Slummiturismia Euroopassa*

Mustavalkoisessa valokuvassa valkoinen rouva ojentaa ruokaa aidan takana kävelevälle tummaihoiselle lapselle. Facebookissa levinneen kuvan tekstissä kerrotaan ”ihmistarhoista” ja Ngungunhanesta, mosambikilaisesta päälliköstä, jonka portugalilaiset ottivat kiinni ja toivat Lissaboniin vaimoineen ja lapsineen 1800-luvun lopulla. Ngungunhanea ja hänen perhettään esiteltiin kaupungilla uteliaalle kansalle. Kuvatekstin mukaan sama asetelma on olemassa edelleen. Afrikkalaisiin naapurustoihin järjestetään turistikierroksia, joilla ”sivistyneet” ilmestyvät vierailemaan ”villien” luona kuin eläintarhaan.

Näitä kierroksia järjestetään Cova da Mourassa. Niitä markkinoidaan nimellä ”Afrikka näin lähellä!” (África aqui tão perto!). Ohjelmassa luvataan tutustumista afrikkalaiseen musiikkiin, ruokaan ja afrikkalaisiin kampauksiin sekä käsitöihin. Kotiovelta saattaa siis löytää ryhmän turisteja afrikkalaista kulttuuria havainnoimassa.

Turistit kuljeskelevat lähiössä paikallisen oppaan johdolla, ihastelevat söpöjä pikkulapsia ja hymyilevät seiniin nojaileville tuimille teineille vaivaantuneen oloisina. Sitten syödään catchupaa ja kuunnellaan tai ehkä tanssitaankin funanáa. Kierrokseen voi myös sisällyttää hiusten letittämisen. Lopuksi poseerataan graffitien edessä.

Innoitus kierroksille löytyi Brasilian favela- ja Etelä-Afrikan township-turismista, niitä ideoinut Heidir Correia kertoo. Slummiturismia on kritisoitu kovin sanoin, sillä se ei välttämättä auta turismin kohteita mitenkään, vaan tekee köyhyydestä nähtävyyden ja tyydyttää vain länsimaisten turistien tirkistelynhalua. Portugalissakin monet varmasti haluavat omin silmin nähdä pahamaineisen lähiön, josta ovat lukeneet lehdistä. Harva kuitenkaan uskaltautuu sinne omin päin.

Muistin valokuvan kun etsin Lissabonista kertovia dokumentteja ja vastaan tuli Nôs Terra -dokumenttielokuva. Sekin käsittelee niitä Lissabonin lähiöitä, joissa suurin osa asukkaista on kapverdeläistaustaisia. Näitä on tehty hämmentävän paljon viime vuosina.

Dokumenttielokuvassa muun muassa keskustellaan kauan siitä, ovatko Portugalissa syntyneet tummaihoiset nuoret portugalilaisia vai eivät. Se tuntuu olevan dokumenttielokuvien tekijöiden suosikkiaihe. Nuoret pyörittelevät aihetta kohteliaasti, joku huomauttaa rasismista, toinen muistuttaa, ettei ole ikinä vanhempiensa kotimaassa käynytkään. Mutta mistä haastatellut puhuisivat, jos he saisivat itse valita heille tärkeät aiheet? Ja miksi näitä dokumentteja on tehty niin paljon?

Ei siinä mitään, että erilaisuus kiinnostaa. Toisaalta Euroopassa on pitkä perinne eurooppalaisuuden hahmottamisesta toiseuden ja erilaisuuden kautta. Afrikka on usein saanut äärimmäisen eron havainnollistamisen tehtävän: se on edustanut kaikkea sitä, mitä Eurooppa ei ole.

Ja nyt lentolipun sijaan tarvitsee maksaa vain junalippu tai taksimatka, ja ollaan ”Afrikassa”. Siinä missä dokumenttielokuvissa asukkaat saavat ainakin puheenvuoron, turistikierroksilla heistä tulee lähinnä katseiden kohde. Keskittymällä ”afrikkalaisuuteen” musiikin ja käsitöiden kautta vältetään hankalat kysymykset, kuten ne joita Plataforma Gueton järjestämässä tapahtumassa pohdittiin. Tullaanko Cova da Mouraan hyväntahtoisesti luomaan uudenlaisia, mutta vanhoihin asetelmiin perustuvia suhteita?

Helppohan tästä olisi hermostua. Mutta kun tilanne on hankalampi. Kierroksia järjestää Cova da Mourassa toimiva yhdistys, joka on esimerkiksi perustanut sinne lastentarhan ja kirjaston, järjestää koulutuksia ja työllistääkin joitain nuoria. Kierrosten idea on kyseenalaistaa median luoma kuva naapurustosta ja osoittaa, että siellä asuu tavallista väkeä ja siellä voi kävellä pelkäämättä. Kierros maksaa muutaman euron tai reilun kympin, jos siihen sisältyy lounas tai hiusten letitys. Enemmistö kierroksista järjestetään erilaisille yhdistyksille ja oppilaitoksille.

Vuonna 2003 aloitettujen kierrosten tarkoituksena on myös saada väki arvostamaan Cova da Mouran kulttuurista pääomaa. Sille on entistä painavampi syy: lähiön kunnostamiseen ja sen talojen omistamiseen liittyvien epäselvyyksien ratkomiseen tarkoitetut varat ja projekti peruttiin vuonna 2012. Naapurusto on siis edelleen laiton siinä mielessä, että talojen rakentajilla ei ole virallisia dokumentteja, joilla osoittaa, että talot ja maa ovat heidän.

Olen miettinyt pääni puhki, millä turistikierrokset voisi korvata ja miten ihmiset voisivat tutustua naapurustoon vähemmän ongelmallisella tavalla. Mutta ei kai voi odottaa, että kaikki sitoutuvat pitempiaikaisiin projekteihin tai hankkivat jostain covadamouralaisia ystäviä. Ehkä kierroksia voisi ajatella strategisena liikkeenä, joka hyödyntää eksotiikannälkää ja pahamaineisuuden herättämää kiinnostusta. Mutta toivottavasti Cova da Mouraa ei tarvitse ikuisesti esittää Afrikka-teemapuistona.

*Teksti julkaistu alun perin Voima-lehden Fifi-verkkosivuilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s