Vielä kerran Mosambikiin: Borges Coelhon Yön kuningattaret

Kylläpä kesti, sekä kirjan lukeminen että bloggaamaan palaaminen. João Paulo Borges Coelho meni julkaisemaan romaanin kun kuvittelin, että kaikki kirjat väitöskirjaa varten oli jo luettu. Kirjan nimi on Rainhas da Noite eli Yön kuningattaret. Lähtökohta ei siis ollut paras mahdollinen, ja jonkinlainen lukukatastrofihan siitä seurasi.

Kirja kertoo kirjan kirjoittamisesta. Esipuheessa kerrotaan ensimmäisessä persoonassa, miten kirjailija saa Maputon kaduilla kirjoja myyvältä mieheltä kaupan päällisiksi vanhan päiväkirjan. Sen kirjoittaja on portugalilainen rouva, joka muuttaa Moatize-nimiseen kaivoskaupunkiin Mosambikissa miehensä töiden vuoksi. Tekstissä kulkevat lomittain päiväkirjateksti ja kirjoittajan kommentit, joista muodostuu jatko-osa rouvan päiväkirjalle. Tuntua siitä, että kyseessä on ”tosi”tarina, lisäävät kirjan (surkean laatuiset mustavalkoiset) kuvat päiväkirjasta ja maisemista. Mielenkiintoinen asetelma siis!

Mutta kuten kirjassa kerrotaan, siirtomaissa asuvien naisten elämä oli hyvin rajoittunutta. Palvelusväki hoiti kaikki asiat siivouksesta ruoanlaittoon ja lastenhoitoon. Niinpä naisilla ei ollut juuri tekemistä. Joskus palvelusväki joutui isäntäväen toimien vuoksi kärsimään. Siitäkin kirjassa on kyse. Ja yhteiseksi oletettujen sosiaalisten normien rikkomisesta. Jos kirjaa on uskominen, naiset vatvoivat toistensa elämiä jatkuvasti ja ystävyysuhteetkin olivat laskelmoituja ja epävakaita.

Jonkinlaisia stereotypioita voi aistia siinäkin, että naiset ovat enemmän tai vähemmän henkisesti epätasapainoisia ja heidät kuvataan ylettömän kiinnostuneina toistensa mielenliikkeistä ja tunne-elämästä. Se kyllä paljastuu, että heilläkin oli roolinsa tapahtumien kulussa ja että näkökulmaa kolonialismiin voi laajentaa kirjoittamalla näistä naisista. Sinänsä siis oli kiinnostavaa lukea siirtomaavallasta naisten näkökulmasta.

Keskiössä on myös päiväkirjan kirjoittajan kotiapulainen, kirjoitusaikaan nuori mies. Päiväkirjan ostaja sattumalta kohtaa hänet, nyt jo vanhan herran, kaupungilla ja paikoin ahdistellenkin alkaa puristaa häneltä näkemyksiä ja lisätietoja. Entisen kotiapulaisen tarinan kautta paljastuu, miten palvelusväen ja heidän isäntiensä suhteet voivat olla hyvinkin moniulotteisia ja ailahtelevia. Siinä mielessä kirjalla on yhteistä saman kirjailijan aiemman romaanin As Visitas do Dr. Valdez kanssa.

Ja ne ongelmat: luin lyhyissä pätkissä ja jouduin aina uudestaan aloittaessani miettimään, kumpi nyt oli äänessä – mies 2010-luvun Maputossa vai nainen siirtomaavallan aikaisessa Moatizessa. Heillä on hyvin samantapainen kirjoitustyyli. Huolimatta siitä, että päiväkirjan kirjoittajan kautta Moatizen naisten (sielun)elämää kuvataan tarkasti, heihin ei oikein pääse tutustumaan. Kotiapulainenkin jää jotenkin etäiseksi, apuvälineeksi päiväkirjan lukijan tiedonjanoon.

Loppujen lopuksi mieleen jäi kysymys siitä, onko teksti myös osaltaan kommentti siihen, miten kirjailija ikään kuin käyttää hyväkseen ihmiskohtaloita ja luo niistä omia tulkintojaan. Tulkintaa kirjailijan ahnaudesta tukevat tämän useat kuvailut niin arkiston henkilökunnan (hän käy aikakauden dokumentteja läpi tiedonmurusten toivossa) ja kotiapulaisen suhteen: hermot menevät, kohtelias on vaikea olla ja välillä tekee mieli käydä käsiksikin. Kirjoittajan kommentit myös paljastavat halun lukea yhtenäisiä tarinoita ja sitoa yhteen kaikki tarinanpätkät, mihin päiväkirja ei yksinään anna mahdollisuutta. Siinä mielessä kirjan voi nähdä dialogina eri kirjoittamisen lajien välillä. Kiinnostava ulottuvuus on myös se, että esipuheessa tuntuu olevan äänessä itse kirjailija Borges Coelho, joten lukija joutuu arvioimaan, onko romaaninkin nykyhetken katkelmat luettava hänen merkintöinään vai ei.

Sitäkin tuli mietittyä, miten mielentila vaikuttaa lukukokemukseen. Olisinko jossain toisessa tilanteessa innostunut kirjasta? Entä sitten se, mitä kirjailijalta odottaa esimerkiksi henkilökuvauksen saralla? Onko kirja suunnattu niille, joilla on lähempiä yhteyksiä kuvattuihin tilanteisiin ja siksi se tuntui minusta etäiseltä? Kirjasta löytyi vähän arvioita, mutta ne olivat kaikki positiivisia.

Uskaltaisin sanoa, että kirjasta olisi saanut paljon paremmankin. Lukemisesta tulee tuskallista, kun päätyy miettimään, miten vähällä vaivalla sitä olisi voinut korjailla. Mosambikilaiset kirjailijat julkaisevat kirjoja tiuhaan tahtiin, eikä varsinaisia kustannustoimittajia ole.

João Paulo Borges Coelho: Rainhas da Noite (2013)
Caminho, 2013

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s