Haasteeton vegaanihaaste ja ylistys kikhernejauhoille

Vegaanihaaste on edennyt helposti. Nälkä ei ole vaivannut ja olen syönyt enemmän hedelmiä (nyt Portugalissa on meneillään kiivikausi!) kuin ennen haastetta. Löysin myös kypsiä avokadoja sopuhintaan. Oliiviöljyä menee enemmän kuin aiemmin.

Helppous liittyy siihen, että en ole pitkään aikaan käyttänyt kotona juuri maitotuotteita voita lukuunottamatta. Voin kuvitella, että esimerkiksi lihaa syöville tai paljon juustoa ja maitoa käyttävien kohdalla tilanne olisi erilainen. Ja voi tietysti olla, että tilanne muuttuu, kun haaste jatkuu.

Isoin muutos on ollut aamupalan vaihtaminen lähileipomon tuoreista sämpylöistä puuroon, vaikkei se varsinaisesti vegaaniseen ruokavalioon liitykään. Koska silkan kaurapuuron syömisen jälkeen tulee nälkä noi vartin kuluttua, olen kehitellyt ruokaisampia versioita. Koska voisilmä on poissa pelistä, lisään suolaiseen versioon vähän oliiviöljyä ja auringonkukansiemeniä. Tämä aiheuttaa hämmennystä: Portugalissa puurot vedetään aina makeina.

Ympäristön paineen vuoksi olen testaillut makeitakin puuroja (silti keitän puuron veteen ja laitan siihen vähän suolaakin). Onnistunein yhdistelmä on rusinat tai pilkotut taatelit, banaaniviipaleet, kaneli tai hieno kardemumma sekä loraus kookosmaitoa. Maissijauhoja käytetään täällä paljon, ainakin Portugalin entisistä siirtomaista peräisin olevissa resepteissä. Niistäkin voi keittää puuroa, ja se on parasta jos sekaan pilkkoo banaanin.

Olen myös syönyt useamman kikhernemunakkaan erilaisten salaattien kanssa. En ole erityisen innokas ruoanlaittaja ja etenkin päivällä töiden keskeyttäminen kokkaamista varten lähinnä tympii. Arvostan siis nopeita ruokia.

”Munakkaan” teen suurin piirtein Chocochilin ohjeen mukaan. Lisään myös vähän leivinjauhetta, vaikka en ole varma seuraako siitä todella lätyn kuohkeutuminen. Mausteissa ja öljyssä ei kannata pihistellä.

Paras munakas kikhernejauhoista syntyi ilman suunnitelmaa. Paistoin ensin pannulla runsaasti sipulia ja tomaattia, ja kaadoin jauho-vesi-maustesekoituksen niiden päälle. Taikinaan tuli enemmän makua. Seuraavaksi ajattelin kokeilla tätä espanjalaisen tortillan tyyliin perunoiden kanssa.

Kikhernejauhot eivät ole uusi tuttavuus, vaikka en niitä aikoihin ole käyttänytkään. Ostin niitä usein Lontoossa ja niitä käytti paljon ensimmäisessä Lissabonin-kodissani kämppikseni Bruno, joka on yksi kahdesta tuntemastani paikallisesta kasvissyöjästä. Hän teki niistä badjia-nimisiä pyöryköitä. Resepti on alkujaan Intiasta, mutta niitä syödään paljon myös Mosambikissa, jossa käytiin kauppaa intialaisten kanssa jo kauan ennen portugalilaisten saapumista maahan 1500-luvulla.

Badjia-resepti on yksinkertainen: kahteen kupilliseen kikhernejauhoja sekoitetaan leivinjauhetta, pilkottua valkosipulia, hiukan sahramia ja ja curry-mausteseosta, suolaa ja chiliä. Toki muitakin mausteita voi lisäillä. Sitten seokseen lisätään pikkuhiljaa vettä niin, että seoksesta tulee paksua, tasaista taikinaa. Sitten lisätään vielä pilkottua sipulia ja tuoretta korianteria. Muistaakseni Bruno käytti taikinaan joskus myös raastettua kesäkurpitsaa. Badjiat friteerataan öljyssä, ruokalusikallinen tai vähän reilu on hyvä määrä per pallero.

Toinen positiivinen yllätys haasteen sujumisen lisäksi oli se, että löysin ihan vahingossa vegaanista pitsaa. Olin kyllä huomannut pienen ravintolan ennenkin, mutta en ollut sitä sen kummemmin painanut mieleen. São Tomé 48 -ravintolasta saa pitsan lisäksi vegaanista kakkua ja empanada-pasteijoita. Pitsapohjan päälle oli ladottu hurja määrä grillattuja kasviksia (munakoisoa ja paprikaa seoksessa ainakin oli). Niiden alla taisi olla pinaattia, päällä oli basilikaa ja auringonkukansiemeniä. Öljyssä ei oltu säästelty, eikä juustoa edes osannut kaivata. Iso palanen maksoi kolme euroa.

2 thoughts on “Haasteeton vegaanihaaste ja ylistys kikhernejauhoille”

    1. Se oli tosi hyvää, ja oletan että kotonakin sitä olisi helppo tehdä! Ei tullut kyseltyä sen kummemmin. Mutta vegaaniruokia mainostetaan näkyvästi ravintolan edustalla myös, mikä on fiksua, koska sen ohi kävelee tosi paljon turisteja 🙂 En olisi muuten sitä itsekään varmaan erityisemmin noteerannut.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s