Vuosi Sombran kanssa

Kun kerran Piki ja Mini saivat omat postaukset, täytyy Sombrastakin kirjoittaa oma bloggauksensa sen kunniaksi, että se on asunut meillä nyt vuoden. Sombrankin löysi puolisoni. Menin avaamaan oven ja hän seisoi sateessa surkean näköisenä vierellään vielä surkeamman näköinen musta koira häntä koipien välissä ja kettingin pätkä kaulassa. Koira oli ilmaantunut kotitalon eteen ja mennyt auton alle piiloon, kun Vítor oli yrittänyt saada sitä kiinni.

Pikille Sombra vähän heilautti häntää, mutta olohuoneessa se luikki ruokapöydän alle seinän viereen. Kun sitä lähestyi, se näytti haluavan lakata olemasta ja katsoi pois. Se ei uskaltanut juoda eikä syödä.

Sombralla oli myös selvästi jonkinlainen ihosairaus. Sen kankut olivat täysin karvattomat ja jalat laikukkaat. Eläinsairaalassa se makasi lannistuneena ja liikkumatta eläinlääkärin pöydällä ja lopulta nukahti siihen. Sitä haluttiin pitää tarkkailtavana. Sovittiin ainoastaan, että käytäisiin seuraavana päivänä taas katsomassa koiraa.

Seuraavana päivänä eläinlääkäri kertoi, että Sombra oli ollut kovin tuskainen yöllä, sillä se oli syönyt mahansa täyteen kiviä. Se kuitenkin oli toipumassa, vaikka ei se siltä näyttänyt: se makasi häkissä kyljellään liikkumatta.

Lopulta Sombraa hoidettiin eläinsairaalassa kolme vuorokautta. Sen ajan ihmettelimme, mitä tekisimme koiran kanssa. Meillä oli jo hankala noin puolivuotias Piki, joka sai hurjia raivonpuuskia lenkillä ja hyökkäsi täysin voimin taluttajan kimppuun. Sombran arvoitiin olevan saman ikäinen. Luin netistä juttuja, joissa kehotettiin välttämään kahden nuoren koiran hankkimista.

Tänne Sombra kuitenkin sitten eläinlääkäristä haettiin. Koiria ei voinut pitää samassa tilassa, sillä Piki halusi leikkiä turhan kovin ottein heiveröisen Sombran kanssa. Sombraa piti kylvettää usean kerran viikossa iho-ongelmien vuoksi. Ulkona se kulki vierellä ujosti ja pysähtyi jatkuvasti raapimaan itseään.

Sombra oli myös pelokas ja haukkui kovasti. Sen ihovaivat eivät ottaneet laantuakseen, ja vasta useamman eläinlääkärivisiitin jälkeen selvisi, että sillä oli sikaripunkeista johtuva sairaus, demodikoosi. Koira sai pitkän lääkekuurin, joka lopulta tepsi. Sille kasvoi tasainen ja kiiltävä karva, eikä laikuista ole enää jälkeäkään. Kaikki hoidot, näytteiden otot (joissa raaputettiin partaterällä ihon pinta verille) ja lääkekuurit se otti vastaan tyynesti ja vastaan laittamatta.

Piki ja Sombra.
Piki ja Sombra.

Kun voimat palasivat, Sombra laittoi Pikin järjestykseen. Jonkin aikaa Pikin pallon perässä juoksua ihmetellen seurattuaan se äkkäsi leikin jujun ja on nyt innokkaampi pallon noutaja kuin Piki (tai mikään muukaan tuntemani koira). Ruokaan Sombra suhtautuu juuri niin, kuin nälkäisenä kasvaneen koiran voi odottaakin. Se edelleen heiluttaa häntää syödessään.

 

Koiran nimi, Sombra, tarkoittaa varjoa. En enää ole ihan varma, miten nimeen päädyttiin, mutta se kuvaa notkeaa ja nopealiikkeistä koiraa hyvin.

Kahden löytökoiran kanssa elo on ollut lohdullista siinä mielessä, että vaikka aikaa ja taitoja eläinten kouluttamiseen on rajoitetusti, silkka kärsivällisyys ja johdonmukaisuus vievät aika pitkälle. Huolimatta siitä, että etenkin Sombran kohdalla ensimmäiset puoli vuotta ovat varmasti jotenkin vaikuttaneet sen luonteeseen. En enää haaveile täydellisesti käyttäytyvistä koirista, vaan koirista, joiden kanssa arki sujuu, ja joilla on mukavaa.

Jos joku kuitenkin tietää hyvän tavan opettaa kaksi nuorta koiraa kulkemaan sievästi yhden taluttajan kanssa, kuulen mielelläni.

Kuvat:  © Anna Pöysä

One thought on “Vuosi Sombran kanssa”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s