Bukowskin tarinoita tavallisesta hulluudesta

Yritin kysellä kirjakaupan myyjiltä, mikä Bukowskin kirja kannattaisi ostaa. Toinen pysyi vaiti, toinen taas käski valita minkä tahansa, sillä ”niin Bukowskikin olisi tehnyt”. Jaa. Sitten mies naureskeli olevansa itsekin kuin Bukowski, sillä erotuksella, ettei osaa kirjoittaa.

Olen nyt kirjaa lukiessa miettinyt, mitä myyjä tarkoitti. Bukowski kertoi, että hänen tekstinsä olivat 93-prosenttisesti omaelämäkerrallisia. Siitä päätellen kirjakaupan myyjä vihaa työtään ja suurta osaa tuntemistaan ihmisistä, juo paljon, kohtelee naisia arveluttavasti, harrastaa ravivedonlyöntiä ja kuuntelee klassista musiikkia.

Tales of Ordinary Madness eli Tarinoita tavallisesta hulluudesta on kokoelma lyhyitä tarinoita, jotka käsittelevät suurelta osin minä-kertojien vaiheita. Vaikka joillakin näistä on eri nimet, he ovat hyvinkin samanlaisia. Myös kirjoittamista ja etenkin runoilijuutta käsitellään. Bukowskin tuotanto on jollain tasolla jatkuvaa, ironista Bukowski-myytin ylläpitoa ja luomista. Kertojien arjen kuvaus taas vastaa hyvin miehen Open City -lehteen 60-luvulla kirjoittaman kolumnin nimeä: Vanhan likaisen miehen juttuja (nämäkin tekstit on julkaistu kokoelmana suomeksi). Bukowskin tekstit ovat ronskeja ja suorasukaisia ilmaisunkin puolesta. Seksismistä ja sen herättämistä kysymyksistä kirjoitinkin jo aiemmin.

Minulle kiinnostavimmillaan Bukowski oli tässä kirjassa runoilijuudesta kirjoittaessaan. Hän inhoaa kirjallisuuskeskusteluja eikä pidä monista runoilijoista. Tekstissä ”Great Poets Die in Steaming Pots of Shit” minäkertoja kuvaa, miten hän krapulassa ja kiireisenä ostoksia tekemässä törmää ihailijaan, joka ei jätä häntä rauhaan. Hän haluaa keskustella taiteesta ja Bukowskin runoista, runoilija taas haluaa päästä hänestä eroon. Arkisia ostoksia kärryynsä latelevasta töistä myöhästymäisillään olevasta runoilijasta ja ihailijan tulkinnoista miehestä syntyy mehevä ristiriita. Tekstin lopussa ihailija kertoo tapaamisesta vaimolleen:

WHO WAS IT?
CHARLES BUKOWSKI.
WHO’S THAT?
A POET. HE’S SLIPPED. HE CAN’T WRITE AS WELL AS HE USED TO. BUT HE USED TO WRITE SOME GREAT STUFF. POEMS OF LONELINESS. HE’S REALLY VERY LONELY FELLOW BUT HE DOESN’T KNOW IT. WE’RE GOING TO SEE HIM THIS FRIDAY NIGHT.
BUT I DON’T HAVE ANYTHING TO WEAR.
HE WON’T CARE. HE DOESN’T LIKE WOMEN.
(s. 79)

Romanttinen näkemys runoilijoista saa kyytiä. Kyytiä saavat myös perinteiset käsitykset siitä, minkälainen elämä on arvokasta, ja mitä elämässä kuuluu tavoitella. Katkelmassa kuvaillaan vanhaa miestä, joka on tyytymätön nykynuorisoon: ”’these people want everything for NOTHING! sitting around wrecking their bodies with dope, hoping to live off the fat of the land!’ then you look at HIM: amen. he’s only jealous, he’s been tricked. fucked-out of his good years. he’d really like to have a ball too” (s. 222).

Näiden tekstien lisäksi käydään raviradalla, haaveillaan raiskauksista (!), juodaan olutta ja viskiä, sairastetaan, matkustetaan, käydään töissä, saadaan potkuja – ja vietetään kertojan pienen tyttären syntymäpäiväjuhliakin. Lapsen äidistä kertoja puhuu myös maltillisemmin kuin muista naisista: häntä ei esimerkiksi määritellä ainoastaan ulkonäkönsä kautta.

Runoilijuutta käsittelevät kohdat herättävät myös kysymyksen omaelämäkerrallisuudesta. Kuinka paljon tekstistä on todella omaelämäkerrallista, kuinka paljon miehestä kirjailijana on kirjallista luomusta? Bukowskin ironinen asenne (joka näkyy myös kirjan nimessä) tuotantoonsa voisi summautua tässä runossa, jonka hän lukee videolla itse:

Charles Bukowski: Tales of Ordinary Madness (1983)
Virgin Books, 2009

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s