John Steinbeck – Hiiriä ja ihmisiä

Luin Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä (1937) pari päivää sitten loppuun. Kirja on helppolukuinen, sen juoni on selkeä ja henkilötkään eivät oikeastaan yllätä. Teematkin ovat näkyviä: tasa-arvo, ystävyys, heikommista huolta pitäminen. Silti mietin sitä niin kovasti, etten saanut nukuttua.

Luin kirjan ensimmäisen kerran yläasteella ja kirja jäi mieleen pienenä järkytyksenä. Nyt se tuli vastaan käytettynä ja ajattelin, että voisi olla mielenkiintoista lukea se uudestaan. Kokemus oli erilainen siksikin, että luin kirjan tällä kertaa englanniksi. Dialogia on paljon ja se toistaa miesten roisia puhekieltä. Viime vuosisadan alkupuolen työmiesten englantia ymmärtää kyllä, vaikka paikoin se oli haastavaa. Maatilan töihin liittyvät termit menivät kyllä ohi. Saattoivat mennä kyllä suomeksikin. Kertojan kieli taas on oikein kirjoitettua mutkatonta englantia.

’He ain’t no cuckoo,’ said George. ’He’s dumb as hell, but he ain’t crazy. An’ I ain’t so bright neither, or I wouldn’t be buckin’ barley for my fifty and found. If I was bright, if I was even a little bit smart, I’d have my own little place, an’ I’d be bringin’ in my own crops, ’stead of doin’ all the work and not getting what comes up outa the ground.’ George fell silent. He wanted to talk. Slim neither encouraged or discouraged him. He just sat back quiet and receptive.
(s. 41)

Tarinan moni varmasti tunteekin, kirjasta tai elokuvasta. George ja Lennie matkustavat töiden perässä kalifornialaiselle maatilalle, haaveilevat omasta pienestä talosta ja maatilkusta. Lennie, voimakas mutta yksinkertainen mies, hankkiutuu ongelmiin. Herkkyys ja halu koskettaa kauniita ja pehmeitä asioita, kuten hiiriä, tyttöjen mekkoja ja koiranpentuja, ja toisaalta hurjat fyysiset voimat aiheuttavat kurjia tilanteita. Lennien unelma on saada hoitaa pehmeitä kaneja.

Huomasin, että kertomuksen herättämät kysymykset paljastivat, minkälainen lukija minusta on tullut. Yritän luoda lukemastani vanhanaikaisesti yhtenäisen, eheän kokonaisuuden. Pidän siitä, kun irrallisilta vaikuttavat tapahtumat, juonenpätkät ja symbolit löytävät paikkansa laajemmassa kokonaisuudessa. Joissain kirjoissa kokonaisuus on helppo hahmottaa, samoin laajemmat teemat. Monet romaanit tietysti myös haastavat ja kyseenalaistavat eheitä kokonaisuuksia tavoittelevat lukutavat. Hiiriä ja ihmisiä on jossain välimaastossa: se on selkeä, mutta ei ehkä niin yksinkertainen kuin ensilukemalta vaikutti.

Kohtaus, jossa kaikki heikoimmat ovat keskenään, paljastaa (1930-luvun suuren laman aikaisen) yhteiskunnan raakuuden. Lennie tuppautuu mustan hevosia hoitavan Crooksin huoneeseen, kun muut ovat lähteneet kaupungille. Crooks kertoo rasismista Lennielle: ”’Why ain’t you wanted?’ Lennie asked. ”Cause I’m black. They play cards in there, but I can’t play because I’m black. They say I stink. Well, I tell you, you all of you stink to me’” (s. 72).

Crooksilla on huoneessaan kirjoja ja hän toistaa puheessaan ajatusta omista oikeuksistaan (vaikka vain siihen, että hänen huoneeseen ei saa tulla). Arvonsa tunteva Crooks lienee romaanin sivistynein hahmo, mutta ihonvärinsä takia hän kuuluu samaan heikkojen ryhmään, johon maatilan omistajan pojan flirttaileva vaimo heidät lukee: ”’They left all the weak ones here,’ she said finally” (s. 81). Naisen voi kuitenkin lukea samaan ryhmään: hän on yksinäinen, ei pidä miehestään ja kertoo menetetystä mahdollisuudesta tulla tähdeksi suuressa maailmassa. Samaan ryhmään kuuluu vanha Candy. Hän ja Crooks ovat fyysisestikin heikossa asemassa, sillä Crooksin selkä on vääntynyt ja Candylla on työtapaturman vuoksi vain yksi käsi.

Työmiehet ampuvat Candyn vastahakoisella suostumuksella hänen ikälopun koiransa, joka kärsii ja löyhkää. Candy katuu sitä, ettei itse ampunut koiraansa ja päästänyt tätä kärsimyksistään. Jollain tasolla koiran kohtalo ja Candyn ajatukset siitä rinnastuvat romaanin loppuun, jossa George ampuu Lennien. Se johtaa miettimään, tekevätkö Candy ja George tekonsa suojellakseen heikompiaan, vai kykenemättömyyttään näiden suojelemiseen.

Candy ja Crooks tarrautuvat Lennien ja Georgen unelmaan, joka valaa heihin toivoa käänteestä parempaan.

’Tell about the house, George,’ Lennie begged.
’Sure, we’d have a little house an’ a room to ourself. Little fat iron stove, an’ in the winter we’d keep a fire goin’ in it. It ain’t enough land so we’d have to work too hard. Maybe six, seven hours a day. An’ when we put in a crop, why we’d be there to take the crop up. We’d know what come of our plantin.’
’An’ rabbits,’ Lennie said eagerly. ’An’ I’d take care of ’em. Tell how I’d do that, George.’
’Sure, you’d go out in the alfalfa patch an’ you’d have a sack. You’d fill up the sack and bring it in an’ put in the rabbit cages.’
’They’d nibble an’ they’d nibble,’ said Lennie, ’the way they do. I seen ’em.’

(s.61)

Epätoivotut vieraat voidaan käännyttää pois ja ystäville tarjotaan yösija. Unelma talosta myös luo toivoa yksinäisyyden päättymisestä, josta Candy kärsii ilman vanhaa koiraansa ja Crooks syrjinnän vuoksi.

Vaikka tiesin, mitä lopussa tapahtuu, toivoin toisenlaista loppua. Olisipa maailma, jossa Lennie saisi rauhassa paijata pupuja, Georgen ei tarvitsisi raataa muiden rikastumisen eteen, Candy saisi olla tarpeellinen iästään huolimatta, Crooks saisi seuraa vaikka onkin musta… Tarina saa lukijan miettimään syitä siihen, miksi niin ei ole. Se lienee selvää, että jos samanlainen tarina kirjoitettaisiin nyt, onnellinen loppu ei edelleenkään olisi uskottava.

John Steinbeck: Of Mice and Men (1937)
Minerva, 1997
Suomenkielinen käännös: Hiiriä ja ihmisiä

One thought on “John Steinbeck – Hiiriä ja ihmisiä”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s