ole oikeaa suihkua. Nyt näitä asuntoja myydään esimerkiksi vanhassa Alfaman kaupunginosassa turisteille vuokrattaviksi kodeiksi.

Varaudu siihen, että ilmoituksissa asioita kaunistellaan toisinaan kovastikin. Kuvat voivat olla toisesta paikasta. Aikaa menee, mutta pääseepä näkemään monenlaisia asuntoja. Joskus taas niukkasanainen ilmoitus voi olla varsinainen onnenpotku. Täältä voi vieläkin löytää kodin hyvin halvalla.

Jos tunnet jonkun joka ymmärtää rakennushommien päälle, ota tämä tyyppi mukaan. Ainakin opiskelijakämpät ovat usein vain kauniiksi pintasilattuja, mutta ongelmia voi tulla vastaan hyvinkin pian – etenkin juuri sateella. Varaudu siihen, että vuokraisännän tekemien lupausten täyttämiseen voi mennä hyvä tovi, ja niiden perään voi joutua soittelemaan.

Jos olet tulossa Portugaliin opiskelemaan, voi olla hyvä jättää ainakin lopullisen kodin etsiminen paikan päälle. On kivaa, jos pääsee katsastamaan kodin ja moikkaamaan tulevia kämppiksiä ennen päätöksen tekemistä.

Hinnoista ja maksutavoista: toisessa kimppakämpässä maksoin huoneestani 180 euroa (vuonna 2005), viimeisimmässä 250 (vuonna 2011). Laskut eivät sisältyneet hintaan. Huoneet olivat kalustettuja, samoin yhteiset tilat. Kummassakin vuokraisännälle maksettiin koko vuokra, joten raha-asiat sumplittiin muiden kämppisten kanssa.

Vuokra-asuntoa varten tarvitsee usein (paikallisen) takaajan ja monesti maksetaan pantiksi yhden kuukauden vuokra ja ensimmäisen kuukauden vuokra etukäteen. Vaikuttaa siltä, että vuokrasopimukset ovat yleistymässä. Joskus kämpän saa halvemmalla, jos ei vaadi vuokrasopimusta. Vuokrakämppiä on tarjolla kalustettuna ja kodinkoneiden kera, tai pelkillä kodinkoneilla, tai ilman mitään. Se tietysti vaikuttaa hintaan. Kannattaa varautua antamaan tietoja tuloistaan ja siitä, miten niitä hankkii. Pariskunnalle sopiva peruskoti pitäisi löytyä alle 500 eurolla.

Mistä kämppiä voi sitten etsiä? No nykyään sentään jo netistäkin. Jos ei kieli luonnistu ja huoneelle olisi tarve, kannattaa vilkaista Erasmus Lisboa -sivustoa, joskin hinnat ovat melko korkeat. Erilaisilta expat-sivustoilta löytää myös ilmoituksia, ja on täällä tietysti kiinteistönvälittäjiäkin. Jos taas kieli sujuu sen verran, että vuokrailmoituksista saa tolkun, Google johdattelee kyllä oikeisiin osoitteisiin. Kannattaa myös katsella ympärilleen kaupungilla kulkiessaan, sillä vuokrailmoitus voi löytä esimerkiksi vuokrattavan asunnon ikkunasta tai ovesta.

Pari asiaa: T0 tarkoittaa yksiötä, T1 yhtä makuuhuonetta, T2 kahta, ja niin edelleen. Ensimmäinen kerros tarkoittaa pohjakerroksesta seuraavaa kerrosta, pohjakerros on rés-do-chão. Mobilado tarkoittaa kalustettua, equipado sitä, että kämpässä on perusvarusteet, kuten yleensä kaasukäyttöinen vedenlämmityssysteemi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s