Onko afrikkalaista kirjallisuutta olemassa?

Jos Taiye Selasilta kysytään, niin ei. En ole vielä hänen Ghana, ikuisesti -romaaniaan lukenut, enkä hänen Grantassa julkaistua novelliaan Afrikkalaistyttöjen seksielämä. Hänen keskustelunavauksensa on vain niin kiinnostava, etten osaa olla siihen tarttumatta. Kuulin siitä ensiksi ystävältä, joka kävi kuuntelemassa Selasin Berliinin kirjallisuusfestivaalit avanneen puheen. Selasin ajatuksista voi lukea Ylen jutusta ja kysymystä pohditaan myös Kirjava Kammari -blogissa.

Olen joutunut vastaamaan kysymykseen itsekin. Väitöskirjan alkuvaiheissa ohjaaja turhautuneena kysyi, miksi käytin ilmaisua. Ennen kuin ehdin puolustautua (se olisi ollut kyllä turhaa), hän perusteli, miksi ilmaisu on ongelmallinen, ymmärtääkseni samalla tavalla kuin Selasi. Vaikka Afrikka maanosana on toki olemassa ja siellä kirjoitetaan kirjallisuutta, ei ole perusteltua puhua afrikkalaisesta kirjallisuudesta siksi, että se ei ole sen yhtenäisempää kuin eurooppalainen tai aasialainenkaan kirjallisuus. Harvoin esimerkiksi Murakamia kutsutaan aasialaiseksi kirjailijaksi.

Minkäänlaista yhtenäistä ”afrikkalaisuutta” ei ole, jonka kautta kirjoja lähestyä. Toki monilla mailla ja niiden kirjallisuuksilla on yhteyksiä esimerkiksi kolonialismin vuoksi, mutta vaiheissa on paljon erojakin ja erilaisissa asemissa olevat ihmiset ovat kokeneet ne erilaisin tavoin. Professori käski puhumaan afrikkalaisista kirjallisuuksista, jos aiheeseen halusin vielä palata. Käytän ilmaisua kyllä edelleen tiukan paikan tullen ja elämääni helpottaakseni, vaikka mieleen aina nouseekin professorin kommentti. Ymmärrän senkin, ettei sitä käyttävä välttämättä kiellä maanosan monimuotoisuutta. Mutta siihen liittyvää keskustelua on hyvä käydä, eikä se liity ainoastaan kirjallisuuteen.

Oiva esimerkki ongelmallisesta lähestymistavasta on NoViolet Bulawayoon liittyvä uutinen Aamulehdessä, jossa kirjoitetaan näin: ”Bulawayo on ensimmäinen musta afrikkalaisnainen, joka on kelpuutettu Booker-ehdokkaaksi”. Hän on määritelty ihonvärinsä, sukupuolensa ja maanosansa kautta (kansalaisuus kyllä mainitaan myös) ja uutinen on kai se, että Bulawayon kaltainen ihminen on kirjoittanut romaanin, jonka voi ”kelpuuttaa” ehdokkaaksi. Romaanin sisällöstä ei jutussa puhuta.

Adichie antaa puheessa Yhden tarinan vaara esimerkin siitä, minkälaisia ongelmia vääristyneistä lukutavoista voi seurata. Hän oli ollut puhumassa yliopistossa, jossa eräs opiskelija oli kommentoinut hänelle, että on häpeällistä, että nigerialaiset miehet ovat väkivaltaisia, kuten isähahmo Adichien romaanissa. Adichie vastasi opiskelijalle lukeneensa hiljattain Amerikan Psyko -nimisen romaanin, ja että on häpeä, että nuoret amerikkalaiset ovat sarjamurhaajia.

Adichien puhe kannattaa katsoa. Videossa on suomenkielinen tekstitys.

 

Selasin yhteydessä on puhuttu myös paljon hänen hahmottelemastaan käsitteestä Afropolitan. Hän luonnehtii termiä vuonna 2005 julkaistussa tekstissä ”Bye-Bye Babar”. Käsitteen herättämään kritiikkiin voi perehtyä lukemalla Stephanie Santanan artikkelin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s