Peppi pannaan?

8-vuotias ystävä on lukenut aiemmat Pepit loppuun. Niitä en lukenut etukäteen, mutta Peppi Pitkätossu Etelämerellä kiinnosti. Olin kuullut puhuttavan Peppi-kirjojen rasistisuudesta ja kirjan kuva (alla) herätti huomion. Luin kirjan uteliaisuuttani ja samalla miettien, että pitäisikö Peppi poistaa kaverin lukuvalikoimasta.

Peppi Pitkätossu Etelämerellä ilmestyi vuonna 1948 ja siinä mielessä on ymmärrettävää, että silloinen maailmankuva heijastuu siinä. Kieltä on eri käännöksissä ilmeisesti muokkailtu eri tahtiin. Englanniksi lukemassani kirjassa Pepin isää ei kuvata päälliköksi rasistisin ilmaisuin, vaan hän on Kurrekurredutt-saaren päällikkö (Ruler of Kurrekurredutt Island) ja saaren lapset ovat alkuperäisasukkaita (native children).

Monet tuntuvat ajattelevan, että ilmaisuilla ei ole niin väliä ja että tekstiä ei saisi muuttaa. Voihan lapselle selittää, että kyseessä on vanha kirja ja kieli sen mukaista. Mutta entä jos kirjaa lukee tummaihoinen lapsi, joka tiedostaa sanan latauksen? Tuntuu, että monille vanhat ilmaisut ovat nostalgisia ja he eivät halua, että heille tuttuun tarinaan kosketaan. Mutta uusista lukijoista tässä kai on kyse. Ja entä jos kyse ei ole pelkistä yksittäistä sanoista?

Pepin isä, Kuningas Efraim I Pitkätossu, osaa paikallista kieltä, jolla hän tervehtii alamaisiaan: ”’Muoni Manana’ That meant, ’Greetings to all of you’” (s. 71). Muutenkin hän vaikuttaa melko rennolta päälliköltä eikä ole varsinaisen siirtomaaherran tapaan vaatinut alamaisiaan hylkäämään omaa kieltään ja käy esimerkiksi metsästämässä heidän kanssaan. Lasten löytämiä helmiä hän käyttää ainoastaan ostaakseen itselleen nuuskaa ja antaa heidän muuten leikkiä niillä. Hän myös pukeutuu samalla tavalla kuin paikalliset. Jollei kirjassa kävisi ilmi, että Efraim on valkoinen ja alamaiset mustia, voisi ajatella että hän olisi alkujaankin jonkin fiktiivisen paratiisisaaren kansalainen.

Niin ei kuitenkaan ole. Hänen päätymisestä saarelle muistuttaa kyltti:

Over the great wide sea came our fat white chief. This is the place where he floated ashore at the time when the breadfruit trees were in bloom. May he remain just as fat and magnificent as when he came.
(s. 72)

Vaikka kyltti onkin ilkikurinen, jäin miettimään, miten Efraimista tuli päällikkö. Miksi häntä ei vastaanotettu vieraana? Miksi hän suostui kuninkaaksi? Hänen asemansa on selvä: hänellä on valtaistuin ja hän puhuu kurrekurreduttilaisista alamaisinaan. Onko hän, valkoinen mies, automaattisesti alkuperäisasukkaiden johtaja? Ongelma ei siis ole niinkään kielessä, jota voi korjailla, vaan asetelmasta, jossa valkoinen mies on eksoottisen saaren (hyväsydäminen) alkuperäisten asukkaiden johtaja. Kuka saarta johti ennen hänen tuloaan?

Peppi taas kyseenalaistaa asemansa, jota hänelle tarjotaan hänen voimiensa ja isänsä vuoksi. Hän istuu hetken valtaistuimella ja hermostuu, kun lapset kumartelevat hänen edessään, luullen että he etsivät jotain maasta. Siitä kuvakin kertoo. Momo, joka on oppinut päällikön kieltä, yrittää selittää Pepille, miksi lapset polvistuivat hänen eteen: ”’You be very fine princess,’ he said. ’I no be very fine princess,’ said Pippi in broken Kurrekurredutt. ’I be really only Pippi Longstocking, and now I’m through with this throne business’” (s. 76).

Peppi elää yhteiskunnan arvoja koetellen: hän ei käy koulua, hän on (40-luvun) tytöksi erittäin epäsovinnainen, eikä noudata sääntöjä tai kunnioita auktoriteettejä. Siksi hänestä ei aina pidetä. Lisäksi aikuisetkin kiusaavat Peppiä hänen punaisen tukkansa ja pisamiensa vuoksi. Peppiä se ei kuitenkaan hetkauta: ”’This trip will turn out to be a real beauty treatment for me,’ she said gaily. ’I have more freckles and am therefore more beautiful than ever. If this keeps up, I shall be irresistible’” (s.106). Lisäksi hän osaa aina ilahduttaa lapsia, olivat he sitten kurrekurreduttilaisia tai köyhiä kotikylän lapsia, joita rangaistaan koulussa. Hän on niin hyväsydäminen, että säälii nälkäiseksi jäävää haita pelastettuaan Tommin sen hampaista.

Tarinoiden konnat taas ovat useimmiten rikkauksia ja statusta janoavia miehiä. Pepin taloa yrittää ostaa rikas mies, kun taas kurrekurreduttilaisten helmiä himoitsevat Jim ja Buck. He eivät piittaa huvittelusta tai lasten leikeistä, vaan näkevät asioissa vain niiden taloudellisen arvon – kaiken voi mitata rahana ja menestyksenä. Mutta Peppi voittaa heidät kaikki.

Peppi ei taida joutua pannaan, mutta varmasti siitä keskustellaan vähän syvällisemmin kuin muista kirjoista. Keskusteltavaa kyllä riittää monissa lastenohjelmissa ja uudemmissakin kirjoissa, joissa asiallinen kieli ei välttämättä poista epätasa-arvoisia asetelmia.

Astrid Lindgren: Pippi in the South Seas
Englanninkielinen käännös: Gerry Bothmer
Kuvitus: Louis S. Glanzman
Penguin Books, 1997

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s