Sopiiko seksistisestä kirjallisuudesta pitää?

En mitenkään haluaisi lukea Huovisen Rasvamaksaa. Haluttomuuteni perustuu muun muassa viime vuonna ilmestyneeseen Helsingin Sanomien juttuun, jossa sanotaan myös näin: ”Tällaisia kertomuksia ei enää kirjoitettaisi, eikä julkaistaisi. Rasismille ollaan nyt paljon herkempiä kuin vuonna 1973”.

Entä sitten seksismi? Luen parhaillaan Bukowskia (1920-1994). Luin jonkin hänen kirjansa kauan sitten ja Tales of Ordinary Madness tarttui divarista mukaan lääkkeeksi vaihtelun kaipuuseen. Se ilmestyi vuonna 1983, joskin sen tekstejä on julkaistu jo aiemmin. Ei kirjan seksismi varsinaisesti yllätyksenä tullut, mutta siitä tuli ongelma. Suhtaudutaanko seksismiin kepeämmin kuin rasismiin tai vaikka homofobiaan?

Kyseessä ei siis ole seksistinen kirjallinen hahmo muiden rinnalla, vaan kautta linjan jatkuva naisten objektivointi, huorittelu ja alentaminen.

Päädyin katsomaan lähes kahden tunnin dokumentin Bukowskista. Sen voi katsoa Youtubesta. Dokumentin Bukowski on maineensa veroinen karismaattinen juoppo. Hän puhkeaa kyyneliin lukiessaan roisia runoa entisestä tyttöystävästään. On siinä myös kohtaus, jossa hän sättii ja potkii vaimoaan sohvalla. Luin myös Jani Korhosen esseen ”The Portrayal of Women in the Novels of Charles Bukowski”. Korhonen selittää naiskuvaa Bukowskin oman taustan kautta: hänen äitinsä ei ikinä puolustanut häntä väkivaltaiselta ja julmalta isältä. Kyseenalaisiakin asioita tehneet tai tekevät ihmiset voivat olla miellyttäviä ja epäilemättä Bukowskin vaiheet vaikuttivat hänen suurelta osalta omaelämäkerralliseen kirjoittamiseensa. Mutta en ole kiinnostunut Bukowskista henkilönä, vaan hänen teksteistään ja naisista niissä.

Sean Penn sanoo dokumentissa, että Bukowski ei vihannut naisia, vaan ihmisiä yleensä. Se heijastuu teksteihinkin: ei hän erityisen arvostavasti tai vähemmän väkivaltaisesti suhtaudu miehiinkään. Lisäksi kerronta on ironista. Mutta naisiin kohdistuva puhetapa on kieleltään erilaista: naiset kuvataan juonittelevina ja epäluotettavina. Heidät määritellään pääosin ulkonäkönsä ja seksuaalisuutensa kautta. En haluaisi ajatella, että Chinaskin kaltainen hahmo ei olisi uskottava, jos hän suhtautuisi naisiin toisin.

Korhosen mukaan Bukowskin tuotanto lainaa amerikkalaisesta kulttuurista ja sen stereotypioista. Onko kyseessä siis satiiri? Jos on, niin luetaanko sitä satiirina? Onko kyseenalaisen naiskuvan jatkuvasta toistosta kiusaantuminen lukijoiden aliarvioimista? Voi myös kysyä, onko kyseenalaisen naiskuvan jatkuva toisto sen satirisoimiseksi olennaista, vai vain ongelmallisten rakenteiden toistamista.

Entä sitten Bukowskin kirjallisuuden muut ulottuvuudet kuten kieli, kaunistelemattomuus, kapitalistisen arvomaailman kyseenalaistaminen, perinteisten kirjallisten hahmojen kyseenalaistaminen? Luiskahtaako lapsi pesuveden mukana, jos Bukowskin laaja runoja, romaaneja ja novelleja sisältävä tuotanto leimataan sen naiskuvan vuoksi? Vai tarkoittaako vaikeneminen juuri sitä, että seksismiin suhtaudutaan edelleen kepeästi – kepeämmin kuin esimerkiksi rasistisiin stereotypioihin ja niiden toistamiseen?

Tarinoita tavallisesta hulludesta ilmestyi suomeksi vuonna 2009, joten lukijoita Bukowskille riittänee edelleen. Englanniksi lukemani kirjan painos on samalta vuodelta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s