Chimamanda Ngozi Adichie: Americanah – Kotiinpalaajat

Americanah veti sanattomaksi. Olen kuunnellut levyllisen musiikkia, juonut kupin kahvia, tuijotellut ikkunasta Lontoon helteeseen ja yrittänyt järjestellä ajatuksiani. Sanattomuus voi kyllä johtua siitäkin, että taas kerran mietin kirjaa nukkumisen sijaan.

Adichien romaanin nimi viittaa Ifemeluun, joka on siis americanah, Yhdysvalloissa asunut nigerialainen. Romaanin alussa Ifemelu on kampaamossa letityttämässä hiuksiaan ja hänen aiemmat vaiheensa paljastuvat takautumien kautta. Hän on juuri päättänyt palata Nigeriaan 13 vuoden jälkeen ja jättää amerikkalaisen poikaystävänsä. Hän ajattelee paljon poikaystäävänsä Obinzea, joka jäi Nigeriaan ja johon hän katkaisi välit. Käännekohta siis. Läpi käydään Ifemelun nuoruutta, perhettä, seurustelua, saapumista Yhdysvaltoihin, alun vaikeuksia ja lopulta kahta periaatteessa onnellista, mutta onttoa parisuhdetta. Romaanissa poiketaan myös Lontoossa, jossa Obinze yrittää päästä jaloilleen.

Vaikka Americanah onkin pohjimmiltaan rakkaustarina, pääosassa on kuitenkin keskustelu rasismista ja ihonvärin merkityksestä Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassakin. Keskeinen rooli on myös maahan- ja paluumuuttajuuden kokemuksella. Ifemelu kirjoittaa blogia, jossa hän vertailee ei-amerikkalaisten mustien ja amerikkalaisten mustien kokemuksia ja kertoo rotuun liittyvistä kysymyksistä arkipäivän esimerkein. Blogin nimi on Raceteenth or Various Observations About American Blacks (Those Formerly Known as Negroes) by a Non-American Black.

Keskeinen rooli romaanissa on Ifemelun serkulla Dikellä, joka asuu Ifemelulle läheisen äitinsä kanssa Yhdysvalloissa. Hänen kasvamistaan kuvaillaan tarkasti. Vaikeuksia tulee vastaan, kun he muuttavat pois Brooklynista kaupunkiin, jossa on lähinnä valkoisia. Siitä huolimatta teini-ikäinen Dike näyttää selviytyvän ja saavan ystäviä. Kuvittelin, että Dike jollain tasolla edustaa tulevaisuutta ja toivoa mutkattomammasta yhteiselosta.

Olin väärässä. Ifemelun nykyhetkeen singahdetaan, kun hän saa kampaamosta lähdettyään hätääntynen puhelun Diken äidiltä. Rivien välistä voi lukea, että rasismilla ja identiteettikysymyksillä on yhteys Diken epätoivoon. Myöhemmin Ifemelun poikaystävän sisko Shan kertoo, että hänen kustannustoimittajansa ei ollut tyytyväinen hänen kirjaansa, sillä hän oli painottanut liikaa rodun merkitystä henkilöiden elämässä: ”He thinks we should complicate it, so it’s not race alone. And I say, But it was race” (s. 335). Myös Ifemelu lannistuu Yhdysvaltoihin muuttonsa jälkeen ja hänen ystävänsä sanoo hänen olevan masentunut. Hän ei hyväksy diagnoosia, eihän Nigeriassakaan sairasteta masennusta. Ifemelun blogissakin viitataan usein rasismin vähättelyyn.

Romaanissa myös paljastuu, kuinka rotuun suhtaudutaan eri tavalla eri maissa ja kuinka rasismi ja ennakkoluulot ilmenevät eri tavoilla Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa (tai tarkemmin sanottuna, eri paikoissa Yhdysvalloissa ja Lontoossa). Obinze vertailee Iso-Britanniaa ja Yhdysvaltoja:

”I think class in this country is in the air that people breathe. Everyone knows their place. Even the people who are angry about class have somehow accepted their place,” Obinze said. ”A white boy and a black girl who grow up in the same working-class town in this country can get together and race will be secondary, but in America, even if the white boy and black girl grow up in the same neighbourhood, race would be primary.”
(s.  275)

Myös Obaman vaalivoitto näyttäytyy erilaisena Adichien taustoittamana, kuin Euroopasta katsoen. Nigeriassa taas ihonvärillä ei ole samalla tavalla merkitystä. Ifemelu mainitsee tajunneensa vasta sieltä lähdettyään, mitä ihonväri merkitsee. Siellä eroa tavalliseen väkeen tehdään kuitenkin varallisuuden kautta. Ulkomailla asuneita kunnioitetaan – ja he myös vaativat kunnioitusta. Monimutkaisista asetelmista kertoo se, että eliitti puhuu länsimaisin aksentein ja käyttäytyy länsimaisin tavoin. ”There are many different ways to be poor in the world but increasingly there seems to be one single way to be rich”, Obinzen äiti oli todennut (s. 469).

Adichien romaani purkaa myös stereotypioita, jotka liittyvät paitsi mustiin, myös afrikkalaisiin. Yksipuoliset näkemykset Afrikasta sotaisana hyväntekeväisyyden kohteena toistuvat läpi romaanin. Se on turhauttavaa: ”Ifemelu wanted, suddenly and desperately, to be from the country of people who gave and not those who received, to be one of those who had and could therefore bask in the grace of having given, to be among those who could afford copious pity and empathy” (s. 170). Myös ajatusta afrikkalaisista aina köyhinä ja nälkäisinä puretaan. Kuva nigerialaisesta yhteiskunnasta ja sen varakkaista on monipuolinen ja kaunistelematon. Yksinkertaistusten vältteleminen näkyy myös Ifemelun hahmossa. Hän on alussa viaton nuori tyttö, mutta myöhemmin hän löytää itsestään piirteitä, joista ei pidä ja etenkin Lagosiin palattuaan hän kuin huomaamatta asettuu yläluokkaiseen asemaansa, tahtomattaankin. Romaanin muidenkin hahmojen muuttumista käsitellään paljon.

Americanah kuvaa aikaansa myös siinä mielessä, että sen päähenkilö rikastuu bloggaamalla. Blogitekstien kautta aiheeseen tulee lisää näkökulmia ja tekstiin lisää sävyjä. Venäläinen filosofi ja kirjallisuudentutkija Mihail Bahtin ajatteli, että romaani on ainoa kirjallisuuden laji, joka kehittyy jatkuvasti saavuttamatta lopullista suljettua muotoaan. Se myös omaksuu muut genret osakseen ja uudistaa niitä. Blogitekstejä genrenä hän tuskin osasi kuvitellakaan, mutta Americanah heijastaa romaanin elastisuutta lajina.

Ja se sanattomuus. Se johtui siitä, että Americanah on niin runsas romaani, etten tiennyt miten lähestyä sitä. Se kyllä tempaa mukaansa ja aluksi luin sitä mielelläni. Keskivaiheilla ehdin jo vähän kyllästyä toistuviin keskusteluihin erilaisilla kokoonpanoilla, mutta samasta aiheesta. Lopulta kirja innosti uudelleen ja juonikin vaikutti taidokkaammalta. Mietin, tuleeko romaanista klassikko, jota luetaan lukioissa vuosikymmenten kuluttua.

Chimamanda Ngozi Adichie: Americanah (2013)
Fourth Estate, 2013

Suomenkielinen käännös: Kotiinpalaajat

One thought on “Chimamanda Ngozi Adichie: Americanah – Kotiinpalaajat”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s