Tuli kesä ja turistit*

Appelsiininkukilta tuoksuva keväinen Lissabon on aika ihana paikka. Aurinko paistaa lämpimästi jo maaliskuussa, linnut laulavat ja tunnelma on korkealla. Tieto on tietysti levinnyt maan rajojen ulkopuolelle, ja niinpä aurinko tuo tullessaan myös turistit.

Mistään vähäisistä määristä ei ole kyse. Maailman matkailuneuvosto kertoo, että turismin osuus bruttokansantuotteesta on Portugalissa 5,8 prosenttia (Euroopassa keskiarvo on 3,1 prosenttia) ja 7,2 prosenttia työpaikosta on turismin saralla (Euroopassa keskiarvo on 5,3 prosenttia). Sanomalehti Públicossa turismista vastaava valtiosihteeri toteaa, että turismi on kenties maan talouden keskeisin sektori.

Kriisin kourissa kärvistelevässä maassa siis ymmärrettävästi halutaan kohdella turisteja hyvin. Uusia turisteille suunnattuja putiikkeja tuntuu aukeavan viikoittain, hotelleja rakennetaan ällistyttäviä määriä ja ravintoloiden sisäänheittäjät ovat entistä kielitaitoisempia. Alan hiljalleen hyväksyä sen, että minulle puhutaan espanjaa tai englantia, vaikka aloitan keskustelun tai vastaan portugaliksi.

Kielikysymykset, turisti- ja fadoravintoloiden sisäänheittäjät ovat ehkä ärsyttäviä, mutta niihin voi koittaa suhtautua vaikka kärsivällisyysharjoituksina. Kurjempaa on nähdä, miten halu – tai tässä tapauksessa voisi kai sanoa tarve – houkutella ja miellyttää turisteja muuttaa kaupunkia pysyvästi ja peruuttamattomasti.

Nyt Lissabonissa jännitetään esimerkiksi sitä, miten käy Rossion laidan pikkuruiselle baarille, jossa myydään ginjinhaa, hapankirsikoista, viinasta ja sokerista valmistettua juomaa. Baarin edustalla seisoskelua kirsikankiviä syljeskellen on harjoitettu vuodesta 1890 lähtien. Rakennus, jossa baari on, on nyt myyty ja siitä on määrä tulla hotelli. Uudet ulkomaalaiset omistajat ovat irtisanoneet baarin vuokrasopimuksen, vaikka ehtona hotellin rakentamiselle oli nimenomaan baarin säilyttäminen.

Baarin nykyinen pitäjä ja sen perustajan jälkeläinen, Nuno Gonçalves, muistuttaa haastattelussa, että juuri Ginjinha sem rival -baarin kaltaiset, autenttiset paikat ovat luoneet Lissabonin maineen, eivät McDonalds’it ja vastaavat. Älä muuta sano, Nuno! Vaikka näitä ”autenttisia” paikkoja ei enää tule niin helposti vastaan, niitä kyllä on vieläkin. Ne pitää vain huomata ja niihin pitää tohtia mennä.

Muun muassa eräällä turistien vakioreiteillä sijaitsevalla kadulla on herra Almeidan kauppa. Vanha ja puhelias herra kertoo kaupanteon lomassa, että muutaman neliön kokoinen liike on 86 vuotta vanha. Sen avasi hänen isänsä. Nykyisin myynnissä on Portugalissa valmistettuja pöytäliinoja ja pyyhkeitä. Nappejakin sieltä vielä saa, onhan kaupan nimi Nappien kuningas, Rei dos Botões. Niitä säilytetään kellastuneissa vanhoissa pahvilaatikoissa ja saattavat napit kaivata puhdistustakin, mutta ne kääritään huolellisesti paperiin. Senhor Almeida vielä varmistaa, että napit laitetaan turvalliseen paikkaan, etteivät ne vain leviä laukun pohjalle.

Vaikka herra Almeidan nappikaupan kiihtymisestä ei luultavasti ole haittaa kenellekään, voi tietysti tulla sekin hetki, että toivon turistien pysyvän juuri heille tarkoitetuissa paikoissa ja jättävän paikalliset, omintakeiset paikat rauhaan. Tosin, mitä enemmän kiinnostavia paikkoja on, sitä vähemmän luulisi turistien pakkautuvan yksiin ja samoihin paikkoihin. Vaikuttaa myös siltä, että paikalliset käyvät sinnikkäästi kantapaikoissaan turisteista huolimatta. Ja kun vierailijoita kerran tänne tulee, Maailman matkailuneuvoston mukaan kasvavissa määrin, voisi heistä olla muutakin hyötyä kuin raha, jonka he tänne jättävät.

Uskon kyllä, että suuri osa matkailijoista ei juuri piittaa uudesta, hätäisesti sliipatusta, muovisesta ja tyrkystä Lissabonista. Oikeasti kaupungista jäävät mieleen juuri rappioromantiikka, näköalapaikat, valo, kiireetön tunnelma sekä aikaan pysähtyneet liikkeet ja ravintolat. En tietenkään toivo sitä, että kaupunkia ei korjattaisi ja rakennukset jatkaisivat rapistumista kunnes kiehtovuudesta ei ole enää mitään jäljellä, tai että väki joutuisi elämään kurjissa oloissa vanhan säilyttämisen nimissä. Toivoisin, että kaikkea vanhaa ei noin vain pyyhkäistäisi pois.

Vaikka kaikki muutokset eivät suinkaan johdu turismista, vaan niiden taustalla on muitakin kuvioita, sillä on Portugalin tilanteessa paljon valtaa. Se tarkoittaa myös sitä, että turisteilla on valtaa. Vierailijana helposti tuudittautuu ajattelemaan, että vaikutusmahdollisuudet vieraassa maassa lyhyellä matkalla eivät ole kovin suuret. Ehkä eivät, mutta toivoisin vierailijoiden käyttävän ne vähätkin mahdollisuudet ja miettivän tarkasti, miten he aikansa ja rahansa käyttävät, ja minkälaisen viestin heidän visiittinsä jättää.

En yritä peitellä omia intressejäni: pidän Lissabonista kovasti ja haluaisin, että kaupunki ei muuttuisi tyystin. Aion toki tehdä oman osuuteni muun muassa käymällä usein ginjinhalla ja ostamalla herra Almeidan pyyhkeitä. Mutta mukavampi tänne on vierailijoidenkin tulla, jos kaupunki säilyttää luonteensa.

*Teksti julkaistu alun perin Voima-lehden Fifi-verkkosivuilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s