Kapverdeläistä haitarimusiikkia talvi-iltoihin

Cova da Mourassa soi musiikki koko ajan: sitä kuuluu ohiajavista autoista, ravintoloista ja kodeista. Viikonloppuisin elävää musiikkia soitetaan monessa kylän baarissa. Yläkerran naapurin kapverdeläisen lempijoululaulun sanat osaan jo ulkoa. Täällä kuunnellaan paljon paikallista räppiä, angolalaista kuduroa sekä kizombaa ja esimerkiksi naapurustossa asuvaa 80-luvun supertähteä, Kap Verden Michael Jacksonia eli Jorge Netoa. Ja tietysti kaikenlaista muutakin muualta maailmasta. Mutta eniten kadulla kuulee funanáa.

Perinteistä funanáa soitetaan haitarilla ja ferro-nimisellä rautaisella instrumentilla, mutta 70-luvulla se koki uuden nousun ja kokoonpanot muuttuivat. Alkuun funaná kuulosti oudolta, kun se on niin nopeatahtista. Mutta maku muuttuu vähemmälläkin altistumisella.

Muualla maailmassa (myös Lissabonissa) Kap Verde tunnetaan lähennä mornasta, jota Cesária Évora laulaa, sekä coladeirasta. Suurin coladeira-tähti lienee Bana. Nämä musiikkityylit kelpasivat portugalilaisille siirtomaaherroillekin, kun taas maaseudulta tullutta funanáa ja kapverdeläistä batuque-rummutusta pidettiin uhkaavana ja siveettömänä. Monissa sanoituksissa kerrotaan Kap Verden siirtomaahistoriasta, nälänhädästä, orjuudesta ja maan itsenäistymisestä. Toki myös elämästä maaseudulla laulettiin. Siveettömyys liittyi puolestaan tanssiin, jota katoliset katsoivat pahalla. Muusikkoja esimerkiksi sakotettiin soittamisesta. Kyllä täälläkin herkkinä hetkinä nyyhkitään ikävää Cesária Évoraa kuunnellen, mutta esimerkiksi batuque-rummutuksella on yhteisössä merkittävämpi rooli.

Cova da Mourassa on oma batuque-ryhmä Finka Pé, josta on tullut kovin suosittu. Nyt myös batuquen psykologisia ulottuvuuksia tutkitaan: rummuttamisen kerrotaan käyvän terapiasta ja stimuloivan aivojen molempia puoliskoja. Sanoituksissa käydään läpi arkisia murheita ja tietysti ilojakin. Myös Kola San Jon -perinne on hyvissä voimissa. Näitä ei kuitenkaan juuri kotona kuunnella, vaan musiikkia kuunnellaan ja tanssitaan juhlapäivinä kadulla. Mutta funaná on läsnä aina. Kirjoitan tätä joulupäivän iltana ja kuulen kotiin asti naapuriravintolan funanán.

Seuraa muutama video. Bloggauksen lopussa on Spotify-soittolista, jossa on suurin piirtein aikajärjestyksessä isoimpia funaná-hittejä. Sema Lopi edustaa perinteistä funanáa ja videolla näkyvät gaita-haitari ja ferro-soitin.

Funanán uutta nousua edustaa Bulimundo, joka on kyllä tehnyt muitakin kapverdeläisiä musiikkityylejä, kuten mornaa, edustavia lauluja. Seuraava video on kestosuosikki, myös visuaalisten ansioittensa vuoksi:

Tulipa Negra (video on nimetty sen laulajan mukaan) perustettiin Lissabonissa 80-luvulla. Vaikka sekin soitti pääasiassa funanáa, on levyillä myös esimerkiksi reggae-covereita. Niitä tehtiin, kun alkuperäisiä levyjä oli vaikea saada, mutta ihmiset halusivat kovasti kuunnella suosittuja lauluja levyiltäkin. Englanti on selkeästi korvakuulolta opeteltua ja Jimmy Cliffin Born to Win -kappale on levyn listauksessakin nimellä Borto In. Kreolinkielisissä sanoituksissa kerrotaan elämästä Lissabonissa, etenkin sen yöelämän houkutuksista.

Uudempaa funanaa, jota naapurissa Chilí-baarissa soitetaan todella kovalla – esimerkiksi nyt joulupäivän iltana – edustavat Eddu, Lejemea ja Zé Espanhol. Kun vertaa Bulimundon videota ja tätä, huomaa miten tanssityyli on muuttunut. Pääperiaate on kuitenkin sama: muu keho on suurin piirtein paikoillaan, vain takamus liikkuu. Tyylin pääperiaatetta on joskus varhaisina aamuyön tunteina havainnollistettu tanssimalla kaljapullo pään päällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s